Seuraa meitä somessa:

Savo, Hurrikaani ja VaLePa 3-0 -voittoihin

22.02.2020

Miestenkään Mestaruusliigassa ei nähty lauantaina muita kuin puhtaita 3-0 -voittoja. Savo Volley haki pisteet Oulusta, Hurrikaani löi Ducksin ja VaLePa Hurmoksen.

Savon rutiini Ettalle liikaa Urheilutalon alkuillassa

Savo Volley saapui Ettan vieraaksi Urheilutalolle vieraskiertueensa ensimmäisellä etapilla. Savolaisten korkea suoritusvarmuus, hirmuinen torjuntavoima ja huikea puolustuspeli jättivät Ettan käytännössä vaille mahdollisuuksia. Etta ei puolestaan kyennyt ylittämään itseään, jota voitto tänään olisi vaatinut. Myös monipuolisesti joka puolelta hyökännyt Savo lannisti Ettan 3-0 (14-25, 17-25, 19-25).

Avauskokoonpanot
Etta: L.Jylhä, Väisänen, Niinivaara, Kontio, Marttila, Sorvoja, J.Jylhä.
Savo: Ivanov, Savonsalmi, Leitzke, Siltala, Heiskanen, Ojansivu, Ayzenberg.

Savo lähti otteluun alusta asti edellinen kohtaaminen Oulussa tiukasti mielessä, jolloin kahden voitetun erän jälkeen Savo kävi lähellä jopa hävitä koko pelin. Tällä kertaa Savo oli tiukasti päättänyt ettei sama toistu. Ottelun alkuun Savo tulikin murhaavasti, Ettan ensimmäinen aikalisä tuli tilanteessa 5-0 ja Etta saa pistetilinsä auki 8-1 -tilanteessa. Eritoten Savon torjunta teki hurjaa jälkeä Ettalaisten hyökkäyksistä. Erän puolivälissä Etta-käskijä Olli Kuoksa vaihtoi aloittaneen yleispelaaja Juuso Kontion tilalle 17-vuotiaan Aleksi Muukkosen, ja pistettä myöhemmin peliä pyörittämään Lasse Jylhän tilalle Mikael Kyllösen. Vaihdokset herättelivät Ettaa toivotulla tavalla, ja kotijoukkue sai kurottua eroa hetkellisesti pienemmäksi. Fedor Ivanovin huikea passipeli huonommastakin vastaanotosta kuitenkin hajotti Ettan torjuntaa ratkaisevasti, ja Savo repi eroa entistäkin suuremmaksi. Eritoten keskitorjujien kanssa Ivanovin yhteispeli toimi kuin unelma. Tilanteessa 14-22 syöttöruutuun vaihdettiin Savon puolelle keskipelaaja Mikko Väliaho, joka viihtyikin syöttämässä aina erän 14-25 -loppuun asti , syöttäen alkuun yhden ässänkin.

Etta pyöritteli toiseen erään hieman kokoonpanoaan. Kentälle ensimmäisessä erässä vaihdetut Muukkonen ja Kyllönen saivat jatkaa, kun taas Savon puolella kaiken voittanut päävalmentaja Jukka Tuovinen totesi, ettei voittavaa kokoonpanoa vaihdeta. Ettan alku erään on huomattavasti ensimmäistä päättäväisempi. Verkkoa oli ilmeisesti erätauolla nostettu viitisen senttiä ylemmäs, sen verran tiuhaan viuhuivat molempien syötöt verkkoon erän alkupuolella. Savo-hakkuri Ojansivun ässäsyötöllä Savo siirtyi muutaman pisteen johtoon, jonka pitikin tukevasti. Pro-libero Josh Ayzenbergin mallikkaan puolustuksen ja yleispelaaja Antti Siltalan tyylipuhtaalla kääntöjujulla Savo siirtyi jo 6-10 -johtoon, ja Mikael Kyllönen siirtyi takaisin vaihtonurkkaukseen, kun aloittanut passari Lasse Jylhä palasi kentälle. Tilanteen noustua jo 8-14 otti Olli Kuoksa ensimmäisen aikalisänsä toiseen erään, ja Lelu Ojansivun millintarkan ässäsyötön jälkeen kutsutaan joukot uudelleen neuvonpitoon. Etta alkaa viritellä takaa-ajoa kun Ettan parhaana palkittu Janne Marttila hakee Siltalan komean yläkäsiin lyönnin mainosaitaa kaataen, ja Ville Sorvojan kaventaessa tilanteeksi 11-16 ottaa Jere Tuovinenkin ottelun ensimmäisen aikalisänsä. Aikalisän jälkeenkin Etta-kapteeni Markus Väisäsen über-leija tekee pahaa jälkeä Savon vastaanotolle, mutta Kuopion Lelu pystyy isoja palloja ratkomaan huonommistakin paikoista. Ojansivun ja Siltalan vahvoilla hyökkäysesityksillä Savo etenee ensimmäisenä ratkaisupisteille, ja ensimmäisen erän tavoin Mikko Väliaho saa syötellä erän loppuun, päättäen erän 17-25 ässäsyöttöön.

Kolmanteen erään Etta lähtee ilman Janne Marttilaa, yleispelaajina aloittavat Juuso Kontio ja Aleksi Muukkonen. Myös Lasse Jylhä saa jatkaa kentällä, ja Savo ei edelleenkään vaihtoja aloitusseitsikkoon tee. Erän aloittaa Ettan libero Jesper Jylhä parilla makealla puolustuksella, mutta Savon massiivinen torjunta estää Ettan murtopallot. Etta siirtyy kahdella Nuutti Niinivaaran perättäisellä verkkonauhasta kimmonneella ässäsyötöllä ensimmäistä kertaa ottelussa johtoon, mutta Savolaiset maksavat potut pottuina. Kovilla syötöillä ja vielä kovemmalla torjunnalla Savo pakottaa Ettan aikalisälle tilanteessa 4-7. Kolmen pisteen erolla joukkueet tahkoavat tasatahtia aina tilanteeseen 14-17 saakka, kunnes tuttuun tapaan syöttöruutuun astelee Mikko Väliaho. Etta myös avittaa syöttövuoroa omilla helpoilla virheillä. Etta ottaa lopussa vielä muutaman pisteen kiinni Aleksi Muukkosen vahvalla syöttövuorolla, mutta tämäkin pyristely päättyy, kun syöttö päätyy lopulta verkkoon, erä päättyy 19-25 ja koko ottelu 0-3. Savo nappasi otteluun vaikuttavat 12 torjuntapistettä.

Joukkueiden parhaina palkittiin molemmilta yleispelaajat, Ettalta Janne Marttila ja Savolta Antti Siltala.

Janne Marttila, Etta:

- Ei pystytty tänään vastaamaan Savo Volleyn tykitykseen. Meillä on nyt vaikea tilanne loukkaantumisten sun muiden kanssa. Mutta koitetaan tehdä parhaamme ja sopeutua, tästä opitaan ja mennään eteenpäin.

Antti Siltala, Savo:

- Paljon hyviä asioita tänään, syöttö toimi ja sitäkautta torjunta-puolustus toimi. Helpottaa kummasti joukkueen pelaamista kun saadaan painettua kaverin tehoja alas.

Jukka Tuovinen, Savo:

- Tänään oli kyllä mielessä se, miten viime reissulla kävi, kun kaksi erää pelattiin hyvin ja sitten valahdettiin. Silli sanoi tossa äsken hyvin, että syöttö toimi tänään hyvin. Monissa paikoissa Miron loukkaantuminen näkyy, mutta ollaan nyt pystytty paikkaamaan uusilla asioilla. Ollaan oikealla tiellä.

Olli Kuoksa, Etta:

- Nihkeetä oli meillä tänään, onnea vaan Savolle. Savon kokeneemmat jannut oli tänään päättäny voittaa. Harjoituksissa ollaan pystytty treenaamaan kuin voittava joukkue, mutta viime peleissä ei ole siirtynyt peleihin. Nyt lähdetään vieraspeleihin, toivotaan että siellä siirtyy. Valmentajana täytyy olla jonkin verran huolissaan kun tulee kaksi kertaa noin rumasti turpaan. Meidän täytyy nyt löytää voittava tapa pelata ilman Jan Heleniusta. En kuitenkaan murehdi tästä asiasta, täältä me vielä noustaan. Hyökkäyspeli on meille nyt vähän tuskaa, ja sitä kautta se tuska siirtyy myös puolustukseen, ja siitä lähtee kierre. Hyvä joukkuehenki lähtee siitä että tulee onnistumisia joukkueena.

Parhaat pistemiehet
Etta: Juuso Kontio 7/+3, Janne Marttila 6/+1, 6/+-0
Savo: Lelu Ojansivu 19/+13, Severi Savonsalmi 11/+7, Antti Siltala 11/+4

Lähitapiolan pisteet
3 Ojansivu Savo
2 Muukkonen Etta
1 Leitzke Savo

PROlibero
Ayzenberg Savo

Ottelutilasto

Hurrikaani pesi kasvojaan - Ropponen loukkaantui

Hurrikaani pesi kasvojaan keskiviikon Akaa- tappion jälkeen. Sijaiskärsijäksi joutui Mestaruusliigan kuntopuntarin kärkijoukkue, viisi edellistä ottelua voittanut Vantaa Ducks. Ducksin mahdollisuuksia Loimaalla lauantaina heikensi syöttöpeli, joka takkusi läpi ottelun. Erät menivät 3-0 (25-23, 25-19, 25-22).

- Tehtiin avauserään jo kahdeksan syöttövirhettä. Kolmanteen erään lähdettiin sillä ajatuksella, että syötetään varmasti ruutuun. Se sitten helpotti Hurrikaanin hyökkäyspelaamista, tuskaili Juho Rajala.

Kotijoukkueen pelaaminenkaan ei ollut mitään loisteliasta, mutta kotivoitto irtosi tällä kertaa ilman ongelmia. Vaikka Hurrikaanin hyökkäystehot (41%) jäivät vaisuksi, onnistui se puolestaan torjuntapelissä (9torjuntaa) erinomaisesti.

Hurrikaanin voittopelin tunnelmaa latisti kolmannen erän alussa Antti Ropposen loukkaantuminen. Ropponen tippui hyökkäyssuorituksen jälkeen pallon päälle ja tilanteessa miehen nilkka vääntyi. Heti ottelun jälkeen ei ollut tietoa loukkaantumisen vakavuudesta.

Jussi Heino, Hurrikaani:

- Pelillisesti ok peli meiltä. Keskiviikon tappion jälkeen käytiin joukkueen kanssa tiettyjä perusasioita palaverissa läpi ja eilen meillä oli hyvät treenit. Pikkasen kolmannen erän lopun kohellus harmitti, tehtiin siitä itsellemme vaikea. Voitto on silti se tärkein asia.

Juho Rajala, Ducks:

- Ollaan pikkihiljaa saatu omaa virhemäärää pienemmäksi ja Tommy Carmodyn tulo on antanut meillä lisää mahdollisuuksia. Hän on kuitenkin valtava pelote verkolla.

Parhaat pelaajat
Kutinlahti Hurrikaani
Hyvärinen Ducks

Lähitapiolan pisteet
3 Kutinlahti
2 Mäkinen
1 Krnic

PROlibero
Vuorinen Hurrikaani

Juuso Riponiemi pelikuvat

Ruudun ottelukooste

Ottelutilasto

Lapsilla hauskaa VaLePan voittopelissä

VaLePa Sastamala Tampere – Karelian Hurmos 3-0 (25-22, 25-22, 25-20)

Aloituskokoonpanot
VaLePa: Lehtimäki, Pettersson, Karjarinta, Suihkonen, Kunnari, Nikula, Ruohola L
Hurmos: Karjalainen, Härkönen, Østvik, Kaunisto, Louhela, Tarkiainen L

Otteluisäntä Tyrvään Sanomat järjesti pelin teemalla Lasten lauantai. Heidän kunniavierainaan VIP-tiloissa oli Erityislasten tukiryhmä ERKKI, vanhempia ja lapsia. Kotijoukkueen saattelivat pienet H-juniorit. Pelin jälkeen kaikilla lapsilla oli mahdollisuus kerätä nimikirjoituksia pelaajilta. Aika vilinä kävi kentällä pelin jälkeen. Lisäksi pelissä vieraili Tupahoivan asiakkaita ja työntekijöitä.

VaLePa lähti peliin kokoonpanolla, joka on vähemmän pelannut kauden aikana, toki he ovat pelanneet yhdessä kuusikkoharjoituksissa. Pelin alussa pukkipaitojen pelissä kankeutta ja Hurmos johti parhaimmillaan 13-9. Vähitellen kotijoukkueen kuusikko löysi itseluottamuksensa. Ensimmäisessä erässä vastaanotto oli epätarkkaa. Toisaalta Hurmos syötti erinomaisesti. Niko Suihkosen ja Olli Kunnarin hyökkäyksillä erä VaLePalle.

Toinen erä oli tasainen, mutta VaLePa käänsi pisteet rutiinilla ja kolmas erä oli kotijoukkueen selvää hallintaa. Mikko Räsänen tuli kentälle toisessa erässä tuomaan lisää hyökkäysvoimaa Hurmokselle, mutta sekään ei riittänyt peliään parantaneelle kotijoukkueelle.

VaLePan ykkönen tänään oli Niko Suihkonen, hyökkäysprosentti 68, ei yhtään virhettä ja vain kerran torjunta lannisti hänet. Aaro Nikula otti kaksi torjuntaa ja hyökkäyspelin tehot kasvoivat pelin edetessä. Erityismaininta pitää antaa libero Risto Ruoholle. Ruohola otti useita puolustuspalloja peliin ja vastaanottokin toimi hyvin. Hurmoksen tehot olivat pitkälti Ville Louhelan varassa, Mikko Räsänen piristi joensuulaisten peliä kentälle tullessaan.

Huomenna pelit jatkuvat Vexve Areenalla klo 17.00. Vastustajaksi saapuu Kokkolan Tiikerit

Otteluisäntä Tyrvään Sanomat palkitsi parhaat pelaajat VaLePa Niko Suihkonen, Hurmos Ville Louhela

Mikko Räsänen:

- Hyvin VaLePa syötti kotisalissaan. Tänään osa joukkueesta huilasi ja huomenna on taas uusi pelipäivä. Kolme viimeistä peliä ovat merkitsevät.

Niko Suihkonen:

- Hyvä peli tänään. Artun kanssa on pelattu 3 vuotta yhdessä ja peli toimii hyvin yhdessä. Hyvä, että saadaan huilauttaa pelaajia ja toivottavasti se näkyy kevään peleissä, että on pystytty pelaamaan monipuolisesti. Huomenna revanssi Tiikereitä vastaan.

Janne Kangaskokko:

- Ensimmäisessä erässä Arttu joutui hieman juoksemaan vastaanoton ollessa irti. Harjoituksissa pyöritämme paljon rosteria, kaikki pelaa kaikkien kanssa vielä tällä hetkellä. Syötössä hyvä 60% teho. Huomisesta ottelusta lähdetään hakemaan pisteitä, tärkeä peli huomenna.

Aigars Birzulis:

- VaLePa pelasi hyvin ja meidän pitää katsoa tulevaisuuteen. Tänään teimme hyvää työtä. Kauden loput ottelut ovat meille tärkeitä.

Lähitapiolan pisteet
3 Suihkonen VaLePa
2 Nikula VaLePa
1 Ruohola VaLePa

PROlibero
Ruohola VaLePa

Ottelutilasto

Kuvat:
Tapio Hartikainen / Savo
Juuso Riponiemi / Hurrikaani
Hannu Moilanen / VaLePa

  Takaisin