Seuraa meitä somessa:

Pölkky pehmitti Kerhon

17.02.2020

Hämeenlinnan Lentopallokerho ja Pölkky Kuusamo taisteli vimmatusti jokaisesta pisteestä kaksi ensimmäistä erää ja kaksi viimeistä erää olivat vähemmän tasokkaita kun kolme sarjapistettä lähti Kuusamoon erin 1-3 (27-29, 23-25, 25-9 ja 15-25).

Ensimmäinen erä oli henkien taistelua kumpi joukkueista ottaa ylivallan mutta kumpikaan ei antanut periksi tippaakaan. Kerho oli eräpallossa tilanteessa 24-22 ja eräpalloja sillä oli kaikkiaan neljä. Tiukan erän viimeiset pisteet teki kuitenkin Pölkky ja otti näin hienoisen yliotteen vastustajastaan.

Toinen erä oli rajua taistelua ja joukkueet olivat vuoroin johdossa. Toinen erä päättyi kuitenkin Wasserfallerin valtavaan pommiin jota Kerho saanut kunnolla ylös. Jälleen parin pinnan erävoitto Pölkylle ja pitkälle erätauolle lähdettiin numeroissa 0-2.
Kolmas erä oli Kerhon osalta aloitussyöttöjen juhlaa. Ensin Kokkosen syöttövuorolla Kerho repi reilun johdon ja Friberg teki seuraavaksi pitkän putken syöttövuorollaan ja erä oli taputeltu. Erän lopussa nähtiin sekin ihme kun Pölkyn huippulibero Bozicevic sai väistyä ja nuori Milka Koskenkorva sai komennuksen kentälle.

Neljänteen erään Pölkky tuli sisuuntuneena ja hallitsi sitä mielin määrin. Kerho väläytteli hetkittäin osaamistaan mutta liian harvoin. Neljäs erä selvästi vieraille ja samalla koko ottelu ansaitusti 1-3.

Pölkyn päävalmentaja Timo Tolvanen:

- Meillä oli teemana viikonloppuna, että pitää latautua kahteen kovaan peliin ja siinä me onnistuimme, viisi pistettä tyydyttää meitä. Eilen tiukka puristus ja tänään olimme heti valmiina pelaamaan. Ilme ja tekeminen oli pirun hyvää ja oltiin vähän onnekkaitakin kahdessa ensimmäisessä erässä. Ei ollut tarkoitus vetää läskiksi kolmatta erää mutta siinä vähän putosi meillä tekeminen. Sitten ryhdistäytyminen ja saatiin voitto tässä tärkeässä pelissä. Koskenkorva pelasi viimeisen erän liberona ja olen hänen onnistumisestaan iloinen ja muutenkin koko joukkueeseen voi olla tyytyväinen.

Lentiskerhon päävalmentaja Matteo Pentassuglia:

- Meillä oli vastassa tänään ehkä liigan paras joukkue. Yksi erä pelattiin erittäin hyvin. Kahdessa muussa erässä olisi pitänyt olla parempi mutta nyt ei siinä onnistuttu. Kaikkiin loppupeleihin pitää parantaa selvästi peliä sillä pudotuspelit ovat jo lähellä.

Ottelun parhaina palkittiin Pölkyn Wruck ja Kerhon Friberg.

LähiTapiolapisteet:
3 Wruck Pölkky
2 Friberg Kerho
1 Trotter Pölkky

PROlibero
Porsanger Kerho

Yleisöä 643

Ottelutilasto

  Takaisin