Seuraa meitä somessa:

Tiiamari Sievänen jatkaa LP Kangasalan riveissä

19.06.2019

Tiiamari Sievänen on tehnyt vuoden jatkosopimuksen LP Kangasalan kanssa ja jatkaa huippuotteitaan liberon tontilla. Alkava kausi on "Tintille" kuudes LP Kangasalan riveissä ja hän kuuluu myös Suomen maajoukkueen vakiokalustoon.

Toissa kaudella "Tintti" pelasi VBC Volero Zurich joukkueessa Zveitsissä, mutta palasi opintojen myötä LP Kangasalan riveihin viime kaudeksi.

Sydämellinen ja aina hymyileväinen Tintti on periksiantamaton urheilija ja super-tsemppari joukkueen sisällä.

- Olen tyytyväinen jatkosopimukseen LP Kangasalan kanssa, sillä viime kaudella koin yhteistyön toimivaksi valmennuksen kanssa, joten innolla odotan, mitä voimme saada tulevalla kaudella aikaan. Lisäksi tiedän jo useamman kauden ajalta, miten asiat hoituvat Kangasalla ja opiskelujenkin ollessa vielä kesken, oli päätös jäämisestä lopulta helppo.

- Libero-osasto on valmis ja kova sellainen. Turha kuvailla miten tyytyväinen olen Tintin jatkoon meillä, hän on kuitenkin huippupelaaja ja tunnollinen joukkueen jäsen. Hän on kasvanut johtajaksi viime vuosien aikana ja oli jo osa joukkueen kapteenistoa viime kaudella. Tintti on niitä pelaajia jonka tekemiseen voi luottaa paikassa kuin paikassa, kommentoi päävalmentaja Arttu Keränen.

  Takaisin