Seuraa meitä somessa:

Monta välieräpaikkaa ratkeaa tiistaina?

24.03.2014


Saimaa Volleyn olisi pysäytettävä Lelu Ojansivu ja muu Tiikeri-joukkue ensimmäisen kerran tiistaina Savonlinnassa. (Kuva: Tommy Lågland)

Miesten puolivälierissä on kaikkissa neljässä otteluparissa vierasjoukkueella mahdollisuus tiistaina ratkaista välieräpaikka. Kaikki otteluparit ovat tilanteessa 2-0.

Tiistai 25.3.

18:00 Etta - Hurrikaani, Oulun urheilutalo

18:30 Loimu - Sampo, Kerttulan liikuntahalli Raisio

18:30 Saimaa Volley - Tiikerit. OKL-halli Savonlinna

18:30 Team Lakkapää - VaLePa, Lapin urheiluopisto Rovaniemi

Neljännet ottelut pelataan tarvittaessa samoilla paikkakunnilla (paitsi Savonlinna muuttuu Varkaudeksi) keskiviikkona samoihin alkamisaikoihin. Viides pelipäivä on perjantai ja tuolloin kotijoukkueita ovat tarvittaessa Hurrikaani, Sampo, Tiikerit ja VaLePa.

Etta-Hurrikaani

Etta sai pari piikkiä aikaiseksi peliinsä Loimaalla, mutta ne eivät riittäneet kuin yhteen erävoittoon. Kauden voitot ovat nyt Hurrikaanille 3-2, joten Oulussa tulee takuutasaista.

Hurrikaanin vastaanotto lienee kohta. johon Kuoksan Etta yrittää iskeä. Anssi Hakala tarvitsee muita rinnalleen taisteluun eturintamassa. Vladimir Cedic (34/+23) nostanut komeasti tasoaan Hurrikaanin hakkurina kauden vaikeilta vaiheilta.

Torjunnat 13-22, ässät 11-9, syöttövirheet 25-22, hyökkäysvirheet 21-14, puolustukset 75-66

Loimu - Sampo

Runkosarjan sijoitusten perusteella tasaisimmaksi povailtu sarja oli kahden ensimmäisen pelin osalta savolaisten näytöstä. Sampo ei antanut Pielavedellä hakkuriongelmien kanssa painineelle Loimulle erääkään.

Andrei Ankudovich (26/+15) on istunut yleispelaajan paikalle jälleen hyvin, kun Timo Leikas (33/+18) palasi hakkuriksi terävänä.

Kun hyökkäysprosenteissa on 15 % ero, ei ole epäselvää Loimun parannuskohteista. Ossi Rumpunen on ainoanan pystynyt vastaamaan huutoon raisiolaisista.

Torjunnat 11-16, ässät 4-11, syöttövirheet 16-23, hyökkäysvirheet 18-11, puolustukset 59-67

Saimaa Volley - Tiikerit

Saimaa pisti mukavasti hanttiin molemissa peleissä vieden jälkimmäisen jopa viidenteen erään. Puolustuspelaaminen vahvaa liberokaksikon Hyvärinen-Kerminen johdolla.

Lelu Ojansivu ja Ansis Medenis käyvät hyvää tappotaistoa Ojansivu on tehnyt 58/+39 ja Medenis 48/+23 yleispelaajan tontilta. Joni Mikkoselta vaadittaisiin lisätehoja hakkurina.

Tiikereiden torjunta ottanut jo 27 torjuntapistettä kahteen peliin Saimaa 15:ttä vastaan.

Torjunnat 15-27, ässät 12-16, syöttövirheet 31-35, hyökkäysvirheet 17-20, puolustukset 105-106

Team Lakkapää - VaLePa

VaLePa otti avausosaan 2000-luvun suurimmat voittonumerot, mutta toisessa karkasi jo yksi erä. Toki se yksi erä on myös ainoa, jossa Team Lakkapää on päässyt 20 pisteeseen tähän mennessä.

Mikko Oivanen ollut otteluparin hahmo tehoin 43/+33 hyökäten 56 % tehoilla vain kerran rovaniemeläisten torjuntaan pysähtyen.

Lakkapään uusi brassi Thiago Maciel löysi katastrofaalisen avauspelin (7/-7) jälkeen toisessa (16/+9) jo Kalle Määtän kanssa jyvää.

Torjunnat 9-24, ässät 4-13, syöttövirheet 13-24, hyökkäysvirheet 18-11, puolustukset 56-88

  Takaisin