Seuraa meitä somessa:

Pj Ala-Nissilä: Yhteisöllisyys on pidettävä Mestaruusliigan voimana

21.03.2014

Lentopallon Mestaruusliiga on ainoa palloiluliiga, jossa naiset ja miehet pelaavat samassa liigassa ja täysin tasa-arvoisesti. Menneinä vuosina yhteisöllisyys ja vahva yhteinen tekeminen ovat olleet voimavarojamme.

Seurat ovat toimineet hyvin yhdessä sovitun liigalisenssin ja muiden yhteisesti sovittujen sääntöjen ja käytäntöjen mukaan.

Liiga on mennyt myös eteenpäin. Yleisömäärät ovat kasvussa ja miesten osalta kolmatta vuotta. Naisten ja miesten maajoukkueista hyvinkin puolet tulee liigasta. Nyt MM-kisoihin matkaavassa maajoukkueessa voi olla enemmistökin liigapelaajia. Se kertoo liigan tasosta. Myös näkyvyyttä on tullut paljon lisää.

Mestaruusliiga on myös kehittynyt ammattilaisuuden suuntaan. Se on hyvä se. Lisääntyvän ammattimaisuuden hyvät puolet me tarvitsemme, mutta emme kaikia ilmiöitä, joita maailmalla ammattiliigoissa on.

Liigalisenssin allekirjoituksella liigaseurat sitoutuvat yhteisiin pelisääntöihin koko pelikaudeksi. Yhteisiä pelisääntöjä voidaan kausien välillä muuttaa. Näin kauden päätyttyä tultaneenkin nyt tekemään ja poistamaan keskustelua paljon herättänyt säännös koskien siirtoajan umpeutumisen jälkeen loukkaantuneen pelaajan korvaamista ulkomaisella pelaajalla ja ehkä siirtämään vähän yleistä umpeutumisaikaa eteenpäin.

Yhteisissa pelisäännöissä tarvitaan myös yhteistä näkemystä lajin kehittämisestä. Esimerkiksi yhteinen näkemys ulkomaalaispelaajien roolista on tärkeä. Kotimaisille nouseville pelaajille täytyy olla tilaa liigassa. Se ei ole juridinen asia, mutta se on lajille hyvinkin tärkeä asia.

Liiigahallitus on ollut yksimielinen siitä, että liigalisenssiä tulee noudattaa koko kauden eikä pidä sitä kesken kauden muuttaa. Loukkaantuneen pelaajan korvaamista koskeva säännös vietiin pelaajan toimesta kuitenkin oikeusturvalautakuntaan. Lautakunta totesi, ettei säännöstä tule soveltaa. Oikeusturvalautakunnan päätöstä pelaajasiirrossa noudatetaan, jos pelaaja sitä hyödyntää. Joukkueiden – kuten Valepa teki - ei kuitenkaan pidä kesken kauden tällaista tilannetta hyödyntää ja ottaa pelaajaa vastoin liigalisenssin kirjainta ja henkeä. Se on vastoin yhteisöllisyyttä. Se on vastoin myös sitä tasapuolisuutta mikä kuuluu yhteiseen liigan.

Yhteisöllisyys on pidettävä Mestaruusliigan voimavarana. Juristien avulla emme menesty. Tapauksessa on "lesson to learn" erityisesti Valepalle. Liigakin on joukkue ja vain hyvä joukkue menestyy.

Olavi Ala-Nissilä
Mestaruusliigan puheenjohtaja

  Takaisin