Seuraa meitä somessa:

Tiikerit jatkaa puhtaalla pelillä

25.10.2014

Kokkolan Tiikerit (5-0) jatkaa puhtaalla pelillä voitettuaan lauantaina Rantaperkiön Iskun (1-5) 3-0 (25-20, 25-13, 25-19). Samalla Tiikerit nousi liigakärkeen, tosin tasapistein VaLePan ja LEKA Volleyn kanssa.

Rantaperkiön Iskun joukkueesta puuttui Tuomas Tihinen.

- Mies on flunssassa, kertoi päävalmentaja Jussi Heino.

Tiikerit vaihtoivat toisen erän puolivälin jälkeen ”kakkosmiehistöön”, mutta se ei vaikuttanut pelin laatuun merkittävästi. Tommi Siirilä teki kahdessa erässä tänään neljä ässää.

Jussi Heino, Rantaperkiön Isku:
- Kaksi erää, eli ensimmäinen ja kolmas, pelattiin ok. Molemmissa kuitenkin notkahdettiin lopussa. Olisi voinut olla jännittäviä eriä, jos olisimme jatkaneet loppuun asti yhtä hyvin kuin alussa. Kypärään tuli taas.

Tommi Tiilikainen, Tiikerit:
- Taas saatiin parempia yhteyksiä omassa tekemisessä. Tänään oli käytössä monenlaisia kokoonpanoja. Kolmannessa erässä tuli meille pieni notkahdus, sitten otettiin siinäkin ohjat omiin käsiin.

Parhaat pistemiehet:
Rantaperkiön Isku: Kaislasalo 14/+7, Koivunen 7/+6, Sinkkonen 5/+2
Tiikerit: Sauss 18/+11, Siirilä 9/+8, Leppälä 8/+6

Lähitapiolan pisteet: 3 Sauss, 2 Kehoe, 1 Eaton

Ottelutilasto

VaLePa otti puhtaan 3-0 voiton perussuorittamisella

Liiga-Riennon (1-6) nuori joukkue sai tänään tuntea miltä peli tuntuu hallitsevaa Suomen mestari, VaLePaa (5-1) vastaan. Kyyti oli kylmää. VaLePa oli kaikilla osa-alueilla tänään vastustajaansa parempi, erät VaLePalle 3-0 (25-14, 25-17, 25-13).

VaLePan paras pistemies oli myös joukkueen parhaana palkittu Sjoerd Hoogendoorn (16/+11) Liiga-Riennon parhaana palkittiin myöskin eniten pisteitä kerännyt Joni Savimäki (13/+5). Savimäki ylitti samalla 1500 liigapisteen rajan ja Ville Louhela tuhannen pisteen. Olli Kunanrille ottelu oli 250. liigassa.

VaLePan hyökkäysprosentti oli selkeästi vastustajaa parempi, 62 % / 36 %. Torjunnat isännälle 9 / 3.

Ugis Krastins, VaLePan päävalmentaja:
- Lähdimme peliin ykköskentällisellä. Halusimme hioa ykköskuusikon kuvioita sekä yhteen pelaamista. Tänään olimme jokaisella osa-alueella vastustajaa parempia. Olen erityisen tyytyväinen siihen, että hyvä tasomme kesti pelin loppuun asti ja joukkue jaksoi hakea hyviä ratkaisuja selkeistä numeroista huolimatta.

Jani Säisä, Liiga-Riennon päävalmentaja:
- Hävettää sanoa, että pelistä ei tänään ollut kummallekaan joukkueelle hyötyä. Tämä ei käynyt edes hyvänä harjoituspelinä VaLePalle. Vastustaja jyrisi perussuorittamisella. Jos jotakin hyvää pitää hakea, niin nuori liberomme Roope Siljamaa pelasi tänään hyvän pelin tykityksestä huolimatta. Hän nosti 29 kertaa, vastaanottoprosentin ollessa 59 %. Vaihdoilla yritin etsiä joukkueelle sytykettä, jotta olisimme heränneet horroksesta taistelemaan tosissaan VaLePaa vastaan. Tämä oli hyvä oppitunti nuorelle joukkueellemme. Nyt nukutaan yön yli ja huomenna lähdetään hakemaan voittoa Rantaperkiön Iskusta.

Ottelutilasto

Ettalle toinen 3-0- voitto Lakkapäästä

Etta (3-3) voitti Rovaniemellä lauantaina Team Lakkapään (1-4) 0-3 (21-25, 21-25, 23-25). Voitto oli oululaisilla jo kauden toinen samoin numeroin rovaniemeläisistä.

Rovaniemeläisten iltaa pimensi passari Arsh Dosanjhin loukkaantuminen kolmannessa erässä.

Anssi Hakala, ETTA:
- Itsellä oli jo eilen hyvä fiilis pelata. Tänään se tuntui olevan koko joukkueella, vaikka unet jäivät eilisen pelin jälkeen aika vähiin. Kun peli alkoi, niin joukkue pystyi silti puristamaan itsestään parhaansa irti. Varsinkin ratkaisupaikoissa joukkue suoriutui hyvin. Virheiden vähäinen määrä oli yksi voiton avaimista.

Joel Juurinen, Lakkapää:
- Teimme helppoja virheitä liikaa, vaikka virheiden kokonaismäärä vähenikin edellisiin otteluihin verrattuna. Usein emme tienneet kentällä, että kuka pallon ottaisi. Hyökkäysvoima ei riittänyt tappamaan palloja, vaikka vastaanotto toimi hyvin. Joukkueen pitää kehittyä vielä torjunta-puolustuspelin osalta sekä jatkopallopelaamisessa.

Olli Kuoksa, ETTAn päävalmentaja:
- Lakkapää oli parantanut peliään edellisistä joukkueiden kohtaamisista todella paljon. Aiemmin Ettan ei tarvinnut esittää parastaan voittaakseen Lakkapään. Tänään piti pelata todella hyvin. Emme halunneet ottaa riskisyöttöä, koska Lakkapään vastaanotto on toiminut niin hyvin. Vaikeutimme vastustajan passarin peliä taktisella syötöllä. Olen tyytyväinen oman joukkueen peliin tänä iltana.

Normunds Veinbergs, Lakkapään päävalmentaja:
- Meillä on hyvä vastaanotto. Hyvän vastaanoton jälkeen pääsemme pelaamaan omaa peliä, mutta tänään emme saaneet hyvien nostojen jälkeen hyökkäyksiä tapettua. Hyökkäyksestä loppui keinot. Olisin toivonut tehokkaampaa laitapelaamista. Joukkueessa etsitään vielä henkistä johtajaa kentälle. Halu palloa kohtaan ei ole niin kova, kuin vastustajan puolella oli. Syöttö ja vastaanotto toimivat tänään loistavasti.

Anssi Hakala teki Ettasta 16/+11, Ville Sorvoja 15/+7 ja Joshua Walker 14/-11. Kotijoukkueesta Raphael Möllers 14/+10 ja Joseph Smalzer 13/+6.

Ottelutilasto

Sampolle kolmas perättäinen voitto

Sampo otti kolmannen peräkkäisen voittonsa kaatamalla Liiga-Särkät Pielavedellä 3-0. Voiton myötä Sampo nousi sarjataulukossa jo neljänneksi.

Avauserän lopulla Sammon passari Toni Mäkitupa kolaroi verkolla ja joutui kylmäpussin kanssa sivuun. Kotijoukkueen johtoa tämä ei uhannut, vaan Aleksi Kössi hoiteli erän loppuun.

Toisessa erässä peli alkoi kuitenkin lipsua, sekä Sammon epätarkan pelaamisen, että vieraiden parantuneen hyökkäyspelin myötä. Erityisesti ensimmäistä otteluaan Mestaruusliigassa pelannut hakkuri Baltar oli ajoittain pysäyttämätön. Särkät johti erää jo 10-18, mutta Sampo hinautui tasoihin Väliahon ja Kössin syöttövuoroilla ja lopulta ohi.

Päätöserässä ei vieraijoista ollut enää haastamaan, joten pisteet jäivät savoon suoraan kolmessa erässä. Särkät jatkaa pelejään huomenna Kuopiossa, katsomossa nähtiinkin sekä LEKA:n päävalmentaja Hakala, että entiseen kotisaliinsa palannut libero Timo Tolvanen.

Shailen Ramdoo:
- Hyvä alku pelaajille, jotka pelasivat vasta ensimmäisen pelin yhdessä. Ehkä he kuitenkin yrittivät liikaa. Voi olla, että meille tulee vielä joku uusi pelaaja.

Jukka Tuovinen:
- Oli vaikea lähteä pelaamaan, kun vastustajalla on kaksi aivan uutta miestä. Perustekemisellä kuitenkin saatiin voitto ja olen tyytyväinen, viikon sisään kolmesta pelistä yhdeksän pistettä on hyvä tulos.

Ottelutilasto

Kuvat:
Tiikerit - Isku, Tommy Lågland
Sampo - LiigaSärkät, Eemeli Kiukkonen
VaLePa - Riento, Mäsi

  Takaisin