Seuraa meitä somessa:

Sainio peräänkuuluttaa periksiantamattomuutta

31.10.2014

Korson Vedon liigajoukkue sai täksi kaudeksi päävalmentajakseen pitkän uran lentopallon ja beach volleyn parissa tehneen Petri Sainion. 48-vuotiaalla Sainiolla on kokemusta niin pelaajan kuin valmentajankin roolista.

Kotimaan lisäksi Sainiolla on takanaan mittava ura myös ulkomailla. Saksassa Sainion pelaaja- ja valmentajaura kesti 15 kautta vuosina 1996-2011, jonka jälkeen Sainio vietti kaksi vuotta USA:ssa ennen palaamista kotimaahan.

Ennen siirtymistä kansainvälisille kentille, Sainio pelasi SM-sarjassa 248 ottelua Poliisien Palloseuran riveissä vuosina 1984-1994, jonka jälkeen hän pelasi kaksi kautta ykkössarjaa Tornion Lentiksessä.

Saksassa Sainio pelasi korkeimmalla sarjatasolla Bundesliigaa SV Fellbachin riveissä vuosina 1998-2001, jonka jälkeen ura kallistui pelaajavalmennuksen kautta valmentajan rooliin.

Lentopallon lisäksi Sainio pelasi pitkän uran myös beach volleyn parissa vuosina 1988-2005 osallistuen lukuisiin kansainvälisiin turnauksiin. Hän toimi myös beach volleyn valmentajana vuodesta 2002. Vuosina 2007-2011 Sainio toimi Saksan lentopalloliiton olympiatukipisteessä ja valmensi lukuisia beach volleyn huippupelaajia.

Valmennuksen ohella Sainio toimi lentopallon kykyjenetsijänä Stuttgartin ja Bade Wurttenbergin kouluissa vuosina 2011-2013 ja junnuvalmentajana Stuttgartissa 2008-2011.

USA:n vuosina 2011-2013 Sainio antoi yksityisvalmennusta nuorille lentopalloilijoiden aluille New Jerseyssä.

Nyt Sainio valmentaa ensimmäistä kauttaan Mestaruusliigassa. Tarjous Korson Vedon päävalmentajan paikasta tuli Sainiolle hieman yllätyksenä, mutta hän ei epäröinyt tarttua tilaisuuteen.

- Kun mahdollisuutta tarjottiin, tartuin siihen heti. Oli vähän perhosia vatsan pohjassa, Sainio kertoo.

Sainio nauttii valmentajan roolista ja valmentaminen kotimaan liigassa tuntuu hänen mielestään todella hyvältä.

- Valmentaminen on hienoa hommaa, on se sitten biitsiä tai sisäpalloa. Omat metodit ja ideat pitää tuoda esiin, valmensi missä maassa tahansa.

Korson Veto on aloittanut liigakautensa pirteästi. Viidestä pelistä saldona on kaksi voittoa – viimeisimpänä voitto Hurrikaani-Loimaasta kotona suoraan kolmessa erässä. Sarjataulukossa KoVe on neljäntenä kolmellatoista pisteellään. Sainion mukaan hommat uudessa joukkueessa ovat lähteneet olosuhteisiin nähden hyvin liikkeelle, vaikka pisteitä voisi olla muutama enemmän. Joukkueen tähän astisiin esityksiin Sainio on suhteellisen tyytyväinen, mutta toivoo parannusta tietyissä asioissa.

- Kokonaiskuva on ihan ok, mutta parannettavaa on aina. Tavoite on, että nousemme ja otamme askeleen kerrallaan seuraavalle tasolle.

Sainiolla on käsissään nuori joukkue. Joukkueen pelaajista suurin osa on syntynyt 90-luvulla ja nuorimmaiset suorittavat parhaillaan varusmiespalvelusta. Nuorison seasta löytyy myös rautaista kokemusta 41-vuotiaan Arto Hannin ohjatessa peliä passarin tontilla. Sainion mukaan tärkeintä on, että nuoret käsittävät hänen ideansa ja pystyvät sisäistämään ne. Tärkeää on myös antaa positiivista palautetta hyvistä suorituksista.
- On haasteellinen tehtävä saada kavereita tekemään mitä haluat ja oppimaan asioita, mihin haluat heidän kiinnittävän enemmän huomiota. On tärkeää tuoda myös esille, kun pelaajat tekevät asioita hyvin.

Sainio auttaa omasta mielestään joukkuetta parhaiten kokemuksellaan ja itseluottamuksella pelitilanteissa. Tärkeintä on kuitenkin, että joukkue luottaa omaan tekemiseensä kentällä.

- Pelaajien täytyy ymmärtää, että he ovat tarpeeksi hyviä ja pystyvät pelaamaan Mestaruusliigaa hyvällä tasolla.

Sainio peräänkuuluttaa joukkueen taistelutahtoa – joka pisteestä taistellaan tosissaan, eikä periksi anneta.

- Olemme olleet monesti pelissä takaa-ajoasemassa ja saaneet vastustajaa kiinni. Pikkuhiljaa virheprosentti menee alemmaksi ja pelaajat ymmärtävät ettei aina kannata hakata päätä seinään vaan antaa vastustajankin tehdä virheitä.

KoVen pelistä Sainio löytää parannettavaa jokaisella osa-alueella, mutta erityisesti hän toivoo kehitystä jatkopallojen pelaamisessa. Joukkueen tähtäimessä on paikka kevään pudotuspeleissä.

- Tavoitteemme on kahdeksan joukossa niin kuin monella muullakin. Katsotaan siitä eteenpäin mitä sitten tapahtuu, Sainio sanoo.

Teksti: Katri Kastarinen (@KatriKastarinen)
Kuva: Akikuvaa.com  (@akikuvaa)

  Takaisin