Seuraa meitä somessa:

Puijo Wolley käänsi suunnan vuoden avauksessa

03.01.2021

Kauden aiemmat viisieräisensä naisten Mestaruusliigassa hävinnyt Puijo Wolley jaksoi nyt loppuun asti ja voitti vuoden 2021 ensimmäisen liigapelinsä 3-2 vierailleen JymyVolleyn harmiksi.

Tuloksen myötä taistelu liigan sijoista 7.-10. tasoittui: JymyVolley 11p , WoVo 10 p, LP-Vampula 8 p ja Puijo-Wolley 7 p.

Ottelun kulku

Erän alku oli kotijoukkueelta vahvaa tekemistä ja pian lukemat 8-1. Nurmon yksittäinen hyvä syöttövuoro toi kuitenkin pian pelin tasoihin, pienet vaikeudet vastaanotossa ja ratkaisut hyökkäyksissä päätyivät liian usein vastustajan torjunnan käsiin ja virheeksi. Erän puolessa välissä tilanne jo 15-16 Nurmolle. Sanni Määttä hakkurin paikalle. Siitä tasatahtiin pistetehtailua puolin ja toisin. Virheitä erään mahtui molemmille joukkueille runsaasti. Puijottaret kuitenkin erän lopussa kovempia ja erä 26-24 kotijoukkueelle.

Erä oli alusta asti tasaisempi, virheikäs peli jatkui molemmilla etenkin hyökkäyspäässä. Nurmo oli erässä parempi puolustuspelissä, eikä Puijo saanut palloa tapettua millään. Erä 19-25 Nurmolle paremman puolustus- ja hyökkäyspelaamisen myötä.

Ottelu pelattiin ilman yleisöä, joten pitkää erätaukoa ei ollut. Puijo laittoi syöttöön kovuutta, ja se näkyi nopeasti tulostaululla, lukemat pian 8-2 Puijolle. Paremman syötön turvin Puijolla oli hyvä torjunta-puolustus, vähemmän virheitä ja tehokkaampi hyökkäys. Lukemat 16-9. Jymyn vaihtoruletti pyöri, mutta ilman tulosta. Puijo rallatteli erän loppuun hyvillä +/- tehoilla ja lukemat tauluun 25-12.

Neljäs erä alkoi toisen erän kaltaisesti paljon tasaisemmin. Nyt kuitenkin kotijoukkue sortui useammin virheisiin ja teki pelin vastustajalle helpommaksi. Nurmo repi pienen etumatkan, jonka se sai pidettyä erän loppupuolelle saakka. Puijolaiset kuroivat eron kuitenkin kiinni, ihan erän lopussa tasatilanteessa huolimattomuutta puolustuksessa ja etu Nurmolle, jonka se käytti hyväkseen ja otti erän 23-25 itselleen. Kummallakin oli erässä jo parempaa ja tehokkaampaa hyökkäyspelaamista, Puijon virheet maksoivat sarjapisteen verran ja peli jälleen viidenteen erään.

Viidenteen erään asteli sisuuntunut Puijo joka näytti erän alusta asti, että tästä salista ei lähdetä kotiin ilman voittoa. Syöttö oli tehokasta, puolustus raastoi pallot peliin ja hyökkäykset päätettiin vastustajan kenttään hyvin tehoin. Lukemat hyvin pian 10-2. Peli mentiin päätyyn asti kovaa pelaten, eikä Nurmo saanut kasaan 5 pistettä enempää. Erä siis 15-5 ja peli 3-2 Puijolle.

Ottelu oli hyvin kaksijakoinen. Puijolla toimi hyvin syöttö-vastaanotto -pelaaminen, ja Anni Toivonen jakeli hienosti passeja keskelle. Keskareilla oli yhteensä 16 pisteeksi painunutta hyökkäystä. Torjunnassa joukkueet olivat tasavahvoja ja puolustuksessa kotijoukkue piirun verran parempi. Molemmilla joukkueilla jäi parannettavaa etenkin hyökkäyspeliin, liian usein hyökkäykset päätyivät laidoista virheeksi ja tehoja jäi uupumaan.

Pelaaja- ja valmentajakommentit:

Jukka Lehtonen, Puijo Wolley

- Peli oli odotetunlainen tauon jälkeen. Suunnitelmalliseen pelaamiseen kuulumattomia härdellipalloja tuli paljon, ja toisen kosketuksen pelaaminen oli heikkoa. Olen erittäin tyytyväinen syöttöön ja sitten viidennen erän pelaamiseen, jossa pystyimme pitämään otteen koko erän ajan. Jymy on yksi päävastustajistamme, odotan kolmatta kohtaamista.

Kari Raatikainen, JymyVolley

- Peli oli odotetunlainen, virheiden sävyttämää. Ainoastaan harmittaa ensimmäisen erän loppu, jossa kolme peräkkäistä syötävirhettä käänsi erän naapurille. Peliä pystyttiin viemään siitä eteenpäin, mutta emme kuitenkaan päässeet tarvittavalle tasolle. Kun naapuri sai keskihyökkäyksemme tukittua, ei laidoista löytynyt tukea. Pelit on nyt Puijon kanssa tasan.

Pilvi Kettunen, Puijo Wolley

- Annoimme tosi pitkiä pinnaputkia vastustajalle, mutta treeneistä jäänyt hyvä tekeminen kantoivat meidät voittoon saakka.

Laura Penttilä, JymyVolley

- Oman peliin olen tyytyväinen, mutta joukkueen peli oli ailahtelevaa. Palloja nousi hyvin, mutta jatkopelaaminen ei onnistunut.

Ottelun tilastonostot

* Pelissä nähtiin peräti 29 torjuntapistettä ja 46 suoraa hyökkäysvirhettä
* Puijon riveissä vasta kolmannen pelinsä pelannut Pilvi Kettunen teki uudeksi liigaennätykseen 17 pistettä
* Eveliina Smolander nousi liigan torjuntatilaston neljänneksi ottelun viidellä torjunnallaan (36) ja Sara Niemi ässätilaston viidenneksi (20)
* Molemmille joukkueille peli oli kauden kolmas viisieräinen: Puijo voitti nyt ensimmäisensä ja JymyVolley hävisi ensimmäisensä
* Vain kerran tällä kaudella 14:stä ottelusta JymyVolley on pystynyt voittamaan pelin hävittyään avauserän
* Puijo pelaa tammikuun seitsemästä pelistä kuusi ensimmäistä kotonaan.

Puijo-Wolley - Jymy 3-2 (26-24, 19-25, 25-12, 23-25, 15-5)
Puijo: Kettunen 17/+12, Hujanen 17/+2, Kääntä 15/+3
Jymy: Niemi 14/+8, Rinta-Keturi 13/+2, Valkonen 10/-1
Ässät 9-4, syöttövirheet 12-13, torjunnat 15-14, hyökkäys% 28-25, vastaanotto% 45-36

Pistekilpailu:
3 Kettunen Puijo
2 Smolander Puijo
1 Raitala Jymy

PROlibero
Penttilä Jymy

Ottelutilasto

Ruutu+ tallenne

Ylen juttu ottelusta

Sarjatilanne
10) Puijo Wolley 2-12, 7 pist
7) JymyVolley 4-10, 11 pist

Joukkueiden seuraavat ottelut
6.1. Puijo Wolley - Kuortane
10.1. JymyVolley - Hämeenlinna

Naisten liigan seuraavat ottelut
6.1. 15:00 Puijo Wolley - Kuortane
7.1. 18:00 WoVo - Liigaploki Pihtipudas
8.1. 18:30 Pölkky Kuusamo - Liigaploki Pihtipudas
9.1. 16:00 Hämeenlinna - Kuortane
9.1. 17:00 LP-Vampula - WoVo
10.1. 17:00 JymyVolley - Hämeenlinna
10.1. 17:00 OrPo - WoVo

  Takaisin