Seuraa meitä somessa:

Raivoisa taistelu miesten pronsseista käynnistyi kotivoitolla

10.04.2022

Hurrikaani-Loimaa taisteli sunnuntaina mitä jännittävämmässä viisieräisessä ensimmäisessä pronssiottelussa itselleen edun mitalitaisossa.

Sunnuntain pronssiottelun ensimmäinen näytös Loimaalla osoitti, että pronssimitalit kiinnostavat molempia joukkueita. Kotijoukkue Hurrikaanilla on monta nuorta pelaajaa, joille mitali aikuisten tasolla olisi ensimmäinen. Vastustaja Akaa- Volley hakee vastaavasti seurahistorian ensimmäistä mitalia.

Ottelussa nähtiin tunnetta ja taistelua monen normaalin runkosarjan ottelun verran. Kaksi ensimmäistä erää oli vuorotellen molempien joukkueiden hallintaa. Ensimmäisessä erässä kotijoukkue starttasi erinomaisesti, ja toisessa erässä Akaa- Volley kylvetti isäntiä. Avauserän tilastoharvinaisuus oli, että kotijoukkueen Antti Ropposelle ei merkitty yhtään hyökkäyspistettä!
Kun pitkä erätauko oli pidetty, tunnelma yli 900 katsojan myötä alkoi nousemaan aivan utopistisiin sfääreihin. Molempien joukkueiden fanijoukot kannustivat omiaan, ja joukkueet syttyivät totaalisesti liekkeihin. – Oli kyllä mahtava tunnelma. – Pelaajat syttyivät tällaisessa pelissä, kokenut Joni Mikkonen myönsi. Mikkosen kokemus oli valttia, eikä miehen pelaaminen heilahdellut missään vaiheessa kamppailua.

Kolmas erä oli tasaista vääntöä alusta saakka. Molemmat joukkueet saivat omilla syöttövuoroilla pitkiä pisteputkia, mutta lopulta erä päättyi vasta jatkopalloilla. Ropponen paukutti kolmanteen erään ottelun kolmannen ässän, ja hetkeä myöhemmin miehelle kirjattiin vasta ottelun toinen hyökkäyspiste.

Mitä pidemmälle ottelu eteni, sitä enemmän akaalaiset ottivat Aleksi Muukkosen kohteeksi syöttöruudussa. Kaikkiaan yleispelaajalle merkattiin 33 vastaanottoa. Kolmannen erän lopussa kokemattomampi Hurrikaani oli sortua syöttövirheisiin. Isännät tekivät pari syöttövirhettä ja yhden hyökkäysvirheen, mutta siitä huolimatta Akaa- Volley ei kyennyt kääntämään erää itselleen.
Neljännessä erässä Hurrikaanilla oli mahdollisuus katkaista ottelu, mutta Olli Kunnarin valmentama Akaa oli eri mieltä. Se lähti heti alusta saakka johtoon, ja onnistui pitämään johdon loppuun saakka. Neljännessä erässä Jussi Heino vaihtoi kentälle Miro Leinosen tilalle Aleksi Kaatrasalon, jonka peliin tulo toi selkärankaa kotijoukkueeseen.

Viidennestä erästä muodostui hirvittävä trilleri. Molemmat joukkueet tekivät pisteitä tasatahtiin, kunnes Hurrikaani repäisi johdon 10-6. Kun hätäisimmät ajattelivat jo ottelun kääntyneen lopullisesti kotijoukkueelle, nosti akaalaisten passari Saku Tuomivaara joukkueensa tasoihin syöttövuorolla. Ottelussa peräti 29 kertaa syöttänyt Tuomivaara syötti vielä ottelun toisen ässäsyöttönsä, vieden vieraat 11-10 johtoon. Tässä vaiheessa Heino otti isännille aikalisän, ja pyrki rauhoittelemaan joukkuettaan. Aikalisän jälkeen nappasi Hurrikaani kaksi pistettä putkeen, ja pääsi jälleen johtoon. Kun Mikko Suomalainen nappasi yhden illan kuudesta torjuntapisteestä, siirtyi Hurrikaanin 13-11 johtoon. Tästä Akaa- Volley ei enää noussut, ja kotiyleisö sai riemuita ensimmäisestä kiinnityksestä pronssisiin mitaleihin.


- Molemmat joukkueet sai pitkiä pisteputkia omalla syöttövuorolla, Hurrikaani parhaana palkittu Luka Marttila (24pist. +15). Myös Marttila kiitteli ottelun jälkeen tunnelmaa. – Olihan tää taas hienoa pelata tällaisen yleisön edessä. – Kauden ennätysyleisö ja hirvittävä meteli.

Kahden tunnin kiivaan taistelun jälkeen molemmat valmentajat myönsivät, että ottelu olisi voinut päättyä kummalle vain. – Ehkä me oltiin viidennessä erässä hiukan onnekkaampia tai terävämpiä, Heino summasi. Kunnari oli samoilla linjoilla, myöntäen, että Hurrikaani oli torjuntapelissä etevämpi. – Harmittaa tappio, meillä oli hyvä peli- ilme. – Tiistaina pitää voittaa ottelun viimeinen pallo.

Joukkueet kohtaavat toisen kerran tiistaina Akaassa. Pronssimitalit menevät jakoon kahdella voitolla.

Parhaat pelaajat:
Luka Marttila, Hurrikaani
Joni Mikkonen, Akaa- Volley

Hurrikaani Loimaa - Akaa-Volley 3-2
25-19, 19-25, 28-26, 22-25, 15-13
Koti:Marttila 24/+15, Muukkonen 15/+1, Ropponen 14/+3
Vieras:Sivula 19/+3, Kollo 18/+8, Mikkonen 17/+6
Katsojia: 916

Ottelutilasto

Miesten pronssipelien otteluohjelma
TI 12.4. Toijala 18:30
——————
KE 13.4. Toijala 18:30

Otteluvoitot 1-0 Hurrikaanille, pronsseihin tarvitaan kaksi otteluvoittoa

  Takaisin