Seuraa meitä somessa:

Pölkky löi tauluun kovat numerot

13.10.2018

Pölkky Kuusamo otti yhden viime kausien murskaavimmista naisten liigavoitoista, kun Nurmon Jymy kaatui vain 35 pistettä ottelussa saaneena. LiigaPloki puolestaan esiintyi myös vahvasti kotonaan lyöden LP-Vampulan.

Pölkyllä hurja vire kotiavauksessa

Nurmon Jymy oli Kuusamossa pahasti alakynnessä kotijoukkueen terävän esityksen edessä antautuen tylyin numeroin 3-0 (25-11, 25-10, 25-14).

Etenkin Pölkyn hakkuri Trine Kjelstrup (13/+8) esitti vahvoja otteita ensimmäisestä pallosta lähtien tehden joukkueensa kolme ensimmäistä pistettä. Keskitorjuja Jonna Wasserfallerin tullessa syöttövuoroon ja tehdessä kolme perättäistä syöttöpistettä, ensimmäien erä alkoi näyttää mitä tuleman pitää. Pölkky pelasi terävästi ja Nurmo oli hätää kärsimässä.

Pölkyn sairaslistalla oli kolme pelaajaa, Essi Helmisen ja Venla Huurneen pyöräytettyä nilkkansa loppuviikon harjoituksissa. Jenna Mustonen on ollut sivussa jo muutaman viikon. Veera Hämäläinen aloitti yleispelaajana ja hän suoriutui pikakomennuksestaan erinomaisesti (12/+8). Veeran pistesaldossa lisäksi 6 ässäsyöttöä.

Ensimmäisessä erässä nähty trendi piti läpi ottelun ja Pölkky avasi voittotilinsä erälukemin 3-0.

Veera Hämäläinen, Pölkky:

- Essillä meni nilkka torstaina ja olin jo silloin siinä uskossa, että pelaan tänään aloittavassa seitsikossa. Koko joukkueella kulki syöttö hyvin ja saatiin murrettua vastustajan vastaanotto. Joukkueen loukkaantumiset eivät vaikuttaneet millään tavalla valmistautumiseemme. Oma syöttö kulki hyvin ja peli pysyi kasassa. Hyökkäyksessä tein mitä pystyin (=hyviä tappohyökkäyksiä). Hyvä kesä takana ja fysiikkaa treenattu paljon, se varmaan vaikutti hyvään suoritukseen

Annina Keinonen, Nurmo:

- Meiltä huono esitys kaikin puolin. Tällaisia pelejä ei pitäisi tulla, vaikka pelattaisiin millä tahansa kokoonpanolla. Kotimatkalle tuli kovasti mietiittävää. Ensi viikko on täysi treeniviikko ja suunta on vain ylöspäin.

Kari Tuomela, valmentaja Nurmo:

- Ei pelattu tänään lentopalloa ollenkaan. Kuusamo pelasi tosi hyvin ja ansaitsi voittonsa. Ihan tarkasti en vielä tiedä mistä johtui, mutta parhaat vastaanottajatkaan eivät onnistuneet. Ei Kuusamon syöttö noin paha ollut. Tästä on mentävä eteen päin. Ensimmäinen Hämeenlinna-peli ei ollut kovin hyvä kummaltakaan joukkueelta. Meiltä kumminki kauden alkuun kaksi hyvää peliä ja kaksi sitten vähän huonompaa.

Tuomas Alatalo, valmentaja Pölkky:

- Syöttö-vastaanottoon peli kulminoitui. Oma peli pysyi hyvin kasassa kaikki kolme erää. Nurmolla romahti vastaanoton jälkeen kaikki. Veeralle (Hämäläinen) pitää nostaa hattua, pikakomennus peliin ja hän auttoi joukkuetta hienosti. Keskiviikkona on vastassa WoVo, joka on pelannut hyvin alkukauden peleissä. Kotisalissa lähdemme voittoa hakemaan ja emmeköhän taistele Pohjoisen herruuden itsellemme.

Parhaat pelaajat
Friberg, Nurmo
Kjelstrup, Pölkky

Pölkky Kuusamo - Nurmon Jymy 3-0
25-11, 25-10, 25-14
Pölkky: Kjelstrup 13/+8, Hämäläinen 12/+8, Wasserfaller 10/+7
Jymy: Yli-Sissala 4/-1, Krljic 4/-2, Friberg 3/+1

LähiTapiolan pisteet
3 Kjelstrup Pölkky
2 Hämäläinen Pölkky
1 Nogueras Pölkky

Ottelutilasto

Kolmas perättäinen voitto LiigaPlokille

LiigaPloki otti kolmannen peräkkäisen voiton, kun se kaatoi kotonaan LP Vampulan puhtaasti 3-0. Ensimmäinen erä oli selkeä eikä sen voittajasta ollut missään vaiheessa epäselvyyttä. Suzanne Horner pääsi pyörittämään passipeliä onnistuneista vastaanotoista. Kotijoukkue onnistui laajemmalla rintamalla pisteiden teossa.

Toisen erään Vampula sai paremman alun ja johti sitä 4-8, mutta LiigaPloki tuli tasoihin tilanteessa 9-9 ja eteni kolmen eräpallon tilanteeseen 24-21. Ottelun jännittävin vaihe nähtiin, kun vierasjoukkue nousi jatkopalloille. Kotijoukkueen ote kuitenkin piti, kun ottelun parhaana palkittu Jeane Horton ja vahvasti esiintynyt Emilia Kääntä löivät erän kaksi viimeistä hyökkäyspistettä lattiaan.
Kolmannessa erässä LiigaPloki vielä antoi vastustajalle mahdollisuuksia tekemällä peräti kahdeksan syöttövirhettä. Niistä huolimatta selkeä erävoitto varmisti 3-0 voiton.

LiigaPlokin vastaanotto oli huikealla tasolla ilman virheitä vastaanottoprosentin ollessa 71. Suurimman pistemäärän teki Jeane Horton 24 (+18).

Jukka Koskinen, LiigaPloki:

- Peli lähti meiltä helposti käyntiin, toistakin erää johdimme vielä 24-21, huolimatta erävoitosta loppupuristus jäi puuttumaan. Kolmannessa erässä teimme peräti 8 omaa aloitusvirhettä ja se helpotti Vampulan pysymistä mukana. Kokainaisuudessa peli meiltä oli kivaa ja vahvaa esitystä. Joukkueesta löytyy ratkaisijoita, joille passari Suzanne Horner jakelee hyviä passeja.

Darko Dobreskov, LP Vampula:

- Tänään LiigaPlokin vastaanotto oli hyvä, meillä oli myös hyviä hetkiä, mutta focus ei ollut aina parasta. Se näkyi eniten avauserässä, jossa passarina aloitti Tuuli Metsäkoivu sormensa harjoituksessa loukanneen Iida Paanasen paikalla.

Jeane Horton, LiigaPloki:

- Syötimme alussa hyvin ja vastaanottomme oli erinomaista (71%/44%). Olen iloinen joukkueen voitosta.

Kia Bright, LP Vampula:

- Meidän keskittymisemme ei ollut niin hyvää kuin sen pitäisi olla. Myös syöttömme ei ollut tänään riittävän tehokasta.


LiigaPloki - LP-Vampula 3-0
25-17, 27-25, 25-20
LiigaPloki: Horton 24/+18, Darian Mack 11/+8, Emilia Kääntä 11/+5
LP Vampula: Bright 14/+7, Andrikopoulou 10/+4, Ferrera 9/+7

LähiTapiolan pisteet
3 Horton LiigaPloki
2 Horner LiigaPloki
1 Kääntä LiigaPloki

Ottelutilasto

Kuvat:
Jouni Ronkainen / Pölkky
Jari Kotka / LiigaPloki

  Takaisin