Seuraa meitä somessa:

Polso jatkaa Pieksämäki Volleyn passarina

29.05.2015

Pieksämäki Volley ja passari Outi Polso (27 v. 166 cm) ovat tehneet jatkosopimuksen joka on mallia 1+1.

Polson kasvattajaseura on Nurmeksen Sepot. Hän on pelannut Pyhäselän Urheilijoissa, Vilppulan Tähdessä ja neljä kautta Mestaruusliigaa PislaPlokissa. Taukoa tuli reilu vuosi polven loukkaantumisen takia.

Tauon jälkeen viime elokuussa Outi aloitti harjoittelun ja ensimmäisen kautensa Pieksämäellä. Hän on viihtynyt hyvin paikkakunnalla ja on innostunut tulevasta etenkin kun pääsee aloittamaan kauden paremmassa kunnossa kuin pitkään aikaan.

Jatkosopimukseen oli suuri vaikutus Satu Natusella sillä hän oli tuttu valmentaja jo Pihtiputaan ajoilta.

- Viime kausi ei ollut sitä mitä itse odotin ja mitä olisin halunnut. Siitä jäi sopiva nälkä pelaamiseen, koska taitoa riittää parempaankin peliin. Satu tuntee minun kyvyt pelaajana, koska olemme tuttuja jo usean vuoden takaa. Hän on valmentajana hyvin järjestelmällinen ja päämäärätietoinen. Hän tietää mitä tekee, osaa vaatia oikeita asioita ja myös kannustaa oikeissa tilanteissa. Satun valmennukseen voin lähteä huojentunein mielin ja häneen voin luottaa.

Pieksämäki Volleyn päävalmentajalle Satu Natuselle Outin jääminen joukkueeseen oli tärkeä pointti.

- Outi on pelaajana valmentajan ihanne. Häneltä löytyy motivaatiota ja halua mennä eteenpäin. Hän oli niitä pelaajia joiden toivoin jatkavan ja olen varma, että Outista saadaan enemmän irti kuin viime kaudella.

Satu epäilee, että Outin peliä varjosti aiemmat loukkaantumiset ja siitä aiheutunut pitkä tauko. Pelaaminen ei ollut sitä tasoa, mitä se oli parhaimmillaan Pihtiputaalla.

- Suoritusvarmuuden löytyminen vaatii vain paljon tekemistä – toistoja ja taas toistoja.

  Takaisin