Seuraa meitä somessa:

Pölkky Kuusamo välieriin viidennen pelin viidennen erän kautta

17.03.2019

Pölkky Kuusamo selviytyi toisen kerran historiansa aikana naisten Mestaruusliigan välieriin kukistettuaan LP-Vampulan viidennessä puolivälierässä sen viidennessä erässä.

Kuusamon liikuntakeskuksessa riitti tunnelmaa jo puoli tuntia ennen varsinaista pelin alkamista. Olihan Vampula saanut mukaan äänekkään kannustajajoukon rumpuineen. Myös Pölkyn kannattajat pitivät hallissa äänekästä kannustusta läpi illan.

Pölkky vei kaksi ensimmäistä erää ja Vampula kolmannen sekä neljännen.

Viidettä erää kotijoukkue johti 3-1 hakkuri Trine Kjelstrupin onnistuneen hyökkäyksen, Pölkyn torjunnan ja Vampulan hyökkäysvirheen jälkeen. Erän avauspiste oli mennyt ensin vierasjoukkeelle. Vampula otti aikalisän Kjelstrupin ässäsyötön jälkeen tilanteessa 4-1. Veera Hämäläinen onnistui hyökkäyksessä, mutta Vampula kavensi keskihyökkäyksellä lukemiksi 5-2. Pölkyn passari Jennifer Nogueras kaivoi työkalupakistaan tutun peippinsä viitoskulmaan, ja vaihtopallon jälkeen Mia Swanegan sijoitti samaan paikkaan. Pölkky johti sarjan ratkaisuerää 7-3. Iina Andrikopoulou syötti ässän tilanteessa 7-5, mutta teki syöttövirheen seuraavassa suorituksessa. Adeja Lambertin hyökkäyspisteen jälkeen vierasjoukkue otti toisen aikalisänsä lukemissa 9-5. Hakkuri Kjelstrup takoi kaksi pistettä vahvoilla hyökkäyksillä. Pölkyn torjuntapisteen jälkeen peli oli ottelupallotilanteessa 14-11. Viimeisen niitin iski Veera Hämäläinen ässäsyötöllä. Huikea taistelu oli ohi ja Pölkky jatkaa välieriin Hämeenlinnaa vastaan.

Pölkyn parhaana palkittiin mainion ottelun pelannut libero Kristen Moncks. Vampulan parhaan palkitiin keskitorjuja Claire Felix (16/+14), joka piti kolmannessa erässä hyvillä torjunnoilla pihdeissä Pölkyn hakkuria.

Kristen Moncks, Pölkky:

- Meille tärkeä voitto ja menimme taas useita askeleita eteen päin. Samanlaisia tiukkoja pelejä olemme pelanneet läpi kauden.

Iida Paananen, Vampula:

- Onnitelut Pölkylle ansaitusta voitosta ja pääsystä neljän parhaan joukkoon. Emme pystyneet vastaamaan viidennessä erässä Pölkyn kovaan hyökkäyspeliin. Matkustaminen ei vaikuttanut pelaamiseemme ja se kuuluu playoffseihin.

Zvonko Nikolic, päävalmentaja Pölkky:

- Olimme onnekkaita että kautemme ei päättynyt tänään ja uskon, että olemme valmiia seuraavaan vaiheeseen. Kaksi ensimmäistä erää oli meiltä hyvää pelaamista. Vastustajan valmentaja muutti taktiikkaa ottelun toiselle puoliskolle ja olimme vaikeuksissa. Pelaajammekin hiukan turhautuivat. Viides erä lähti meiltä hyvin alusta alkaen.

- Haluan antaa suuret onnittelut Darkolle hyvästä työstä. Hän on nostanut Vampulaa kahdella pykälällä viime kaudesta.

Darko Dobreskov, päävalmentaja LP-Vampula:

- Kova peli ja hyvää taistelua molemmilta joukkueilta. Olimme vahvoja toiesella puoliskolla. En ole pettynyt lopputuloksesta, sillä Pölkyllä oli paremmat yksilöt ja se ratkaisi ottelun. Zvonkon tultua valmentajaksi Pölkyn peli parani ja jouduimme hakemaan muutoksia omaan peliimme.

Parhaat pelaajat:
 Moncks Pölkky
Felix LP-Vampula

Pölkky Kuusamo - LP-Vampula 3-2
25-15, 25-21, 18-25, 15-25, 15-11
Pölkky: Lambert 26/+12, Kjelstrup 17/+4, Swanegan 14/+4
Vampula: Andrikopoulou 17/+3, Felix 16/+14, Bright 12/+5
Pölkky Kuusamo välieriin voitoin 3-2

Ottelutilasto

Kuvat: Jouni Ronkainen / Pölkky

  Takaisin