Seuraa meitä somessa:

Pohjoisen hegemoniaottelu Team Lakkapäälle siipirikkoa Ettaa vastaan

02.12.2021

Miesten Mestaruusliigan pohjoisen hegemoniaottelusta muodostui varsin erikoinen torstai-iltana Rovaniemellä, kun vierasjoukkueen kokoonpano selvisi. Mukana nähtiin Etta-paidassa uransa jo päättänyt Anssi Hakalakin. Itse ottelun Team Lakkapää vei nimiinsä erin 3-1.

Odotettu Team Lakkapään ja Lentopalloseura Ettan pohjoisen hegemoniaottelu sai omat erikoisjuonteensa jo ennen ottelun alkua, kun Ettan riveistä puuttuivat molemmat ulkomaalaispelaajat Michel Michelau ja Jakub Petras sekä libero Miro Rasinperä. Ottelu sai heti ensisekunneista kokonaan erilaisen luonteen, kun Lakkapään vastassa olikin joukkue, jossa liberona hääräsi 2,5 vuoden tauon jälkeen kentille palannut joukkueen apuvalmentaja Anssi Hakala, hakkurina Janne Marttila ja toisena yleispelaajana Eemi Pöllänen.

Ottelusta muodostui kuitenkin jännittävä kamppailu voitosta, jonka lopulta vei kotijoukkue Team Lakkapää erin 3-1 (25-22, 25-23, 23-25, 25-20). Kuten numerotkin osoittavat, Etta ei myynyt nahkaansa halvalla, vaan piti Lakkapäätä ahtaalla läpi koko ottelun. Kaikki erät olivat hyvin tasaisia. Ensimmäistä Lakkapää vei hienokseltaan tilanteeseen 12-11 saakka, minkä jälkeen Etta käväisi 12-13 johdossa. Erän lopulla Ettan hyökkäysvirheet veivät Lakkapään erävoittoon. Toinen erän oli alussa Ettan hallussa sen johtaen sitä jo 1-4. Fredric Gustavssonin ässällä Lakkapää nousi tasoihin 5-5, minkä jälkeen se otti otteen erästä pitäen sen loppuun saakka.

Kolmannessa erässä Että otti jälleen alussa 2-4 johdon, minä Lakkapää tasoitti Daniel Aponzan ässällä 7-7:ään. Lakkapää meni jälleen 16-12 johtoon, jonka Etta Eetu Pennasen ässällä tasoitti 18-18:aan. Tämän jälkeen Etta vei erää johtaen sitä jo 20-24 ennen kuin Lakkapää nousi Gustavssonin syöttövuorolla ja Aponzan torjunnalla 23-24:een. Etta vei kuitenkin erän 23-25. Neljättä erää Lakkapää vei hienokseltaan koko ajan johtaen sitä 9-5 ja 14-11, mutta Etta nousi jälleen iholle ja ohikin tilanteeseen 18-19. Erän lopussa astui jälleen rooliin Gustavsson, jonka syöttövuorolla Lakkapää meni erä- ja otteluvoittoon Fredricin iskiessä ottelun ratkaisun ässäsyötöllä.

Ottelun kuvasta muodostui todellakin jotain muuta, mitä siltä odotettiin. Lakkapää pelasi edelleen ilman Miikka Lemolaa ja kuten oli odotettuakin, niin Etta hakkasi syötöillään libero Jami Törröä ja yleispelaaja Toni Katajamäkeä, jotka nostivat joukkueen 77 vastaanotosta 63, Törrö 32 ja Katajamäki 31. Merkille pantavaa oli Brydon Coddin 12 vastaanottoa peräti 83 prosentin tehoilla hänen pelatessaan parhaan pelinsä Lakkapään riveissä.

Kotijoukkueen syömähammas oli tutusti Gustavsson, joka iski lukemat 32/+19 ja hyökkäystehot olivat hakkurille hyvät 49. Ottelu oli Lakkapäältä tulevaa kohti kuitenkin lupaava, sillä joukkueen puolustuspeli on nyt asettunut hyvään uomaan ja tuottaa peli peliltä enemmän mahdollisuuksia voittaa omalla syötöllä niin sanottuja brakepoint-palloja.

Etta puolestaan pelasi yleispelaaja Eetu Pennasen ja hakkurina pelanneen Janne Marttilan tehoilla. Joukkue pelasi myös paljon keskeltä, joista varsinkin Markus Väisäsen tehot olivat kohdillaan: 12/+12 ja hyökkäystehot 80 %. Liberon tontille hypännyt Anssi Hakala selviytyi kiitettävästi, 32 vastaanottoa 53 prosentin tehoilla.

Team Lakkapää - Etta 3-1
25-22, 25-23, 23-25, 25-20
Koti:Gustavsson 32/+19,Codd 15/+11,Aponza 14/+8
Vieras:Pennanen 19/+10,Marttila 15/+10,Väisänen 12/+12
Ässät 7-6, syöttövirheet 13-14, torjunnat 9-7, hyökkäys% 46-46, vastaanotto% 60-55

Joukkueiden MVP:t
Jami Törrö, Lakkapää
Eetu Pennanen, Etta

PROlibero
Jami Törrö, Lakkapää

Katsojia: 250

Ottelutilasto

  Takaisin