Seuraa meitä somessa:

Sampo ja Tiikerit rutistivat voitot viidessä

01.04.2014


Lelu Ojansivu oli kentän hahmo Loimaalla. (Kuva: Juuso Riponiemi)

Miesten välierät jatkuivat tiistaina kahdella viisieräisellä jännärillä. Pielavedellä kotijoukkue Sampo rutisti voiton päätöserässä 15-12 VaLePasta ja Kokkolan Tiikerit 15-10 Loimaalla Hurrikaanista.

Tiikerit johtaa välieräsarjaa 2-0 toisen sarjan ollessa 1-1. Finaalipaikka aukeaa neljällä otteluvoitolla. Kolmannet välierät pelataan keskiviikkona Loimaalla ja Pielavedellä.

Tiikereillä on nyt perättäin huikeat 20 voittoa liigassa. Edelinen tappio tuli 7.1. Team Lakkapäätä vastaan Rovaniemellä ja se on kokkolalaisille myös vuoden ainoa tähän mennessä.

Loimaalla Hurrikaani rutisti nimiinsä ensimmäisen ja kolmannen erän: 2-3 (27-25, 11-25, 25-20, 20-25, 10-15).

Päätöserässä oltiin vielä tasalukemissa 10-10, josta Lelu Ojansivun syöttövuoro vei pelin päätökseen asti. Ojansivu oli muutenkin kentän hahmo tehden 34/+24. Ojansivu jäi 4000 liigapisteen rajan rikkomisesta enää kuuden pisteen päähän.

Hurrikaani-Loimaan keskitorjuja Tuukka Anttila sai tiistaina täyteen 1000 torjuntaa pääsarjatasolla kotimaassa. Anttilan lisäksi tällä kaudella liigassa esiintyneistä vastaavan rajan ovat rikkoneet vain Eduard Venski (1372) ja Anssi Vesanen (1114).

Tommi Tiilikainen, Tiikerit:

- Huikea vääntö. Hieno matsi, jossa paljon aaltoliikettä. Hurrikaani puolusti hyvin ja pisti meidät lujille. Niklas Seppäsen löysi peliinsä uuden vaihteen viidennessä erässä ja ratkaisi ottelun.

Ville Kakko, Hurrikaani:

- Tämän verran ansaittiin. Pelissämme oli paljon hyviä asioita, mutta yksittäisiin virheisiin kaaduimme lopulta.

Lelu Ojansivu, Tiikereiden paras:

- Ei ihan täydellinen peli itseltä. Muutama tyhmä virhe jäi harmittamaan. Epäilen, että huomenna pelataan myös pitkän kaavan kautta, mutta ei se haittaa, koska olen myös meidän joukkueen lihavin, joten vararavintoa löytyy.

Aleksi Kaatrasalo, Hurrikaanin paras:

- Onneksi pelimme oli parempaa kuin Kokkolassa. 0-2-tilanne vaatii nopeaa nollaamista. Mutta molempien joukkueiden pitää vielä voittaa. Meidän vain hieman useammin.

Niklas Seppänen, Tiikerit:

- Vastaanottoon jäi aika paljon petrrattavaa, oli vaikea peli. Hyvä, että kääntyi näin päin. Kyllä kaikki joukkueessa tietää, että voitoputki on pitkä, mutta ei siitä ole juteltu. Oli aika iso peli: 2-0- asema on aivan eri kuin 1-1. Finaaliin tässä on tavoite.

- Pikku venyttelyt, ruoka ja nestettä. Onneksi fyssari on mukana ja sitten nukkumaan heti kun pääsee.

Tuukka Anttila, Hurrikaani:

- Eipä nyt jäänyt käteen oikein mitään, kun pudotuspelissä tulee tappio. Ojansivu oli vastustajalla hyvä. Varsinkin 5. erän hän ja Seppänen pelasivat hyvin, ei saatu mitään otetta.

Tasainen taisto Savossa

Pielavedellä Sammon ja VaLePan toinen välierätaistelu päättyi numeroihin 3-2 (15-25, 25-21, 25-23, 22-25, 15-12).

Sampo oli hävinnyt kaikki neljä joukkueiden aiempaa kohtaamista tällä kaudella. Runkosarjassa VaLePa voitti kaikki viisieräiset pelinsä, mutta pudotuspeleissä se on nyt hävinnyt niissä nyt jo kaksi.

Pudotuspelihenkinen vääntö sisälsi paljon virheitä, mutta myös erinomaista lentopalloa. Parhaiksi pinnamiehiksi nousivat Timo Leikas (21/+3) ja Olli Kunnari (22/+10).

Vieraiden hakkurille Mikko Oivaselle ilta oli nuhainen (14/-2). Sen sijaan keskimiehet Juha Aho (14/+10) ja Eduard Venski (13/+10) olivat kovia.

Torjuntoja nähtiin peräti 32, kotijoukkueelta 14 ja vierailta 18.

Ugis Krastins VaLePa:

- Ensimmäisessä erässä syöttömme oli erittäin hyvää. Virheet ratkaisivat seuraavissa erissä. Viides erä oli tarkoitus voittaa. Huomenna on uusi ottelu ja päivä.

Jukka Tuovinen Sampo:

- Tarvitsimme voittoa ja otimme voiton. Alussa meillä oli liikaa painetta, eikä peli kulkenut. 2. erä ratkesi Mikko Väliahon syöttöön ja se avasi pelimme. Pienet asiat ratkaisevat. Huomenna on uusi koitos ja pelaamme samalla tunteella, joka oli 3½ erää lopussa.

Ottelutilastot:

Sampo - VaLePa

Hurrikaani - Tiikerit

Kuvat:

Juuso Riponiemi Hurrikani-Tiikerit

  Takaisin