Seuraa meitä somessa:

Roosa Laakkonen palaa LP Kangasalan pelipaitaan

12.06.2019

Viimeiset kaksi kautta Saksassa ja Ranskassa pelannut 25-vuotias Roosa(193cm) on tehnyt vuoden mittaisen sopimuksen LP Kangasalle. Roosa on pelannut LP Kangasalan joukkueessa kausina 2013- 2017. Lisäksi hän on kuulunut naisten maajoukkueen vakiokalustoon jo useamman vuoden ajan.

- Olen todella innoissani paluusta Kangasalle tuttuihin ympyröihin. Ulkomaankaudet olivat keskenään hyvin erilaisia, sillä Saksassa minulla oli huomattavasti pienempi rooli joukkueessa kun taas Ranskassa sain paljon vastuuta. Odotan sitä myös Kangasalla ja olen valmis antamaan kaikkeni joukkueen eteen. Olen seurannut Mestaruusliigaa ja mielestäni sen taso on noussut ja se on muuttunut tasaisemmaksi, joten odotan kovia pelejä ensi kaudelta,  kommentoi Roosa paluutaan.

- Roosan paluu meille on erittäin tärkeää. Hän kuuluu tämän maan parhaisiin pelipaikallaan ja pystyy olemaan vieläkin paljon parempi. Hän tuo persoonansa kautta paljon räväkkyyttä niin harjoituksiin ja peleihin mikä varmasti tarttuu ympärillä oleviin. Pelillisesti hän tuo paljon voimaa niin torjunta- kuin hyökkäyspeliin. Ulkomailla vietetyt vuodet on myös kasvattaneet Roosaa ihmisenä paljon ja hän voi auttaa nuorempia pelaajia myös kasvamaan kohti lentopalloammattilaisuutta. Hienoa että saamme lisää paluumuuttajia takaisin, se myös kertoo että asiat seurassa toimii. Hän lähti Kangasalta nuorena pelaajana ja palaa nyt joukkueeseen kokeneena takaisin, kommentoi päävalmentaja Arttu Keränen.

  Takaisin