Seuraa meitä somessa:

Salla Karhu siirtyy Hämeenlinnasta LiigaPlokiin

01.05.2019

Maajoukkuepelaaja Salla Karhu, 25, siirtyy naisten Mestaruusliigassa pelaavaan Pihtiputaan LiigaPlokiin Hämeenlinnan Lentopallokerhosta, jossa hän pelasi kauden 2018-19 loppupuoliskon aloitettuaan kautensa ranskalaisseura Quimperissä.

Viime vuosina Karhu on kuulunut maajoukkueen vakiokokoonpanoon. Viime kesänä Suomi selvitti tiensä EM-kisoihin, jotka pelataan syyskuussa 2019.

Salla Karhu:

- Valitsin LiigaPlokin, koska mielestäni se oli mielenkiintoisin joukkue tulevalla liigakaudella. Yksi syy oli valmentaja Alessandro Lodi, joka on jo ennestään tuttu maajoukkueesta vuodelta 2017.
Seuralla on pitkät perinteet liigasta, jota on edesauttanut nuorten hyvä valmennus. Myös seuran halu uudistua ja kehittyä veti puoleensa. Ensi kauden joukkue tulee olemaan nuori ja nälkäinen.

- Kesältä odotan kovia pelejä Kultaisessa liigassa. Ja tietysti EM-kisoja, joissa vastaan tulevat Euroopan parhaat. Maajoukkueeseen on aina ollut mukava mennä, siellä tehdään asioita täysillä mutta iloisella ilmeellä. Uskon myös, että LiigaPlokin fanit seuraavat maajoukkueen ensi kesän pelejä suurella mielenkiinnolla.

Salla Karhu: 203 liigapeliä, 51 maaottelua, SM-mitalit: 1 kulta, 3 hopeaa, 1 pronssi, Suomen Cup 1 kulta, kaksi hopeaa.
Valmentaja Alekssandro Lodi:

- Tunnen Sallan hyvin. Hän kehittyi erittäin paljon maajoukkueessa vuosina 2017 ja 2018, mutta parilla viimeisellä kaudellaan seurajoukkueissa hän ei ole päässyt aivan parhaimmalle tasolleen. Hän on erittäin tärkeä pelaaja suomalaiselle lentopallolle ja tavoitteena on auttaa hänet taas parhaimmalle tasolleen. Salla tulee antamaan joukkueellemme valtavan suuren panoksen.

LiigaPloki julkistaa lähiaikoina lisää pelaajasopimuksia.

  Takaisin