Seuraa meitä somessa:

Pölkky rutisti avausvoiton välierissä

19.03.2019

Pölkky Kuusamo otti makean vierasvoiton Hämeenlinnan Lentopallokerhosta naisten välierien avauksessa tiistaina niukasti erin 2-3 (22-25, 21-25, 25-19, 25-23 ja 12-15).

Eränumeroiden lisäksi tilastojenkin valossa ottelu oli äärimäisen tasainen. Ainoastaan torjunnat Pölkky vei nimiinsä selvin numeroin 15-6.

Pölkky vei kaksi ensimmäistä erää hyvään Kristen Moncksin loistokkaan puolustuspelaamisen johtamana.

Kolmanteen erään Lentiskerho joutui rukkaamaan seitsikkoaan uuteen uskoon, kun hakkuri Maeva Orlen ilmeisesti avauserässä satuttama selkä ei enää antanut mahdollisuutta pelin jatkamiseen. Suvi Kokkonen vaihtoi hakkuriksi ja Emmi Riikilä tuli yleispelaajaksi.

Hämeenlinna terästikin otettaan ja vei kaksi seuraavaa erää nimiinsä.

Viidennessä erässä Pölkky repäiisi 9-5- johdon ja johti vielä 12-8. Mara Greenin syöttövuorolla kotijoukkue taisteli tasoihin 12-12, mutta loput kolme pistettä otti vieraat. Adeja Lambert käynnisti villit vierasjuhlat ässäsyötöllä.

Matteo Pentassuglia, Lentiskerho:

- Tänään pelasimme sitä samaa peliä, jolla voitimme Pihtiputaalla mutta vastustaja oli vaan nyt parempi. Peli ratkesi muutamaan palloon lopussa. Seuraavassa ottelussa ei tarvitse tehdä suuria muutoksia, kun olimme tänäänkin kiinni voitossa. Lisäksi jouduimme muuttamaan pelisysteemiä. Orlella oli jotain selkäongelmaa niin jouduimme ottamaan Kokkosen hakkuriksi ja yleispelaajksi kentälle tuli Riikilä.

Zvonko Nikolic, Pölkky:

- Pelaajajoukkomme ei ole kovin laaja ja kun viime sunnuntaina pelasimme viisi erää, niin pelkäsin pahinta. Joukkue pelasi kuitenkin tänään erinomaisesti sekä henkisesti, että taktisesti. Otimme tänään tärkeän voiton. Tästä on hyvä jatkaa huomenna.

Toinen välierä pelataan heti keskiviikkona Hämeenlinnassa kello 18.30.

Ottelun parhaina palkittiin Hämeenlinna Kokkonen ja Kuusamo Kjelstrup

Hämeenlinnan Lentopallokerho - Pölkky Kuusamo 2-3
22-25, 21-25, 25-19, 25-23, 12-15)
Lentopallokerho: Kokkonen 20/+4, Green 16/+10, Kalchenko 15/+12
Pölkky: Kjelstrup 25/+17, Lambert 24/+12, Swanegan 13/+8

Ottelutilasto

Ke 20.3. 18:30 Hämeenlinnan Lentopallokerho - Pölkky Kuusamo, Elenia Areena
Su 24.3. 17:00 Pölkky Kuusamo - Hämeenlinnan Lentopallokerho, Kuusamon liikuntakeskus
Tarvittaessa
Ma 25.3. 18:30 Pölkky Kuusamo - Hämeenlinnan Lentopallokerho, Kuusamon liikuntakeskus
To 28.3. 18.30 Hämeenlinnan Lentopallokerho - Pölkky Kuusamo, Elenia Areena

Kuvat: Veli-Matti A. Pitkänen / Lentiskerho

  Takaisin