Seuraa meitä somessa:

Suosikit pitivät pintansa lauantaina

01.12.2018

Sarjatataulukon osoittamat voimasuhteet pitivät kutinsa, kun VaLePa, Etta, Savo Volley ja Hurrikaani olivat lauantain miesten Mestaruusliigan voittajia.

Virheettömämpi VaLePa voitti Kokkolassa

VaLePa tuli ja vei pisteet mennessään Kokkolasta, vaikka jo pelin alussa oli kaksi keskitorjujaa sivussa. Varmempi joukkue vei erät 0-3 (21-25, 21-25, 21-25).

VaLePalta puuttuivat keskitorjujat Markus Kaurto ja Daniel Jansen VanDoorn. Lisäksi, ottelun aikana Niko Suihkonen joutui sivuun. Tiikereiltä puuttui vain pitkäaikaisvaivainen passari Kalle Määttä. VaLePan vähäisempi virhemäärä vei joka erän heille. Tiikereillä ei olisi ollut varaa niin moneen virheeseen, kuin ottelun aikana tuli.

Ensimmäisen erän tasaisen alun jälkeen VaLePa siirtyi johtoon 11-15, Tiikerivirheiden avustamana. Tiikerit kuroi vielä eron kiinni, mutta erä päättyi Siirilän kahteen ässään.

Toista erää oli ehditty pelata vain neljä pistettä, kun Olli Kunnari tuli Niko Suihkosen tilalle. Suihkosen käteen laitettiin ideaaliside ja hän jäikin penkille vaihdon jälkeen. Tilanteessa 12-17, Teemu Lahti tuli Aleksandrs Kudrjašovsin tilalle. Erä sujui edellisen tapaan: tasainen alku ja jossain vaiheessa VaLePa repii eroa (tällä kertaa 12-17). Sitten Tiikerit kavensivat, mutta VaLePa vei loppuerän rutiinillaan.

Kolmannessa erässä Olli Kunnari VaLePasta ja Teemu Lahti Tiikereistä jatkoivat yleispelaajina, kukin puolellaan. Tässä erässä VaLePa otti pelin heti haltuun ja piti pientä eroa yllä koko erän ajan. Tiikereiden syöttöjen vaikeustaso oli pääosin liian kevyt, joten Mikko Esko pääsi tekermään namupasseja läpi erän ja koko ottelun.

Radovan Gačič, VaLePa:

- Olin todellisuudessa hieman huolestunut, koska tämä oli kuudes ottelu kymmeneen päivään ja huomennakin on peli. Alku oli hyvä, mutta teimme liikaa helppoja virheitä, mutta hyviä syöttöjä tuli kuitenkin. Kolmannen erän keskivaiheella meillä oli selvä ote, ja siitä olen tyytyväinen. Antti Leppälä oli kotiottelussamme tehokas, mutta tänään hänelle ei tullut kuin viisi passia.

- Niko Suihkonen sai torjuntatilanteesta pallon suoraan ranteeseen, jonka seurauksena laskimosuoni repesi ja ihon alle kertyi verta.

Mikko Keskisipilä, Tiikerit:

- VaLePa oli juuri sen verran parempi kuin numerot näyttävät. He pelasivat hyvin. Korkeista hyökkäyksiä. Kun saimme torjuntakosketuksen, pelaamisimme jatkopallon huonosti. Näin annettiin pisteitä liian helpolla.

Palkitut:
Tommi Siirilä, VaLePa
Jiri Hänninen, Tiikerit

Haastattelut:
Antti Leppälä, Tiikeritä
Tommi Siirilä, VaLePa
Mikko Kekisipilä, Tiikerit

Kokkolan Tiikerit - VaLePa Sastamala Tampere 0-3
21-25, 21-25, 21-25
Tiikerit: Buivids 12/+5, Hänninen 10/+5, Kudrjashovs 7/-1
VaLePa: Greene 19/+12, Sundberg 11/+5, Siirilä 10/+6

Lähitapiolan pisteet:
3 Esko, VaLePa
2 Siirilä, VaLePa
1 Breilin, Tiikerit

PRO Libero
Breilin, Tiikerit

Ottelutilasto

Ettan ratkaisijat löytyivät penkiltä

Ettan tuplapeliviikonloppu sai loistavan alun, kun se maksoi kalavelat Raision Loimulle ottamalla todella arvokkaan voiton lukemin 3-1 (20-25, 25-21, 25-21, 25-19).

Etta käänsi pelin vaikean alun jälkeen voitoksi parhaana palkitun Ville Sorvojan johdolla. Pelit Oulun urheilutalolla jatkuvat huomenna, kun vastustajaksi saapuu hallitseva mestari VaLePa Sastamala Tampere kello 15.30 alkavassa ottelussa.

Ettan avaus: Haapakoski, Ronkainen, Pennanen, Jokela, Niinivaara, Kaksonen. Liberona Hakala.

Loimun avaus: Saarinen, Rumpunen, Lindberg, Kaislasalo, Guzman, Koppanen. Liberoina Esko Vuorinen ja Ville Sihvonen.

Ottelun alussa pisteitä tehtiin vuorotahtiin aina kymmeneen pisteen tienoille. Tämän jälkeen Loimu kuitenkin karkasi 13-17- johtoon ja Kuoksa kutsui joukot kokoon. Aikalisä tehosi ja vieraiden luotsi Achten joutui turvautumaan aikalisään 15-18. Ettan takamatka pysyi kuitenkin muutamassa pisteessä. Ensimmäinen erä lukemin 20-25 Loimulle. Erässä nähtiin lukuisia hyviä torjuntoja ja vaimennuksia. Torjuntapisteitä Loimulle viisi ja Ettalle kolme.

Toisen erän alku oli kotijoukkueella heikko, kun Loimu karkasi jo 2-7- johtoon. Pääkapellimestarina toimi maajoukkuehakkuri Samuli Kaislasalo muutamalla todellisella hirmulekalla. Kuoksan aikalisä ja Sorvojan sekä Lasse Jylhän sisääntulo kuitenki toi tulosta ja seuraavan aikalisän otti Loimu tilanteessa 7-10. Erää edettiin Loimun muutaman pisteen johdossa, kunnes Etta nousi tasoihin tilanteessa 17-17. Tilanteessa 19-20 syöttämään vaihdettu Juuso Kontio nosti Ettan 23-20. Näiden pallojen aikana Loimun päävalmentaja Christophe Achten kokeili vaihtoja, mutta nekään eivät tuottaneet tulosta. Päävalmentajan turhautumisesta sai osansa myös vaihtopenkkien alle komeasti lentänyt fläppitaulu. Erä Ettalle 25-21 ja pitkälle tauolle erälukemissa 1-1.

Pitkän erätauon jälkeen Etta jatkoi siitä, mihin toisen erän jälkipuoliskolla jäi. Sen sijaan Loimu-hakkuri Kaislasalo vaipui varjojen maille. Loimu sai pelistään kiinni vasta tilanteessa 19-13 otetun toisen aikalisän jälkeen. Loimu nousi vielä kahden pisteen päähän, mutta erä Ettalle 25-21. Neljäs erä eteni Ettan muutaman pisteen johdon ja ero pysyi noin viidessä pisteessä läpi erän. Loppulukemat 25-19 ja ottelu 3-1 Ettalle.

Ossi Rumpunen, Loimu:

- Alkoi hyvin ja loppui huonommin. Ei oltu tänään fiksuja, eikä pelattu omaa peliä. Etta hoiti ratkaisupaikat paremmin kuin me.

Ville Sorvoja, Etta:

- Aika virheherkkää peliä kummaltakin. Onneksi saatiin kolme pistettä ja tästä voidaan vielä parantaa huomiselle.

Christophe Achten, Loimun päävalmentaja:

- Ensimmäiset puolitoista erää oli hyvää peliä, mutta toisessa erässä tapahtui jotain. Meidän olisi pitänyt ottaa täältä pisteet. Etta oli tänään parempi, Sorvoja tuli peliin erinomaisesti ja käänsi ottelun.

Olli Kuoksa, Ettan päävalmentaja:

- Hyvä, että penkiltä löytyy ratkaisuja, jos peli puuroutuu. Lasse käänsi toisen erän ja Ville koko pelin. Näitä tarvitaan pitkässä sarjassa, ehkä tärkein yksittäinen voitto tähän mennessä.

Joukkueen parhaina palkittiin Ettalta Ville Sorvoja ja Loimulta Viktor Lindberg.

Yleisö: 521

Etta - Raision Loimu 3-1
20-25, 25-21, 25-21, 25-19
Etta: Pennanen 15/+8, Sorvoja 14/+6, Kaksonen 10/+8
Loimu: Kaislasalo 21/+7, Lindberg 14/+6, Guzman 11/+3

LähiTapiolan pisteet
3 Sorvoja Etta
2 Kaksonen Etta
1 Lindberg Loimu

PRO Libero
Hakala, Etta

Ottelutilasto

Pieksämäki palasi liigakartalle - Savo löi Ducksin

Savo Volley vei täydet kolme sarjapistettä Vantaa Ducksilta eksoottisessa ympäristössä Pieksämäen Veturitalleilla. Lukemat kirjattiin kotijoukkueelle 3-0 (25-17, 25-21, 25-22).

Savo Volley hallitsi selkeästi ensimmäiset kaksi erää, mutta kuten usein tapahtuu, pitkältä erätauolta palattiin jälleen kuin uuteen peliin. Vierasjoukkue Ducks johti erää alusta alkaen, ja oli parhaimmillaan jo seitsemän pisteen karkumatkalla tilanteessa 12-19.

Kotijoukkueen päävalmentaja Jukka Tuovinen teki tilanteessa kaksi pelaajavaihtoa, ja erä alkoi kääntyä kotijoukkueelle.

Ottelun aloittaneet 18-vuotispäiväänsä viettänyt passari Fedor Ivanov ja yleispelaaja Miro Määttänen siirtyivät vaihtopenkin puolelle ja tilalle tulivat Petteri Penttinen ja Jere Heiskanen. Kun Penttinen pääsi syöttämään, hän teki seitsemän pisteen syöttöputken, ja peli olikin nopeasti tasalukemissa.

Vierasjoukkueen kaksi aikalisääkään eivät enää saaneet erää kääntymään, ja Veturitallien 812 katsojaa saivat tuulettaa Savo Volleyn erävoittoa ja samalla otteluvoittoa.

- Ei tuollaista saisi päästää tapahtumaan missään pelissä. Penttiselle sattui hyvä syöttövuoro. Joku ässäsyöttö tuli tuurilla verkon kautta. Tuurikin pitää ansaita, sanoi vierasjoukkueen päävalmentaja Ismo Tuominen.

- Nyt meillä ei näkynyt lainkaan sitä pelaamista, mitä meillä on viimeisissä viidessä pelissä ollut. Aggressiivinen pelaaminen puuttui kokonaan, jatkoi Tuominen.

Kotijoukkueen valmentaja Jukka Tuovinen oli tyytyväinen kolmeen sarjapisteeseen, mutta muuten hän löysi joukkueestaan parannettavaakin.

- Syöttömme oli lähinnä säälittävä. Kaksi erää hallitsimme hyvin, mutta kolmanteen erään tulimme vähän kävelyvauhtia. Pelaajavaihdoilla saimme käännettyä erän, joten positiivinen fiilis ottelusta jäi, sanoi Tuovinen.

- On hyvä, että meiltä omasta paletista löytyy keinoja saada peli loksahtamaan kohdalleen, jos sitä tarvitaan, jatkoi Tuovinen.

Vastustajan libero Pasi Hyvärinen oli valmentajansa kanssa samoilla linjoilla joukkueensa pelin lopahtamisesta kolmannessa erässä.

- Tästä täytyy joukkueen sisällä keskustella, miksi näin pääsi käymään, sanoi
Hyvärinen.

Pelaajat eivät vierastaneet outoa pelipaikkaa. Sekä vieraiden Hyvärinen että kotijoukkueen Aleksi Kaatrasalo kehuivat areenaa.

- Hienoa oli pelata tällaisessa ympäristössä. Olosuhteet eivät lainkaan häirinneet pelaamista, totesi Kaatrasalo.

Savo Volley - Vantaa Ducks 3-0
25-17, 25-21, 25-22
Savo: Häyrinen 14/+6, Raadik 10/+3, Kaatrasalo 9/+6
Ducks: Maciel 13/+2, Jack 8/+3, Lankinen 6/+4

LähiTapiolan pisteet
3 Kawaguchi savo
2 Kaatrasalo Savo
1 Penttinen Savo

PRO Libero
Kawaguchi, Savo

Ottelutilasto

Hurrikaani odotetun vahva syöttöpelissään

Akaa-Volley joutui nöyrtymään Hurrikaani Loimaalle selkein numeroin 0-3 Toijalan Monitoimihallissa lauantai-iltana. Eräpisteet 17-25, 22-25, 20-25 eivät paljoa selittelyä kaipaa. Hurrikaani oli juuri niin tehokas syöttöjoukkue kuin oli odotettua.

- Helppoa oli tänään pelata, kun kaikki onnistui. Syöttö ehkä parhaiten. Kun kolmeen erään joukkueelle tulee kuusi ässää vain yhdeksän syöttövirheen saattamana, voi olla tyytyväinen, tunnusti Hurrikaanin parhaana palkittu Matti Oivanen (15/+14).
Oivanen kunnostautui sekä hyökkäyksissä (86%) että torjunnoissa, joita kertyi peräti seitsemän kappaletta.

Akaa-Volleyn normaalisti erittäin hyvin vastaanottava libero Voitto Köykkä ei ollut peliinsä lainkaan tyytyväinen. Joukkueen vastaanottojen tarkkuus olikin selkeästi tavanomaista heikompi 45%.

- Loppua kohden vastanottokin ehkä hievene koheni, mutta hyökkäystehot jäivät selkeästi Hurrikaanin vastaavasta, tutki Köykkä ottelun tilastoja.

Hurrikaani päätti hyökkäyksiä onnistumisprosentilla 56, kun kotijoukkueen vastaava lukema oli 40. Pelkästään se ei selitä ottelun lopputulosta. Hurrikaani voitti myös torjunnat 12–5 ja ässäsyötöt 6-4.

- Vastustaja oli tänään selkeästi parempi. Kun joukkueen hyökkäyksistä peräti kaksi kolmesta onnistuu epäonnistuneidenkin vastaanottojen jälkeen, ei voi kuin ihailla. Meidän olisi pitänyt onnistua täydellisesti. Nyt liian moni helppo pallo jäi nostamatta ja lisäksi meille tuli selkeitä reagointivirheitä, harmitteli Akaan valmentaja Oliver Lüütsepp.

Hurrikaanivalmentaja Jussi Heino oli luonnollisesti helpottunut selkeän voiton jälkeen. Olihan joukkueella alla kaksi kirvelevää 0-3 tappiota.

- Peli oli tänään jopa parempaa kuin odotin. En löydä heikkouksia, joita erityisesti pitäisi seuraavissa harjoituksissa ryhtyä korjailemaan, hymyili Heino.

Akaa-Volleylla oli ote hallussaan oikeastaan vain kolmannen erän alkupuolella, jota se vei hienokseltaan vielä tilanteeseen 11-11. Seuraava pallo oli ottelun pisin taistelu, joka lopulta päätyi Hurrikaanin voitoksi. Tuosta pallosta myös ratkaisuerä kääntyi vieraille.


Parhaat pelaajat:
Akaa-Volley Joni Mikkonen 
Hurrikaani Matti Oivanen 

Akaa-Volley - Hurrikaani-Loimaa 0-3
17-25, 22-25, 20-25
Akaa: Mikkonen 13/+8, Heiskanen 10/+7, Sinkkonen 6/+3
Hurrikaani: Ropponen 18/+12, Oivanen 15/+14, Rumpunen 12/+8

LähiTapiolan pisteet
3 Oivanen Hurrikaani
2 Ropponen Hurrikaani
1 Heiskanen Akaa

PRO Libero
Mutka Hurrikaani

Ottelutilasto

Kuvat: 
Tommy Lågland / Tiikerit

  Takaisin