Seuraa meitä somessa:

Sampo nousi voittoon Vantaalla

11.10.2014

Lauantain liigakierros tarjosi kaksi huikeaa viisieräistä vierasvoittoa, kun Etta voitti Raisiossa Loimun ja Sampo ottelupallon takaa KoVen. Kolmannessa ottelussa Tiikerit voitti Riennon 3-0.

Tiikerit jyräsi Riennon

Kokkolan Tiikerit otti toisen puhtaan 3-0- voittonsa miesten Mestaruusliigassa tällä kaudella, kun se kaatoi kotonaan Riennon 3-0 (25-19, 25-15, 25-16).

Tiikerit jyräsivät kaikki erät rutiinillaan, vaikkei loistopeliä pelannutkaan. Liiga-Riento taisteli mukana erien alut ja roikkui sitkeästi mukana etenkin ensimmäisessä erässä. Pelin hahmoja olivat Tiikereiden keskipelaajat ja etenkin nuori Lauri Jylhä, joka pelasi ennakkoluulottomasti.

Jani Säisä, Liiga-Riento:

- Tasoero oli juuri niin iso kuin erälukemat näyttää. 1. erässä oltiin jollain lailla mukana. Lelun ässäsyötöt eivät säikäyttäneet. Vastustaja jyräsi kovuudellaan erän kuitenkin itselleen. Muidenkin erien alut ok, mutta ne menivät selvemmin Tiikereille. Vaikka kolmanteen erään tuli vaihto, ei se vaikuttanut Tiikereiden peliin. Eväitä huomiseksi: Pennasen hyökkäyspeli oli fiksua. Sillanpää totuttelee liigaan, mutta pelasi ihan hyvin.

Tommi Tiilikainen, Tiikerit:

- Saatiin mitä haluttiin. Oltiin kuitenkin huolimattomia tavoitteeseen nähden. Riento oli pirteä noin puolentoista erän ajan. Paljon jäi meillä parannettavaa. Pitää tehdä oma työ jatkossa paremmin. Positiivisia puolia: Lauri Jylhän ensimmäisestä kokonaisesta pelistä jäi hyvä fiilis ja Antti Ropposen hyvät torjunnat kolmannessa erässä.

Tiikerit veivät torjunnat 7-1 ja ässäsyötöt 9-0. Hietanen otti neljä torjuntaa ja Ojansivu syötti kolme ässää. Tiikereiden hyökkäysprosentti oli 61, Riennon 36.

Tiikerit: Ojansivu 13/+9, Hietanen 13/+9, Lau.Jylhä 10/+6
Riento: Pennanen 8/+3, Sillanpää 7/+2, Savimäki 3/-4

Ottelutilasto


Etta ryöstöretkellä Raisiossa

Loimu ja Etta kävivät värikkään väännön liigapisteistä Kerttulassa. Paremmin tasonsa läpi ottelun säilyttäneet vieraat hakivat arvokkaan vierasvoiton pienimarginaalisessa viisieräisessä taistossa.

Loimu aloitti ottelun vahvasti vieden kaksi avauserää. Pitkällä erätauolla oululaiset kasasivat rivinsä päävalmentajansa Olli Kuoksan suorapuheisen ripityksen jälkeen.

Ex-loimulaiset passari Jani Sippola ja libero Juho Rajala pelasivat kelpo ottelun vanhassa kotihallissaan. Erityisesti Rajala oli huikeassa vireessä ottaen tietoisesti isoa roolia Ettan vastaanottosektorilla.

Urpo Sivula saldosi debyyttiottelussaan mukavat tehot, mutta suurehko virhemäärä ja pelin loppua kohden selkeästi laskenut energiataso olivat hinta viime viikkojen vähäisestä pallotuntumasta.

Ottelun parhaat pelaajat:
Loimu: Kirill Borichev
Etta: Joshua Walker

Lähitapiolan pisteet:
3 pistettä: Joshua Walker, Etta
2 pistettä: Juho Rajala, Etta
1 pistettä: Kirill Borichev, Loimu

Jani Sippola, Etta:
- Paluu Kerttulaan alkoi pyöriä mielessä tällä viikolla. Pikku hiljaa puntteihin hiipi pientä jännitystä. Ottelun alku oli omalla kohdallani jäinen. Kaksi eka erää oli tasaista, eikä oltu missään nimessä omalla tasollamme. Olli herätti meidät pitkälle erätauolla. Lopetettiin yksittäisten pallojen murehtiminen, ja peli vapautui. Napattiin makea vierasvoitto.

Tomi Rumpunen, Loimu:
- Ei ole syytä tyytyväisyyteen. Tehtiin paljon virheitä. Etta sai aivan liikaa pisteitä suorista virheistämme. Jäi paljon parannettavaa jatkoa ajatellen.

Olli Kuoksa, Ettan päävalmentaja:
- Aloitettiin hermostuneesti. Pitkällä erätauolla annoin aika suoraa palautetta pojille. En olisi mielelläni tehnyt niin, mutta nyt oli pakkosauma. Loimu pelasi pitkälle sillä tavalla, kuten odotinkin. Saatiin pimennettyä Upi, ettei kaatanut meitä yksin. Ei ole meille itsestään selvää ryöstää pisteitä Raisiosta.

Henri Tuomi, Loimun päävalmentaja:
- Etta syötti hyvin ja onnistui hajottamaan vastaanottoamme. Hyökkäsimme huonosti, emmekä saaneet Urpoa mukaan. 23 syöttövirhettä on ikävä saldo. Upin pelissä näkyi vähäinen pallotuntuma. Ei ollut lentokeli. Parannusta on luvassa jatkossa.

Sivulan tilastot avauspelissä Loimun paidassa
Pisteet 17
Tehotilasto -3
Syöttöjä 16
Ässiä 0
Syöttövirheitä 8
Hyökkäys 17/50
Hyökkäysvirheitä 7, torjuntaan 5
Torjuntoja 0

Loimu: T.Rumpunen 20/+12, Sivula 17/-3, Klein 10/+7
Etta: Walker 21/+6, Sorvoja 17/+5, Lavaja 13/+6

Ottelutilasto

Tuomas Pelton kuvat ottelusta

Sampo takoi taisteluvoiton Vantaalla

Sarjajohtoon mieltyneet korsolaiset hävisivät tiukan, lähes kolmituntisen väännön täpärästi Pielaveden Sammolle erin 2 – 3, (23 – 25, 25 – 22, 19 – 25, 25 – 18, 14 - 16 ).

Lentopalloilun Mestaruusliigan kolmannella kierroksella pääkaupunkiseudun lippulaiva Korson Veto kohtasi savolaisen legendan, Sampon. Ottelu tarjosi hyviä taistelupalloja ja Lumon lauteille oli tullut runsaasti niin koti- kuin vierasjoukkueen kannattajia. Yleisömäärä kipusi kauden ennätykseen 462 katsojaan.

Korsolaisten peli on loksahtanut hyvin paikoilleen uuden valmentajan Petri Sainion ulkomailla testatuin opein. Tänään sillä ansaittiin yksi sarjapiste. Ottelu muodostui kahden intohimoisen valmentajan shakkimaiseksi mittelöksi. Ottelu kesti lähes kaksi tuntia ja neljäkymmentä minuuttia.

Huomenna sunnuntaina Lumossa jatketaan oululaisin tunnelmin, kun kotijoukkueen vieraaksi tulee Raisiossa Loimun voittanut Etta. Ottelu alkaa tutussa Lumon pyhätössä klo 17.00.

Ensimmäinen erä mentiin tekniselle aikalisälle Korson kahden tai kolmen pisteen johdossa. Hanni käytti laajasti arsenaaliaan ja erän alun hahmo Korsosta oli Antti Vallin. Sampon valmentaja Tuovisen toinen aikalisä oli tilanteessa 18 – 15. Külaots pääsi vauhtiin hyökkäyksissään. Korson meni neljän pisteen johtoon, mutta Sampo sai taas otteen. Korson valmentaja Sainio otti aikalisän tilanteessa 20 – 18. Sampo tuli tasoihin ja Sainio oli pakotettu ottamaan aikalisän tilanteessa 23 – 23. Korso selvästi hermoili viimeiset pallot ja Sampo otti kokemuksella erän 23 – 25. Sampon ykkönen erässä hakkuri Timo Leikas.
Toinen erä mentiin samalla tavalla tasaisesti kuin ensimmäinenkin erä. Poikela vaihtui Sampossa Seppäseen. Erän alun hahmo oli Enderwin Herrera, joka puolusti upeasti. Korsokin vaihtoi teknisen jälkeen Pasi Kuosmasen kentälle. Korso sai teknisen jälkeen juonesta kiinni ja Tuovinen oli pakotettu ottamaan aikalisän tilanteessa 19 – 16. Loppuerä oli jälleen kovaa vääntöä ja Sainion aikalisä tilanteessa 22 – 21. Korso otti erän lopun Vallinin vahvalla syötöllä ja Kankaanpään sekä Külaotsin hyökkäyksillä. Kahden erän jälkeen Korson paras pistemies oli Kankaanpää 7/+7 ja Sampon Herrera 7/+7. Kolmas erä alkoi lievästi Sampon hallinnassa ja parilla nauhan kautta tulleella ässällä Sampo johti 7 – 9. Sainio otti tässä vaiheessa ensimmäisen aikalisänsä. Sampo jauhaa edelleen ja Sainio ottaa melkein heti toisen aikalisänsä tilanteessa 8 – 12. Ennen teknistä aikalisää Korson saa pienen kirivaihteen päälle Kuosmasen nauhan kautta menneellä ässällä. Tekninen aikalisä tilanteessa 11 – 14 vieraille. Korson yleisöllä oli tässä vaiheessa kova kannustuspauhu päällä. Aleksi Kössin syöttövuoro oli erän ratkaisu ja Sampo meni lopulta helposti erän voittoon lukemin pistein 19 – 25. Korson vastaanotto petti erän puolen välin jälkeen ja hyökkäyksessä ratkaisut sitä myöten pehmenivät.
Neljäs erä alkoi hienosti Vallinin hienolla syöttövuorolla ja Sampon Tuovinen otti aikalisän tilanteessa 4 – 1. Aikalisän jälkeen Vallin syöttää heti ässän ja seuraava syöttö nousee vastapalloksi, jonka Külaots kuittaa. Tuovinen joutuu ottamaan toisen aikalisänsä tilanteessa 7 – 1. Sitten Korsolle tulee pari virhettä hyökkäyksessä ja Sainio ottaa aikalisän tilanteessa 8 – 5. Korso saa jälleen otteen Kankaanpään ja Määttäsen kovilla ratkaisuilla ja tekniselle aikalisälle mennään tilanteessa 14 – 9. Korso meni erän lopun menojaan ja Määttäsen Miro ja Kankaanpään Toni saivat otteen päälle hyökkäyksissään. Erä lopulta helposti Korsolle luvuin 25 – 18.

Viides erä alkaa Korson tahdilla. Tuovinen ottaa ensimmäisen aikalisänsä tilanteessa 3 – 0. Külaots erän alun hahmo ja Määttänen torjunnallaan. Tuovisen toinen aikalisä tilanteessa 6 – 1. Sampo vaihtaa Kössin ja hakkuri Häyrisen Mäkituvan ja Leikkaan tilalle. Sainio on pakotettu aikalisään tilanteessa 6 – 4. Sampo saa otteen vaihdon jälkeen ja siirtyy johtoon 9 – 10. Sainion toinen aikalisä ja sen jälkeen erää mentiin loppuun asti tasaisesti. Sampo selvitti Korson ensimmäisen ottelupallon ja ratkaisi lopulta erän ylipisteillä 14 – 16 ja koko ottelu Sampolle erin 2 – 3.

Sampolle ensimmäiset sarjapisteet ja Korso sai palkinnoksi vain yhden sarjapisteen. Otteluisäntä rakennusliike Tuovinen palkitsi parhaina pelaajina Korson Vedosta Antti Vallinin ja Samposta Timo Leikkaan. Ottelun parhaat pistemiehet: Korson Veto: Karl Külaots 25/+17, Miro Määttänen 21/+11, Toni Kankaanpää 21/+10 Sampo: Enderwin Herrera 21/+13, Timo Leikas 18/+13, Antti Poikela 15/+4

LähiTapiolapisteet 1 pistettä Toni Kankaanpää, Korson Veto 2 pistettä Antti Vallin, Korson Veto 3 pistettä Timo Leikas, Sampo

Keskitorjuja Antti Vallin, Korson Veto:
- Yllättävän tasainen peli, jossa ylä- ja alamäet vaihtelivat molemmilla joukkueilla. Puolustuspelaamisessamme mielestäni hävisimme Sampolle. Itse pelaisin mieluimmin hakkurin paikalla. Kyllä tässä ollaan omalta osaltani kulkemassa maajoukkueeseen johtavaa tietä.

Päävalmentaja Petri Sainio, Korson Veto:
- En ole missään nimessä pisteeseen tyytyväinen. Tiedettiin, että Sampon syöttö putoaa verkon jälkeen ja saatiin ne hyvin sormilla ylös. Liikaa liikettä oli meidän puolustuspelaamisessa eikä puolustettu kuten rauhallinen Herrera, joka vain odotti palloa itselleen. Jatkopalloissa panikoimme liikaa eikä niitä saatu pelattua rauhallisesti. Vastustaja luotti omaan pelaamiseensa tiukoissa paikoissa eli erien lopussa. Olen kuitenkin tyytyväinen, että omat jätkäni jaksoivat jauhaa kirvelevän ensimmäisen erän tappion jälkeen. Passari Hanni pelasi hyvän pelin.

Hakkuri Timo Leikas, Sampo:
- Tasaista peliä. Torjunnassa annoimme tasoitusta, kun ei saatu kunnolla vaimennuksia tai tappotorjuntoja riittävästi. Side out toimi kummallakin. Samoin ylä- ja alamäkiä tuli molemmille joukkueille. Korso oli todella pelaava joukkue”. Päävalmentaja Jukka Tuovinen, Sampo: - Hienoa että saatiin sarjajohtaja kaadettua. Korson Veto on moneen vuoteen tällä kaudella todella kova porukka. Oli vaikea, lähes shakkimainen peli, jossa molemmat valmentajat yrittivät monenlaisia siirtoja. Korson ikämiespassari oli erinomainen ja me emme saaneet omalla syötöllä oikein mitään aikaiseksi. Onneksi jaksettiin kuitenkin jauhaa ja uskoa omaan tekemiseen. Mutta oli raskasta pelata. Kävi melkein sydämeen. Harvoin on tällainen peli. Kuitenkin olen tyytyväinen voittoon. Se oli meille tärkeä.

Ottelutilasto

Kuvat:
KoVe - Sampo, Akikuvaa.com
Loimu - Etta, Tuomas Pelto
Tiikerit - Riento, Tommy Lågland

  Takaisin