Seuraa meitä somessa:

Runnels ja Jokela Mestaruusliigan kauden parhaat

03.06.2023

Pölkky Kuusamon Breana Runnels ja Raision Loimun Joonas Jokela on valittu lentopallon Mestaruusligan kauden 2022-2023 parhaiksi pelaajiksi. Molemmilla valinta on uran ensimmäinen. Kauden liigapelaaja valittiin nyt 28:nnen kerran ja valinta tapahtui pelaajien äänestyksellä.

24-vuotias Salpis kasvatti Joonas Jokela oli runkosarjan toiseksi paras pistemies (21,5) ja pudotuspelien paras (20,8). Jokelan joukkue Raision Loimu sijoittui liigassa lopulta neljänneksi.

Joonas Jokela on silminnähden iloinen ja ylpeä valinnasta.

- Kiitos todellakin paljon tästä kunniasta ja äänistä. Arvostan totta kai paljon ja pelaajilta tämän kunnian saaminen on tietysti erityinen juttu. En kyllä osannut odottaa valintaa, kun emme mitaleille kuitenkaan yltäneet viidestä mahdollisuudesta huolimatta, Jokela muistelee vielä kauden päättäneiden pudotuspelien tuloksia.

- Käteen ei lopulta jäänyt mitään, mutta kyllähän me odotukset varmasti joukkueena ylitettiin mitalitaistoon yltäessämme.

Omaan kauteensa Jokela oli kokonaisuutena tyytyväinen.

- Ihan hyvä kausi, lopulta yllättävän vähän ns, ohipelejä. Vähän ”bensa” vain loppui pudotuspeleissä.

Loimun joukkueeseen Jokela tuli aika loppuvaiheessa mukaan, kun sopivaa paikkaa ei ulkomailta avautunut.

- Loimun joukkueeseen oli helppo tulla. Meillä oli hyvä meininki koko kauden. Tavallaan runko oli jo olemassa aika vahvana, kun siihen tulin mukaan.

Loimun päävalmentaja Mika Rantanen Jokelasta:

- Joonas tuli aika myöhään joukkueeseen mukaan, mutta otti heti vastuunkantajan roolia. Kovalla asenteella harjoitteleva ja pelaava hakkuri toi meille mahdollisuuden nostaa pelimme tasoa edelliskaudesta isoin harppauksin.

Jokela oli kymmeneen viime kauteen vasta toinen miesten kauden pelaajaksi valittu pelaaja, joka ei voittanut Suomen mestaruutta (2017 Andrus Raadik) ja ensimmäinen mitalien ulkopuolelta tullut sitten 2007, ken MuurLen Pekka Kortteinen valittiin parhaaksi.

Runnels nautti pelaamisesta ja vuodesta Kuusamossa

25-vuotias yhdysvaltalainen Briana Runnels pelasi ensimmäisen ammattilaiskautensa Pölkky Kuusamossa saavuttaen Suomen mestaruuden. Yleispelaajana kautensa aloittanut Runnels löysi mainion vireen lopulta hakkurina ja oli avaintekijä kuusamolaisten toisen perättäisen mestaruuden luomisessa.

- Kaudesta teki erityisen jo lähtökohdiltaan se, että joukkue oli täysin uusi ja seuralla oli alla voitettu mestaruus, joka meilläkin oli heti tavoitteena. Meidän mestaruuden loi kaikkien kehittyminen kauden aikana: pelaajien joukkueena, valmentajien, seuran sekä koko seurayhteisön. Ja me kaikki toivomme tämän jatkuvan Kuusamossa jatkossakin, Runnels toteaa samalla liigapelaajia kunniasta kiittäen.

- Olen todella kiitollinen kaikille menneestä kaudesta. Kiitän kaikki joukkuetovereitani ja kaikkia teitä jotka sain kohdata myös verkon toisella puolella kauden aikana. Oli todella hauska kausi ja erittäin hyvätasoinen liiga.

Runnels kertoo nauttineensä kauden jälkeisestä levosta ja kesästä nauttimisesta.

- Odotan jo tietysti myös uuden kauden käynnistymistä. Kova työ ei pääty kun saavutat tavoitteesi: asetat silloin uudet, Runnels toteaa.

Pölkky Kuusamon päävalmentaja Sotiris Gkotsis jakaa kunniaa kauden parhaaksi valitulle.

- Breanasta voi helposti sanoa, että hän on jokaisen valmentajan haluama pelaaja ja erinomainen joukkuekaveri. Hän noudattaa aina valmentajan ohjeita 100 prosenttisesti. Hyvän kuvan tästä antaa hänen pelipaikan muutos, johon hän oli heti valmis. Vaikka oli vaikeuksia, hän teki valittamatta parhaansa.

- Breanan muutos hakkuriksi auttoi meidän mestaruuteen ja hän pelasi lopulta siinä erinomaisesti. Tämäkin titteli on palkinto tästä kaikesta. Lisäksi hän oli myös henkisesti tärkeä lenkki joukkueen yhtenäisyyden kannalra, Gkotsis toteaa.

Miesliigapelaaja
(valitaan pelaajien äänestyksellä)
1996 Ady Pralea
1997 Tuomas Sammelvuo
1998 Jussi Heino
1999 Avo Keel
2000 Normunds Veinbergs
2001 Sami Juvonen
2002 Normunds Veinbergs
2003 Normunds Veinbergs
2004 Olli Kunnari
2005 Ugis Krastins
2006 Marko Aho
2007 Pekka Kortteinen
2008 Normunds Veinbergs
2009 Normunds Veinbergs
2010 Aki Riihimäki
2011 Eduard Venski
2012 Olli Kunnari
2013 Olli Kunnari
2014 Olli Kunnari
2015 Olli-Pekka Ojansivu
2016 Taichiro Koga
2017 Andrus Raadik
2018 Mikko Esko
2019 Mikko Esko
2020 Mikko Esko
2021 Mikko Esko
2022 Sakari Mäkinen
2023 Joonas Jokela

Naisliigapelaaja
(valitaan pelaajien äänestyksellä)
1996 Mariliisa Salmi
1997 Sana Catlaksa
1998 Saara Loikkanen
1999 Tiina Hamunen
2000 Kadri Määttä
2001 Saara Loikkanen
2002 Johanna Helppikangas
2003 Hanna-Kaisa Torkkeli
2004 Natalia Kandratsjeva
2005 Andrea Kuivanen
2006 Hanna-Mari Arminen
2007 Hanna-Kaisa Torkkeli
2008 Katre Laanes
2009 Riikka Arminen
2010 Laura Pihlajamäki
2011 Virginie De Carne
2012 Hillaelina Hämäläinen
2013 Sherri Williams
2014 Dubravka Rakic
2015 Viktoria Tuchashvili
2016 Keao Burdine
2017 Piia Korhonen
2018 Chloe Collins
2019 Suvi Kokkonen
2020 Mary-Kate Marshall
2021 Anna Czakan
2022 Jalissa Trotter
2023 Breana Runnels

  Takaisin