Seuraa meitä somessa:

Oliver Lüütsepp valmentaa Akaa-Volleyta myös ensi kaudella

31.03.2019

Oliver Lüütsepp valmentaa Akaa-Volleyta myös ensi kaudella 1+1 vuotisen sopimuksen optiovuodella.

Kun Akaa-Volley lähti toiseen Mestaruusliigakauteensa, joukkueelle värvättiin kokopäivätoiminen valmentaja Virosta. Oliver Lüütseppillä katsottiin olevan riittävästi kokemusta ja ennen kaikkea kunnianhimoa kehittyä vaativassa ammatissa pitkälle.
Lüütseppin ja Akaa-Volleyn välinen sopimus laadittiin 1+1 –vuotiseksi. Ajatuksena oli katsoa ensimmäinen kausi ja sopia jatkosta sen jälkeen. Mennyt kausi sujui hyvin. Joukkue saavutti paikan pudotuspeleissä ja meni selkeästi eteenpäin. Yhteisymmärryksessä päätettiin käyttää sopimuksessa ollut toisen vuoden optio.

- Kaikki on sujunut täällä odotusten mukaisesti. Vaikka valmentajapestejä olisi ollut tarjolla myös kotimaassa, päätin katsoa vielä toisen vuoden Akaa-Volleyssa, kertoi Lüütsepp allekirjoittaessaan sopimuksen ensi kaudesta.

Lüütseppin perheeseen syntyi esikoinen kuluneen kauden puolivälissä. Koska Virossa on pitkä äitiysloma, puolisolla ja tyttärellä on mahdollisuus muuttaa valmentajan matkassa Suomeen ensi kauden ajaksi. Se varmasti helpottaa keskittymistä työntekoon Akaa-Volleyn hyväksi.

Lüütsepp ei halua liikaa miettiä mennyttä kautta. Tavoite saavutettiin kovalla työllä ja nyt ajatellaan tulevaa.

- Ensisijainen tavoite on saada kokoon iskukykyinen joukkue. Nykylentopallossa pelaajia tulee ja menee. Meidän pitää pystyä rakentamaan vähintään yhtä laadukas kokoonpano kuin päättyneellä kaudella, pohti Lüütsepp.

Joukkueen valmennuskuviot säilyvät entisellään Lüütsepp ei halua nostaa esiin yhtään erityistä pelaajaa tai pelipaikkaa, vaan korostaa koko joukkueen ja koko seuran laadun ylläpitoa.

- Hasse Mattila ja Ossi Heino jatkavat joukkueen apuvalmentajina. Niko Rouvali ei tällä tietoa ehdi olla mukana aivan yhtä paljon kuin kuluneena kautena, mutta on kuitenkin käytettävissä, myhäili Lüütsepp.

Kunniahimoinen valmentaja haluaisi ympärilleen ammattilaisten tiimin.

- On ymmärrettävää, että seuran tässä kehitysvaiheessa ei vielä ole mahdollisuutta palkata koko tiimiä täysipäiväisesti. Mutta se pitää olla pitkän tähtäimen tavoite.

Suurin haaste Akaa-Volleyn valmennukselle tulevalla kaudella on tilastojen ylläpidossa. Lentopallossa tilastoinnilla on iso merkitys. Kun joukkueiden voimasuhteet näyttävät vaihtuvan kesken ottelun, usein kyseessä on taktiikan vaihtaminen edellisen erän tilastojen perusteella.

- On todennäköistä, että Jukka-Pekka Humaloja siirtyy vuoden mittaan töihin ulkomaille. Jupen tilalle pitäisi löytää uusi tilastonikkari. Toivottavasti joku ilmaantuu pikaisesti. Työ vaatii harjaantumista, pohti Lüütsepp.

Kesä sujuu maajoukkueen kanssa

Lüütseppin valmentajan ura on nousussa myös kotimaassa. Kesäkauden mies viettää Viron naisten maajoukkueen apuvalmentajan tehtävissä.

- Naisten maajoukkueemme selviytyi ensimmäisen kerran Euroopan mestaruuskilpailuihin. Haluamme sieltä hyvän tuloksen. Jokainen voitettu ottelu vie lajia Virossa eteenpäin. Siksi panostamme elokuussa järjestettävään turnaukseen tosissaan, selitti Lüütsepp.

Peräti neljässä maassa – Unkarissa, Puolassa, Turkissa ja Slovakissa pelattavaan turnaukseen karsittiin 24 joukkuetta. Myös Suomi on mukana, mutta eri alkulohkossa kuin Viro. Viron päävalmentaja Andrei Ojametsin ja Lüütseppin joukkue aloittaa turnauksen Unkarissa elokuun lopulla.

- EM-turnaukseen saakka olen maajoukkueen matkassa. Toki käyn muutamaan otteeseen Suomessa. Akaa-Volleyn kesäharjoittelu sujuu viimevuotiseen tapaan Hassen ohjauksessa. Kokoaikaisesti olen Akaa-Volleyn käytettävissä syyskuun alkupäivistä lähtien. Riippuu hieman siitä, miten Viro menestyy EM-turnauksessa, paljasti Lüütsepp.

Akaa-Volley aloittaa kuusikkoharjoitukset elokuun alussa. Siihen saakka keskitytään pääosin yksilötaitojen ja peruskunnon kehittämiseen. Miten ne rakentuvat, riippuu pitkälti ensi kauden pelaajista ja heidän työ- ja asuinpaikoistaan.

Akaa-Volley on luvannut palata pelaajasopimusten julkistamiseen, kunhan niitä alkaa syntyä. Seura halusi ensin saada valmentajakuvion selväksi. Sillä on joka tapauksessa iso merkitys, kun pelaajat harkitsevat eri vaihtoehtoja.

  Takaisin