Seuraa meitä somessa:

Pystyykö Lakkapää tyynnyttämään Hurrikaania?

09.10.2014

YLE:n kauden Mestaruusliigan avausottelussa nähdään sunnuntaina Hurrikaani-Loimaan ja rovaniemeläisen Team Lakkapään kohtaaminen.

Ennakkokaavailuissa Hurrikaani on asetettu taistelemaan mitalista viie kauden pronssien jatkeeksi, kun taas Team Lakkapäälle on povailtu sijoitusta liigan häntäpäästä.

Lakkapää puhutti Suomen Cupin ottelussa viime viikolla peluutettuaan neljää ulkolaispelaajaa vastoin Mestaruusliigan herrasmiessäännön. Sekään ei kuitenkaan auttanut jatkopaikkaan. Hurrikaani sen sijaan selvitti viikonloppuna tiensä Cupin Final Fouriin.

Liigan avausviikonloppuna Hurrikaani hävisi hallitsevalle mestarille VaLePalle kotonaan 0-3, mutta kuittasi heti seuraavana päivänä asian 1-3- vierasvoitolla Sastamalassa. Lakkapää pelasi vain yhden ottelun häviten sen Ettalle Oulussa 0-3. Tuolloin Lakkapää oli vielä ilman peliluvaansa odotellutta Raphael Möllersiä sekä libero Luke Perryä.

Hurrikaanin avausviikonlopun kuumimpia nimiä olivat 19,5 pistettä tehnyt serbihakkuri Vladimir Cedic, 14,5 pisteen laiturit Eemeli Kouki ja Aivars Petrusevics sekä liigaan palannut maajoukkuetähti Matti Oivanen. Kalle Määttä debytoi loimaalaisten passarina.

Lakkapään ulkolaisnelikon muodostavat nuoret australialaiset Arash Dosanjih (passari) ja Luke Perry (libero), yhdysvaltalainen hakkuri Joseph Smalzer ja saksalainen yleispelaaja Raphael Möllers. Suomalaisnimistä Miikka Lemola (yp) ja keskitorjujat Tuomas Hautala+Markus Kaurto ovat suurimmassa roolissa.

Viime kaudella voitot menivät loimaalaisille 2-1 (Loimaalla 3-0, Rovaniemellä 3-0, 2-3).

Su 12.10. klo 14.55 Hurrikaani-Loimaa – Team Lakkapää
TV2 Urheiluviikonlopussa, Mikko Hannula selostaa

YLE:n tulevat Urheiluviikonlopun ottelut:
La 18.10. klo 10.45 LP Kangasala – Pölkky Kuusamo (Tampere Areena)
La 18.10. klo 13.30 Rantaperkiön Isku – Korson Veto (Tampere Areena)
Su 9.11. klo 14.30 Raision Loimu – LEKA Volley
La 15.11. klo 15.00 Oriveden Ponnistus – HPK

  Takaisin