Seuraa meitä somessa:

Tiikereille Hurmoksen päänahka - ei yhtään viisieräistä miesten lauantai-illassa

14.01.2023

Täksi kaudeksi harvinainen viiden ottelun miesten Mestaruusliigan ilta nähtiin lauantaina, kun yhtään pistejakoa eli täyden viiden erän ottelua ei nähty. Vain yhdessä pelissä nähtiin sarjataulukossa heikommin sijoittuneen voitto, kun Tiikerit löi kotikentällään Hurmoksen 3-1.

Tiikerit puolusti pisteet Hurmokselta

Tiikerit ja Hurmos tarjosivat yleisölle hyvän ottelun. Ottelu oli myös Antti Leppälän juhlaottelu. Antti pelasi liigaottelun numero 400. Leppälä sai kaksi palkintoa, toisen siitä, että torjuntapisteitä oli komeasti 500 ennen lauantain ottelua.

Tiukan ottelun voitti Tiikerit 3-1, erät 25-20, 22-25, 25-22 ja 25-23.

Heti alussa nähtiin, että iltapäivään mahtuu pitkiä palloralleja. Molemmat puolustivat todella vahvasti.

Alku mentiin tasaisesti, kunnes Daniel Thiessen löi pari pinnaa ja Rami Rekomaa jatkoi, 13-10. Tiikerit piti etumatkansa. Eetu Häyrisen ässällä Hurmos nousi vielä lähelle, 17-20, mutta aikalisän jälkeen kotijoukkue marssi erävoittoon.

Tasaista oli myös toisessa erässä. Hurmoksen Mikko Räsänen oli erän kunkku. Räsänen teki pari ässää, 19-16. Tiikerit pyristeli vastaan, mutta tehokas Räsänen piti kotijoukkueen kurissa.

Samaa rataa mentiin kolmannessa erässä, eli alku oli tasainen. Ja tasaista oli loppuun asti. Thiessen jujutti 23-21. Räsänen kavensi, mutta Rekomaa iski 24-22. Erän päätti Thiessenin paha syöttö ja Teemu Lahti iski vastapallosta 25-22.

Neljännessä erässä Tiikerit näytti jo karkaavan. Kasimir Vuorinen sijoitti tyylikkäästi 16-11 ja heti perään Leppälä teki saman tempun.

Tiikereiden tilanne näytti hyvältä, mutta vielä nousi Hurmos ja nousi lähelle, 22-23. Tiikereiden aikalisän jälkeen kaksikko Leppälä/Försti torjui 24-22. Sitä seurasi Tiikereiden syöttövirhe, 23-24. Illan juhlakalu, Antti Leppälä, sai kunnian päättää ottelu.

Janne Marttila, Hurmos:

-Molemmilta hyvää puolustamista. Molemmat hyökkäsivät fiksusti, varsinkin Tiikerit. Ajoittain pelattiin hyvin, ajoittain huonosti. Tiikerit oli piirun verran parempia hyökkäys- ja puolustuspelissä.

Daniel Thiessen, Tiikerit:

-Hyvä ottelu. Vaikea sanoa mikä ottelun ratkaisi. Viihdyn Kokkolassa. Peleissä saan paljon passeja ja teen työni.

Matti Alatalo, Hurmos:

-Molemmat puolustivat hyvin. Tiikerit ehkä vähän parempia hyökkäyspelissä. Tietyissä tilanteissa meiltä puuttui maltti. Siinä Tiikerit oli edellä.

Mikko Keskisipilä, Tiikerit:

-Meiltä hyvä peli. Hyvät hyökkäysprosentit. Thiessen ja moni muu pelasi vähillä virheillä. Raisiossa pelattiin samanlainen ottelu, mutta mitään ei käteen jäänyt. Nyt saatiin palkinto. Räsäsen syöttöjen kanssa oli vaikeuksia. Sieltä tuli kovia pommeja. Vuorinen pelasi hienon ottelun. Lyhyellä valmistautumisella on sopeutunut erittäin hyvin.


Kokkolan Tiikerit - Karelian Hurmos 3-1
25–20, 22–25, 25–22, 25–23
Koti: Thiessen 30/+22, Lahti 14/+9, Leppälä 12/+10
Vieras: Räsänen 28/+22, Häyrinen 12/+5, Marttila 11/+7

Ässät: 3-7
Syöttövirheet: 13-9
Torjunnat: 4-7
Hyökkäys%: 49-42

Joukkueiden MVP:t
Tiikerit Daniel Thiessen
Hurmos Janne Marttila

PROlibero
Aleksi Mäkiluoma Tiikerit

Yleisöä: 465

Ottelutilasto

Kyky Betset haastoi vahvasti VaLePaa kaksi erää

Vexve Areenalla oli tänään 608 katsojaa. Monet heistä olivat varmasti tulleet erityisesti sen vuoksi, että VaLePa-ikoni Eduard Venski oli saapunut Sastamalaan. Hänen luonaan kävi useita henkilöitä häntä tapaamassa ja muistelemassa menneitä. Eetu pyysi lähettämään terveisensä kaikille VaLePa-faneille ja hän nautti selvästi paluusta Vexve Areenalle.

Pelissä kyyjärveläiset haastoivat kahdessa ensimmäisessä erässä pukkipaitoja. VaLePan kokoonpano poikkesi totutusta. Kahden ensimmäisen erän alussa oli käynnistymisvaikeuksia, mutta Severi Savonsalmen syöttövuorojen aikana VaLePa nousi erävoittoihin.

VaLePa Sastamala Tampere – Kyky Betset 3-0 (25-18, 25-22, 25-13)

Aloituskoonpanot
VaLePa: Laakso, Karjarinta, Ekman, Allik, Bonin, Vuori, Pennanen
Kyky: Kurppa, Pöllänen, Siirilä, Petrusevics, Liunenko, Keskinen, Keinonen L

Ensimmäinen erä alkoi VaLePan virhesumalla. Kun Kyky Betset johti 12-10, oli VaLePa tehnyt 5 syöttövirhettä ja 3 suoraa hyökkäysvirhettä ja yksi hyökkäys päättyi torjuntaan. Tilanteessa 14-12 Betsetille Ilia Liunenko meni syöttämään. Ensimmäisessä syötössä Ben-Simon Bonin törmäsi VaLePan pelaajaan ja loukkasi hieman päätään, Liunenkolle ässäsyöttö. Boninin tilalle tuli vaihdosta Jiri Leinonen. Seuraavakin syöttö oli ässä ja kyyjärveläiset johtivat 16-12. Tino Vuori katkaisi Liunenkon syöttöputken hyökkäyksellä ja syötti heti perään ässän. Vuoren syöttövuorolla VaLePa meni 17-16 johtoon. Tilanteessa 20-18 nähtiin kauden pisin palloralli Vexve Areenalla. Sen päätti lopulta Jiri Leinonen nelospaikalta. VaLePan erän viidestä viimeisestä pisteestä Leinonen hyökkäsi kaksi ja torjui kaksi. Jacob Ekman päätti erän keskihyökkäyksellä.
+VaLePa-Kyyjärven Kyky, 14.1.2023, kuva Hannu Moilanen (24).jpeg

Toinen erä oli Kyky Betsetin niukkaa hallintaa, kunnes Liunenkon ja Oskari Keskisen peräkkäisillä hyökkäyksillä vieraat etenivät 18-13 johtoon. Siitä alkoi takaa-ajo. 17-20 tilanteessa Mikko Esko tuli syöttämään ja joukkue pelasi hetken kahden passarin systeemillä. Joel Laakso päätti hyökkäysen 2-paikalta ja piste VaLePalle. Erän loppu eteni ensimmäisen erän lopun tavoin. Savonsalmi syötti ja Leinonen hyökkäsi VaLePan kolme viimeistä tehtyä pistettä. Eräpalloon edettiin Savonsalmen vaikean syötön jälkeen, Betset joutui toimittamaan pallon yli rajojen. Eräpallo ratkesi Aivars Petrusevicsin hyökkäysvirheeseen.

Kolmas erä oli selkeää VaLePan hallintaa ja se ratkesi selvästi VaLePan eduksi. Karli Allik ja Jiri Leinonen hyökkäsivät erässä 100% teholla.

Jiri Leinonen pelasi erinomaisen, ennakkoluulottoman pelin, vastaanotto 78%, hyökkäys 65% ilman yhtään virhettä ja 2 torjuntaa. Myös sadannen liigapelin pelannut Tino Vuori onnistui hakkurina. Kolmensadan liigapelin mies Joel Laakso pääsi hyvän passipelin lisäksi hyökkäämään pari kertaa näyttävästi.
+VaLePa-Kyyjärven Kyky, 14.1.2023, kuva Hannu Moilanen (42).jpeg

Kyky Betsetin vastaanotto oli vaikeuksissa eikä Mauri Kurppa voinut käyttää keskihyökkäystä riittävästi. Liunenko ja Keskinen olivat tehokkaimmat, mutta tasaisuus suorituksissa heitteli likaa.



Otto Keinonen, KyKy-Betset:

- Ensimmäiset kaksi erää oli hyvää lentopalloa. Rohkeus päättyi erien lopuissa. Kolmas erä ei oikein lähtenyt liikkeelle ollenkaan. Vastaanotto oli heikompaa kuin vastustajalla. Erien lopuissa pitää meidän parantaa.

Jiri Leinonen, VaLePa:

- Kaksi ensimmäistä erää lähtivät liikkeelle hieman heikosti, mutta erien loput pelattiin hyvin. Treeneissä meillä on kova taistelu aina ja kaikki halutaan näyttää, että päästään enemmän pelaamaan peleissä. Kyllä ollaan tyytyväisiä voittoon.

Edvard Venski, KyKy-Betset:

- Oli mukava palata Vexve areenalle. Paljon tuttuja ja hieno tunnelma. Kaksi erää pelasimme hyvin, mutta VaLePa ei tee paljon virheitä ja siksi he pystyivät ottamaan erien loput itselleen. Harjoitukset sujuvat hyvin, mutta vielä tarvitsee parantaa, jotta saamme voittoja.

Janne Kangaskokko, VaLePa:

- Hieman erilainen kuusikko tänään ja kaikille näytön paikka. Tärkeä 3-0 voitto, hieman tehtiin alkuun omia virheitä, mutta kun pystyimme pelaamaan rennosti niin peli lähti kulkemaan. Jiri nousi ratkaisijaksi pelissä. Tästä alkaa meille kolmen viikon valmistautuminen Suomen Cup:pia varten ja meillä on hyvä täysi treeniviikko edessä. Kauhajoen tapahtuma tulee olemaan varmasti hieno. Alkuvuoden päätavoitteena on Suomen cup.

VaLePa - Kyky-Betset 3-0
25–18, 25–22, 25–13
Koti:Leinonen 14/+13, Allik 11/+4, Ekman 10/+7
Vieras:Keskinen 11/+7, Liunenko 6/+3, Petrusevic 4/+0

Ässät: 4-2
Syöttövirheet: 13-7
Torjunnat: 6-2
Hyökkäys%: 64-39

Joukkueiden MVP:t
VaLePa
KyKy

PROlibero
Eetu Pennanen, VaLePa

Yleisöä: 608

Ottelutilasto

Savo Volley juhli Vieremällä uuden passarinsa johdolla

Savo Volley sai uuden passarin tämän viikon keskiviikkona, ja jo lauantaina kahden yhteisen harjoituksen jälkeen päävalmentaja Timo Tolvanen laittoi Kevin Rodriguezin aloituskokoonpanoon.

Puertoricolainen osoitti olevansa oiva pelimies. Vaikka aikaeroon sopeutuminen on varmasti vielä kesken ja pitkä matkustus painaa jaloissa, oli Rodriguez Savo Volleyn voiton vahva takuumies.

Vierailla oli kolmannessa erässä jopa kaksi eräpalloa, mutta syksyllä joukkuetta vaivannut pienoinen asennevamma oli nyt poissa, ja Savo Volley kiristi voittoon suoraan kolmessa erässä lukemin 3-0 (25-21, 25-21, 26-24).

- Oli iso juttu, että kun noin tärkeälle paikalle tulee uusi pelaaja, saimme pelin kulkemaan, iloitsi Tolvanen.

- Mahtavaa, miten Kevin löysi lyhyen harjoituksen jälkeen hyökkääjät. Hän tuo myös valtavasti positiivista energiaa kentälle.

- Olimme kahdessa erässä parinkymmenen pisteen tienoilla vielä tappiolla, mutta meillä on nyt pelissämme parempi ilme. Tässä on iso parannus syksyn peleihin. Itseluottamus ja keskittyminen säilyi pelaajilla.

Kuten sanottua, uusi passari Rodriguez pelasi paria palloa lukuun ottamatta koko pelin. Hakkurina pelasi David Kisiel, joka ei ollut parhaimmillaan, mutta alkaa löytää syöttöä lukuun ottamatta oman tasonsa.

Yleispelaajat Michael Michelau ja Andrus Raadik ovat vakiinnuttaneet paikkansa aloituksessa. Raadik oli jälleen mies paikallaan – hänen pistesaldonsa oli joukkueen kovin (14/+7), minkä lisäksi hän nosti aloitukset hienosti 80 prosentin tarkkuudella.

Keskipelaajista Miki Jauhiainen pääsi pitkästä aikaa kentälle, ja hänet palkittiin joukkueen parhaana.

Vastustajan valmentaja Guntis Atars harmitteli ensimmäistä erää.

- Emme olleet siinä lainkaan valmiina. Toinen ja kolmas erä olivat meiltä parempia, mutta vastustajan passari (Rodriguez) pelasi erien loput vahvasti, analysoi Atars.

Vieraiden parhaat olivat hakkuri Fredric Gustavsson (15/+2) ja yleispelaaja Alvi Shurdi (14/+7).

Liigan torjuntatilaston kärkipäässä majaileva Daniel Wetter ei tällä kertaa saanut kotijoukkueen hyökkäyksiä kiinni – tuloksena ainoastaan yksi torjuntapiste. Torjunnat kokonaisuutena menivät kotijoukkueelle 11-4.


Savo Volley - PerPo 3-0
25–21, 25–21, 26–24
Koti:Raadik 13/+6, Kisiel 10/+3, Kovac 9/+7
Vieras:Gustavsson 15/+3, Shurdhi 14/+8, Wetter 7/+7

Ässät: 2-4
Syöttövirheet: 13-15
Torjunnat: 11-4
Hyökkäys%: 48-39

Joukkueiden MVP:t
Miki Jauhiainen, Savo Volley
Alvi Shurdi, PerPo

PROlibero
Keisuko Matsuo, Savo Volley

Yleisöä: 302

Ottelutilasto

Hurrikaani haki selvän voiton Vantaalta

Vantaa Ducks - Hurrikaani Loimaa 0-3 (21-25, 22-25, 20-25)

Hurrikaani Loimaa haki selvän voiton Vantaa Ducksista lauantaina 14. tammikuuta pelatussa ankkojen vuoden toisessa kotipelissä Korson Lumossa. Ducks ei missään vaiheessa peliä noussut taistelemaan kunnolla voitosta kun Hurrikaani oli koko ajan varma ja askeleen edellä.

Katsojia märkänä tammikuun lauantaina Lumoon oli löytänyt peräti 495, kauden ennätysmäärä. Otteluisäntänä toimi Remax.

Ensimmäinen erä alkoi isäntien kannalta haparoiden. Aloituskuusikkossa nähtiin ensimmäistä kertaa tällä kaudella Marko Määttänen ja passarina aloitti Tommi Mäkelä. Määttänen pelasi varmasti sekä vastaanotossa että hyökkäyksessä.

Erä ratkesi kuitenkin Ducksiin omiin virheisiin. Virheitä tuli sekä aloitussyötöissä että hyökkäyspelissä. Hurrikaani pelasi puolestaan varmasti ja karkasi pienoiselle etumatkalle jo erän alkupuolella. Ankkojen herääminen erän lopussa ei riittänyt, erä meni vieraille 21-25.

Toinen erä alkoi Ducksin osalta pirteämmin. Alek Rastamo ja Kalle Kattelus onnistuivat hyökkäyspelissä ja Lauri Lehtonen otti pari näyttävää torjuntaa. Ankat johtivat peliä jo 11-8 ja pysyivät Hurrikaanin rinnalla aina tilanteeseen 18-18. Tämän jälkeen vieraat menivät taas menojaan muun muassa ässäsyötöllä. Ankkojen passitkaan eivät aina oikein löytäneet perille, vaikka vastaanotto oli hyvä. Ducksin loppukiri alkoi taas liian myöhään ja erä vieraille 22-25.

Kolmannessa erässä nähtiin taas Hurrikaanin onnistumisissa, varsinkin keskeltä. Myös ankkojen vastapalloiksi nostamat pallot tapettiin tehokkaasti. Joona Väänänen palasi tässä erässä passarin paikalle ja ankatkin saivat muutamia näyttäviä hyökkäyksiä onnistumaan, muun muassa Kalle Kattelus kuutospaikalta. Mutta Ducks teki taas vieraita enemmän virheitä ja Hurrikaani pelasi myös jatkopallot paremmin.

Aleksi Muukkonen, Hurrikaani:

“Täytyy olla tyytyväinen, tämä oli kauden ensimmäinen 3-0 voitto. Pelaan mielummin yleispelaajana kun hakkurina, mutta hoidan nyt tätä tonttia niin kauan kun on tarvis.

Louis Pineau, Ducks:

“En oikein tiedä, mitä sanoisin pelistä. Hurrikaani aloitti hyvin ja pelasi hyvin loppuun saakka. Me emme löytäneet hyökkäyksissä ratkaisuja ja oli meillä myös ongelmia henkisellä puolella.

Jani Niskakangas, Hurrikaani:

“Tämä oli meiltä todella ehjä esitys joka osaalueella. Missään vaiheessa ei ollut huolen häivää. Olimme läsnä koko ottelun ajan ja siinä oli meidän voiton avain.

Juho Rajala, Ducks:

“Peli ei missään vaiheessa oikein käynnistynyt ja valmentajana pitää miettiä, mistä se johtuu. Positiivista on, että side out toimi, mutta jatkopalloissa jäätiin jälkeen, ne maksoivat meille tänään voiton. Hurrikaani oli tänään tasaisempi.


Vantaa Ducks - Hurrikaani Loimaa 0-3
21–25, 22–25, 20–25
Koti:Kattelus 13/+6, Rastamo 13/+3, Lehtonen 8/+5
Vieras:Muukkonen 15/+6, Berg 9/+5, Suomalaine 8/+7

Ässät: 2-1
Syöttövirheet: 13-7
Torjunnat: 5-7
Hyökkäys%: 49-48

Joukkueiden MVP:t
Hurrikaani Aleksi Muukkonen
Ducks Louis Pineau

PROlibero
Peter Vuorinen, Hurrikaani

Yleisöä: 495

Ottelutilasto

Tuomivaara passasi Akaa-Volleyn kotivoittoon TUTO Volleysta

TUTOn Olli Kuoksa lähetti kehiin kuusikon Akseli Lankinen, Roope Keskinen, William Groffier, Matias Tihumäki, Tatu Vuorenmaa, Antti Karttunen. Joukkueen liberona aloitti tutusti Ville Sihvonen.

Akaa-Volleyn aloituskokoonpanossa oli yksi yllätys. Anton Välimaa ei osallistunut edes lämmittelyyn ja näin passarin tontille astui Saku Tuomivaara. Muut viisi karpaasia olivat ennakoidut Greg Petty, Mohammadreza Beik, Sauli Sinkkonen, Panu Pitkänen ja Ali Fazli. Olli Kunnari on jo muutaman ottelun ajan jakanut liberoiden Elijah Risso ja Konsta Karjalainen peliajan.

- Etusormi otti hieman osumaa ja tarvitsee nyt lepoa, kuittasi Välimaa kyselyn penkkikomennuksesta.

Miehen oikean käden etusormi oli tuettuna keskisormeen lyhyellä pannalla. Kun kipsiä ei tarvita, niin sormi kuntoutunee parissa viikossa.



Ottelun ensimmäinen erä oli kahdenkymmenen tasaisen pallon jälkeen hyvin kotijoukkueen hallussa. TUTO kiipesi vielä pisteen päähän 15 – 14, mutta jäi sen jälkeen vauhdista. Erän pistehai oli Akaan hakkuri Ali Fazli seitsemällä pinnalla.
Toista erää vieraat lähtivät viemään alusta lähtien. Kotijoukkue oli koko ajan muutaman pisteen takamatkalla. Joukkueen varmemmat otteet veivät sen selkeään voittoon. Ratkaisupallon löi akaalaisten kenttäpuoliskoon Groffier. Ensimmäiseen erään verrattuna Akaa-Volley onnistui nimenomaan jatkopallojen päättämisessä vieraitaan heikommin.

Myös kolmas erä alkoi TUTOn hallinnalla. Tuota pikaa se oli jättänyt isännät viiden pisteen päähän lukemin 3 – 8. Oliko Tuomivaaran passeissa epätarkkuutta? Joka tapauksessa Akaa-Volleyn hyökkääjät turvautuivat tämän tästä jujuttelemaan palloa verkon yli. Vähitellen Kunnarin valmennettavat pääsivät peliin mukaan ja laittoivat niin sanotusti vilkun päälle. Ensimmäisen kerran kotijoukkue siirtyi johtoon Pitkäsen tilalle kentälle otetun Petteri Tyynismaan torjumalla tilanteeksi 15-14. Kun heti perään Ali Fazli syötti ässän arvoisesti, Akaa-Volley sai taisteluhengen päälle. Erä päättyi ’Sinko’ Sinkkosen keskihyökkäyksen onnistumiseen.

Kun Akaa-Volley sai kolmannen erän jälkimmäisellä puoliskolla vauhdin päälle, se ei enää hidastanut tahtia. TUTO ei kuitenkaan myynyt nahkaansa halvalla. Se roikkui lähes koko erän ajan aivan tuntumassa, kolmen – neljän pisteen päässä. Lopussa turkulaiset sortuivat useisiin virheisiin ja putosivat näin ratkaisuhetkillä kotijoukkueen kyydistä. Ottelupallo lähti kiukkuisesti Pettyn kädestä ja TUTO-puolustuksen kautta katsomoon.



TUTOn parhaana palkittu passari Akseli Lankinen myönsi, että Akaa-Volley oli Akaa Areenan ykkönen.

- Kaveri pelasi niin hyvin, ettei meillä ollut voittoon mahdollisuutta.

Akaa-Volleysta median eteen saapui libero Elijah Risso, joka kiitteli joukkuekavereitaan PROlibero-tilin kasvusta.

- Joukkuekaverit antavat mahdollisuuden menestyä. Torjunta on kohdillaan ja kaikki tekevät hommansa sovitusti.

Olli Kuoksa selitti tappiota Akaan yksilöiden paremmuudella.

- Kovasti molempien peli aaltoili tänäänkin ja kevättä kohti otteiden soisi varmentuvan. Akaa oli tänään parempi ja etenkin puolustuspeli oli hyvää. Sinne ei palloa saanut jäämään millään ilveellä.

Olli Kunnari harmitteli joukkueensa toisen erän hermostunutta peliä.

- Ottivat tosiaan toisen erän torjunnat 0 – 7. Se kertoo meidän hosumisesta hyökkäysten rakentamisessa ja päättämisessä. Kun saimme peliin rauhallisuutta, tulos parani voittoon saakka.

Akaa-Volley - TUTO Volley 3-1
25–21, 17–25, 25–21, 25–16
Koti: Fazli 29/+18, Petty 19/+12, Sinkkonen 7/+5
Vieras: Karttunen 17/+13, Tihumäki 17/+11, Groffier 17/+4

Ässät: 5-4
Syöttövirheet: 8-12
Torjunnat: 7-16
Hyökkäys%: 43-38

Joukkueiden MVP:t
Ali Fazli, Akaa-Volley
Akseli Lankinen, TUTO Volley

PROlibero
Elijah Risso, Akaa-Volley

Yleisöä: 461

Ottelutilasto

  Takaisin