Seuraa meitä somessa:

Suosikit eivät antaneet erääkään haastajille naisten puolivälierien avauksissa

15.03.2023

Kaikki kotijoukkueet eli runkosarjassa paremmin menestyneet voittivat naisten puolivälierien avaukset keskiviikkona puhtaasti 3-0 Kangasalla, Kuusamossa, Hämeenlinnassa sekä Kuopiossa.

Puijo Wolleylle vakuuttava playoff-avaus LP-Vampulaa vastaan

15.3.2023 Puijo Wolley 3 - 0 LP-Vampula (25-21, 25-15, 25-15)

Avauskokoonpanot:
LP-Vampula: Stanchulova, Aalto, Vuorenmaa, Petrova, Jarman, Kukkonen ja Naasko (L)
Puijo: Autere, Kääntä, Hujanen, Schmid, Rusnachenko, Tokoku ja Koskenkorva (L)

Ottelun aluksi Puijon Ella Autere palkittiin runkosarjan torjuntatilaston voitosta ja 300:n liigatorjunnan rajapyykin ylittämisestä.

Heti ottelun alussa näki, että nyt ollaan päästy tosipeleihin. Kaikki pallot taisteltiin loppuun asti ja peli oli tasaista. Kymmenestö ottelun ensimmäisestä pisteestä kuusi syntyi joko Kristiana Petrovan tai Iveta Stanchulovan hyökkäyksestä tai virheestä, eli vieraat olivat aktiivisia verkolla. LP-Vampula piti pitkään kahden tai kolmen pisteen etumatkaa, mutta Puijo pysyi hyvin tuntumalla, eikä sortunut liiallisiin virheisiin. Puijo terävöitti sekä hyökkäystä että torjuntaa ja paineli 12-10 -johtoon. Tuolloin Ziga Kos kokosi LP-Vampulan aikalisälle, jonka jälkeen Oksana Rusnachenko syötti onnekkaan netdrop-ässän. Pari pinnaa myöhemmin LP-Vampulan Teija Vuorenmaa onnistui samassa, mutta syötti seuraavan verkkoon. Erässä nähtiin jo kolmas netdrop, kun LP-Vampulan Petrova syötti pelin tasoihin 14-14. LP-Vampula meni johtoon 15-16, kun Petrovan kutospaikalta kevyesti tippaama pallo ei kelvannut Puijon puolustukselle. Puijo otti LP-Vampulan kiinni 19:n pisteen kohdalla Sarah Schmidin ässällä ja meni ohi pitkän pallon päättäneellä Rusnachenkon tippauksella. LP-Vampula tasoihin Petrovan takanurkkaan suunnatulla hyökkäyksellä. Puijo meni johtoon 22-21 Autereen yhden naisen torjunnalla, jonka jälkeen Hilkka Hujanen sijoitti seuraavan pallon kaikessa rauhassa vastustajan kenttään. LP-Vampulan toinen aikalisä tilanteessa 23-21, jonka jälkeen Autere otti seuraavan torjuntapinnansa keskeltä. Erän päätti lukuihin 25-21 Rusnachenko ässäsyötöllään.

Myös toisen erän viisi ensimmäistä pistettä tuottivat tilastomerkintöjä vain LP-Vampulan puolelle. Tuon jälkeen Puijon kone käynnistyi ja peli olikin hetkessä 9-4. LP-Vampula vaihtoi verkolle Selma Räsäsen Teija Vuorenmaan tilalle. Puijo jatkoi dominointia vastustajan parista kavennuspisteestä huolimatta. Ottelun neljännen netdrop-ässän teki Rusnachenko, jonka jälkeen luvut olivat 13-7. Puijo pelasi todella laadukkaasti ja LP-Vampula otti toisen aikalisänsä tilanteessa 15-7. Huittislaiset saivat Rusnachenkon syöttöputken poikki tilanteessa 15-8, mutta Petrovan syöttö jäi verkkoon. Tilanteessa 18-10 Puijo vaihtoi Anni Karjalaisen Autereen tilalle syöttämään ja LP-Vampula Ella Aallon Ada Vikstedtiin. Erän lopulla LP-Vampula sai hieman uutta draivia ja kaunisteli tilastoja, mutta erä oli selvästi Puijon. Erän sinetöi lukuihin 25-15 Selma Räsäsen hyökkäysvirhe.

Pitkältä erätauolta LP-Vampula palasi hieman edellistä erää pirteämmin, mutta Puijo iski tauluun Hujasen, Käännän ja Tokokun tehokkuudella jälleen lukemat 9-4 ja vierasjoukkue meni aikalisälle. Nyt aikalisä puri ja LP-Vampula kiri Stanchulovan syöttövuorolla 10-7:än. Seuraavan kirin vieraat ottivat Puijon 12:n pisteen perään ja pääsivätkin kahden pisteen päähän. Ei auttanut, Puijo oli liekeissä ja etenkin torjunta toimi; LP-Vampula otti toisen aikalisän tilanteessa 17-11. Schmid lopetti syöttöputkensa virheeseen tilanteessa 18-12, jolloin syöttämään siirtyi Petrova. Pekka Seppänen kokosi kotijoukkueen aikalisälle tilanteessa 18-14. Ottelun kenties iloisimmat tuuletukset nähtiin hetki myöhemmin passari Lotta Kukkoselta, joka torjui hienosti Hilkka Hujasen hyökkäyksen. TIlanteessa 20-15 Vanessa Jarman vaihtui hyökkäysvirheen jälkeen Vikstedtiin. Puijo pelasi loppuelän lähes hurmoksessa - nyt onnistui kaikki. Erä ja ottelu päättyivät lukuihin 25-15 vierasjoukkueen hyökkäysvirheen myötä.



Puijo Wolley - LP-Vampula 3-0
25–21, 25–15, 25–15
Koti:Kääntä 11/+7, Hujanen 10/+5, Autere 8/+8
Vieras:Petrova 21/+12, Vuorenmaa 8/+1, Stanchulov 4/-2

Ässät: 7-3
Syöttövirheet: 6-10
Torjunnat: 11-2
Hyökkäys%: 45-35

Joukkueiden MVP:t
Kristiana Petrova, LP-Vampula
Oksana Rusnachenko, Puijo Wolley

Yleisöä: 350

Ottelutilasto

Otteluparin tilanne 1-0
Kolmella voitolla selviää välieriin

Tulevat ottelut
16.3. 18:30 Puijo Wolley - LP-Vampula
20.3. 18:30 LP-Vampula - Puijo Wolley
Tarvittaessa:
21.3. 18:30 LP-Vampula - Puijo Wolley
24.3. 18:30 Puijo Wolley - LP-Vampula



Hämeenlinnan Lentopallokerho aloitti pudotuspelit väkevästi – OrPo kaatui kolmessa erässä

Puolivälieräsarjan avauksesta Hämeenlinnan Lentopallokerhon ja Oriveden Ponnistuksen välillä saattoi runkosarjasijoitusten perusteella odottaa tasaista vääntöä. Kuntopuntarissa Lentopallokerho oli suosikki, mutta keskiviikkoiltana Loimua-areenalla kotijoukkueen näytös oli täysin ylivoimainen. 570 katsojaa pääsi nauttimaan Lentopallokerhon pelistä, joka toimi jopa paremmin kuin valssi hämärtyvässä kesäillassa.

Avauserä oli tasainen ensimmäiset 11 pallorallia, mutta sitten Lentopallokerho meni menojaan. Yleispelaaja Jenny Mosser oli täysin pitelemätön ja tarvittava tuki löytyi Adela Owokoniranilta ja Michaela Madsenilta. Passari Sofia Lehto pääsi tarjoilemaan hyökkäyspaikkoja kotijoukkueen vastaanoton toimiessa 63 prosentin tarkkuudella. OrPo oli hukassa oman vastaanottopelinsä kanssa ja yksinäisenä tähtenä tuikki Ada Aronen tehoilla 4/+4. Vastaavasti Mosser löi pöytään jäätävät lukemat 13/+13. Erä päättyi lopulta Lentopallokerhon voittoon 25-10.

Toisen erän alussa kotijoukkue jatkoi siitä, mihin se edellisessä jäi. Owokoniranin hyökkäyspiste nosti Lentopallokerhon 8-1-johtoon ja hetken kuluttua Mosser iski taululle lukemat 11-3. OrPo pystyi kuromaan eroa hieman pienemmäksi Arosen ja Daria Butkevychin johdolla, mutta viittä pistettä lähemmäs vieraat eivät päässeet. Siitä pitivät huolen Lentopallokerhon ykköstykit Mosser (6/+6) ja Owokoniran (5/+4). Kotijoukkue oli jokaisella pelin osa-alueella OrPo:a edellä ja vaikka vastaanotto- ja hyökkäysprosentit eivät aivan avauserän tasolle nousseetkaan, voitti Lentopallokerho erän silti 25-13.

Pitkän erätauon jälkeen OrPo palasi kentälle terävästi Arosen johdolla. Lentopallokerho tokeni kuitenkin nopeasti ja Owokoniran nosti kotijoukkueen johtoon vahvalla hyökkäyspelillä ja kahdella ässäsyötöllä. OrPo sinnitteli kyydissä mukana vielä erän puolivälissä Butkevychin ja Jessika Mursulan pisteillä, kunnes ottelun ylivoimainen ykköstähti Mosser otti ratkaisijan roolin. Lentopallokerho nousi ratkaisevaan 20-12-johtoon ja erän lopun edettyä tasatahtia kotijoukkue pääsi juhlimaan ensimmäistä kiinnitystä välieräpaikkaan.

Lopputulos 3-0 (25-10, 25-13, 25-18) ei jätä selittelyille sijaa. Lentopallokerho oli keskiviikkoiltana vahvempi joukkue. Mosser takoi kolmeen erään suorastaan käsittämättömät tehot 28/+28 ja Owokoniran säesti tehoin 17/+12. Keskitorjujat Madsen ja Vera Klimovich ylsivät kumpikin viiteen pisteeseen. OrPo:n tehokkain pelaaja oli Aronen (12/+7), pistepörssin kakkossijan kuittasi Butkevych tehoin 7/+3.

Ada Aronen, OrPo:

Oli meille joukkueena haastava peli, hävittiin vastustajalle joka osa-alueella. Tiedettiin, että Hämeenlinna on kova torjuntajoukkue ja yritin löytää muita hyökkäysratkaisuja kuin suoraan torjunnan käsiin. Mielestäni saatiin torjunnassa vaimennuksia, mutta puolustuksessa jäi parantamisen varaa. Hämeenlinna sai kahdella torjujalla kuriin Darian (Butkevych), hän yleensä tekee ainakin kaksikymmentä pistettä.

Andrea Carasi, OrPo:

Tänään Jenny (Mosser) niittasi meidät esityksellään ja emme löytäneet tasostamme kuin neljäkymmentä prosenttia. Ottelu oli joukkueelleni vaikea, koska Hämeenlinna pelasi niin vahvasti. Meillä oli vaikeuksia torjunnassa, kun taas Hämeenlinna fyysisenä joukkueena hyödynsi meidän torjunnan heikkoja kohtia. Mutta suosikin paineet ovat vastustajalla, heidän täytyy voittaa, koska olivat runkosarjassa korkeammalla. Me voimme pelata vapaasti, mutta meidän täytyy kotisalissa pelata lentopalloa.

Jenny Mosser, Hämeenlinnan Lentopallokerho

Meillä oli joukkueena tänään hauskaa yhdessä kentällä, olimme toistemme tukena ja olimme "cooleina" ensimmäisessä playoff - ottelussamme. Olen ylpeä meistä, että vastasimme pudotuspelien "huutoon" pelaamalla omaa peliämme, ei vähempää eikä enempää. Peli oli yksi kauden parhaista ja olen iloinen, että pystyin auttamaan pisteilläni joukkuettani voittoon. Perjantaina ei ole kotikenttäetua, mutta lähdemme otteluun samalla ajatuksella, pelaamme omaa peliä ja pysymme yhdessä.

Giovanni Torchio, Hämeenlinnan Lentopallokerho:

Tämä oli hyvä alku playoff -sarjalle. Meidän vastaanottomme toimi koko pelin ajan ja ottelu oli yksi kauden parhaistamme ja 3-0 voitolla säästimme energiaa tulevaan. Mutta perjantaina tulee olemaan kova peli, koska tiedämme, että OrPo on hyvä kotisalissaan. Tällä hetkellä Jenni (Ylivainio) vielä kuntouttaa itseään ja Sofia (Lehto) on ykköspassari.

Hämeenlinna - OrPo 3-0
25–10, 25–13, 25–18
Koti:Mosser 27/+27, Owokoniran 17/+12, Klimovich 5/+5
Vieras:Aronen 12/+7, Butkevych 7/+3, Viljanen 4/-3

Ässät: 5-2
Syöttövirheet: 4-8
Torjunnat: 8-0
Hyökkäys%: 49-26

Joukkueiden MVP:t

Yleisöä: 570

Ottelutilasto

Otteluparin tilanne 1-0
Kolmella voitolla selviää välieriin

Tulevat ottelut
17.3. 18:30 OrPo - Hämeenlinna
19.3. 17:00 Hämeenlinna - OrPo
Tarvittaessa:
21.3. 18:30 OrPo - Hämeenlinna
23.3. 18:30 Hämeenlinna - OrPo

Puolivälierien avaus Pölkylle selkein numeroin

Pölkky Kuusamo - LiigaPloki 3-0 (25-21, 25-19, 25-16)

Pölkky Kuusamo ja LiigaPloki pelasivat hyvin tyypillisen Playoffs-ottelun, jossa nähtiin hyvää taistelua pisteistä ja erävoitoista. LiigaPloki pelasi vahvasti kahden ensimmäisen erän alkupuoliskot, mutta Pölkky vei niistä erävoitot selvin numeroin. Kolmannessa erässä Pölkky oli hienoisesti niskan päällä myös erän alkupuoliskon ja otti kolmannen erän voiton muita eriä selkeämmin.

Ensimmäinen erä oli tasan lukemissa 14-14 ja erä päättyi Ciara DeBellin 6-paikan hyökkäyksellä 25-21. Toista erää johti vierasjoukkue Pölkyn aikalisällä 6-9. Carlyle Nusbaumin 6-paikan hyökkäyksen jälkeen oli vierasjoukkueen aikalisän vuoro lukemissa 14-12. Erä päättyi LiigaPlokin hyökkäysvirheellä 25-19. Kolmannen erän lukemat olivat LiigaPlokin aikalisällä 10-6 ja 17-13. Erä päättyi Katja Kylmäahon ässäsyötöllä lukemiin 25-16. Kylmäaho syötti ottelussa kolme ässää, joista kaksi ensimmäistä onnistuivat toisen erän ratkaisupalloissa peräkkäisillä syötöillä.

Pölkyn parhaana palkittiin yleispelaaja Carlyle Nusbaum, joka kantoi joukkueen vastaanottovastuuta 40 vastaanoton verran. Hän esitti monipuolista ja taidokasta pelaamista pistein 20/+15, 53 % hyökkäysteholla. Hakkuri Breana Runnels takoi pisteet 17/+14, 52 % hyökkäysteholla.

LiigaPlokin parhaana palkittiin yleispelaaja Dariana Hollingsworth, joka teki pisteet 10/+6. Yleispelaaja Kristin Luxin pisteet olivat 11/-1. Lux oli puolestaan Pölkyn syöttöjen kohteena ja hänelle tuli 6 vastaanottovirhettä.

Carlyle Nusbaum, Pölkky:

-Olen ylpeä joukkueesta. Aloitimme pelin vähän verkkaisesti, mutta halusimme voittaa pelin ja pidimme hyvää kommunikaatiota kentällä. Onnistuimme hyvin joukkueena. On ollut uskomattoman hienoa palata Kuusamoon ja olen tosi onnellinen täällä.

Sotiris Gkotsis, Pölkky:

-Aloitimme hieman verkkaisesti, kuten Carlyle totesi. Mutta se on ihan normaalia kun pelasimme kotikentällä. Kahdessa ensimmäisessä erässä pelasimme hyvin 15 pisteen jälkeen erän loppuun. Carlyle teki hyvää työtä vastaanotossa ja oli silti tehokas hyökkäyksessä. Sideout-pelaamisemme oli hyvää. Ja kun löysimme rytmin, torjunta puolustus toimi paremmin. Tiedämme mitä olemme ja mihin olemme menossa. Seuraavaan peliin lähdemme taas 0-0 tilanteesta ja valmistaudumme siihen kuin se olisi finaalipeli.

Dariana Hollingsworth, LiigaPloki:

-Oli hienoa pelata playoffseja ensimmäistä kertaa. Huomiseen peliin pitää parantaa. Meillä oli hyvä energia, mutta teimme liikaa virheitä. Pölkky hyökkäsi hyvin ja meidän pitää saada heidän hyökkäystehoja alemmaksi seuraavaan peliin.

Kim Buchwald, LiigaPloki:

-Ei voi olla kovin tyytyväinen häviön jälkeen, mutta vielä on pelejä jäljellä. Meidän pitää parantaa pieniä asioita seuraavaan peliin. Katsomme videoita ja palaamme huomenna vahvempina. Meidän pitää onnistua 100 prosenttisesti kaikissa osa-alueissa.





Pölkky Kuusamo - LiigaPloki 3-0

25–21, 25–19, 25–16
Koti:Nusbaum 20/+15, Runnels 17/+14, DeBell 12/+4
Vieras:Lux 11/-1, Hollingswo 10/+6, Tikka 9/+2

Ässät: 8-1
Syöttövirheet: 14-4
Torjunnat: 7-4
Hyökkäys%: 48-37

Joukkueiden MVP:t
Nusbaum, Pölkky
Hollingsworth, LiigaPloki

Yleisöä: 458

Ottelutilasto

Otteluparin tilanne 1-0
Kolmella voitolla selviää välieriin

Tulevat ottelut
16.3. 18:30 Pölkky Kuusamo - LiigaPloki
19.3. 17:00 LiigaPloki - Pölkky Kuusamo
Tarvittaessa:
20.3. 18:30 LiigaPloki - Pölkky Kuusamo
23.3. 18:30 Pölkky Kuusamo - LiigaPloki

Avauserän kääntäminen avainasemassa LP Kangasalan avausvoitossa

Taannoisen tukilippukampanjan onnistumisen myötä ilmaisotteluksi muuttunut ensimmäinen puolivälieräkamppailu LP Kangasalan ja LP Viestin välillä päättyi varsin dramaattisten vaiheiden jälkeen kotijoukkueelle suoraan erin 3-0.
Runsaslukuinen yleisö oli yhtä ihmeissään kun kotijoukkueen valmentaja Arttu Keränenkin ottelun alussa jossa hermostuneen oloinen Kangasala teki virheitä virheiden perään ja näytti että Salolaiset vierailijat marssivat helposti avauserän voittoon. Muuttaman onnistuneen pelaajavaihdon myötä Kangasala nousi kuitenkin kuilun partaalta erän voittoon oltuaan tappiolla jo 12-20 ja 18-24. Kentälle vaihdettu Kathrine Regalado syötteli pitkällä putkella ensin joukkueen tasoihin 24-24 ja lopulta erä kotijoukkueelle 27-25.

Runsaan johtonsa menettänyt LP Viesti ei tästä vielä toiseen erään toipunut ja se menikin kotijoukkueelle helposti 25-15. Kolmanteen erään vierailijat saivat jälleen taistelukirveensä kaivettua ja tasainen erä kotijoukkueelle 26-24 ja koko ottelu siis erin 3-0. Kolmannen erään loppuun ikävää dramatiikkaa toivat loukkaantumiset kummalakin puolella verkkoa, Viestin passari Saana Virtanen satutti nilkkaansa ja joutui jättämään ottelun kesken, hetkeä myöhemmin kotijoukkueen Netta Rekola kärsi jalkavaivasta eikä hänkään enään pelannut.

Ensitietojen mukaan ainakin Virtasen vamma voi pahimmillaan päättää hyvin pelanneen passarin kauden, Rekola saattoi selvitä säikähdyksellä.

Kseniia Puhach, LP Viesti :

- Aloitimme hyvin mutta sitten ote kirposi. Taistelemme jatkopaikasta loppuun asti.

Tomi Lemminkäinen, LP Viesti :

- Kangasala melkein antoi virheillään meille ensimmäisen erän. Kaksi erää tänään tappelimme erävoitosta. Pelit jatkuu jo huomenna mikä on ihan hyvä juttu, toivottavasti meillä on kaksi passaria silloin rivissä.

Netta Rekola, Kangasala :

- Akillesjänne hieman ilmoitti itsestään ottelun lopussa, toivottavasti ja nyt ainakin sellainen tuntemus että ei mitään vakavampaa.

Arttu Keränen, Kangasala :

- Alku oli hirveä, onneksi vaihdot auttoivat ja noustiin melko harvinaisenkin kaukaa takaa joka siivitti meille ainakin tuon kakkoserän voiton. Se kumpi pitää paremmin oman pelitasonsa lähellä maksimia matkaa tästä parista välieriin.


LP Kangasala - LP Viesti 3-0
27–25, 25–15, 26–24
Koti:Pöllänen 17/+3, Rekola 11/+8, Laukkanen 11/+8
Vieras:Ternava 11/+3, Puhach 10/+9, Lockwood 8/+1

Ässät: 4-6
Syöttövirheet: 12-5
Torjunnat: 7-7
Hyökkäys%: 45-27

Joukkueiden MVP:t
Puhach, Viesti
Rekola, Kangasala

Yleisöä: 520

Ottelutilasto

Otteluparin tilanne 1-0
Kolmella voitolla selviää välieriin

Tulevat ottelut
16.3. 18:00 LP Viesti - LP Kangasala
19.3. 17:00 LP Kangasala - LP Viesti
Tarvittaessa:
21.3. 18:30 LP Viesti - LP Kangasala
23.3. 18:30 LP Kangasala - LP Viesti

  Takaisin