Liiga

Timo Tarkiainen Pieksämäki Volleyn 2-valmentajaksi

Pieksämäki Volleyn valmennus sai tuntuvan vahvistuksen, kun pitkän kokemuksen paikallisesta lentopallosta omaava Timo Tarkiainen liittyi joukkueen 2-valmentajaksi.

Timo Tarkiainen Pieksämäki Volleyn 2-valmentajaksi

© Mestaruusliiga / Kuvituskuva

Tarkiainen lähtee uuteen pestiin intoa täynnä vaikka suunnitelmissa olikin pitää valmennustaukoa. Tarkoitus oli seurata muiden pelaamista, niin miesten kuin naisten ja lähinnä oman pojan (Ville-Erik Tarkiainen) otteita Korson Vedossa.

– Kun seuran johto otti yhteyttä valmennuspestistä niin mietin asiaa jonkin aikaa. Hannun (Seppänen) kanssa keskustelu johti sopimuksen syntymiseen ja siihen vaikutti merkittävästi meidän aikaisempi tuttavuus. Haaste oli niin mielenkiintoinen, että lähdin mukaan sillä naislentopalloa olen seurannut aikaisemmin vain katsomosta. Olen nähnyt vasta joukkueen ensimmäisen harjoituspelin ja kahdet harjoitukset. Niiden perusteella joukkue on jättänyt itsestään yllättävän hyvän kuvan, tekemisessä on positiivinen ilme. Pelaaminen ja asenne harjoitteluun on joukkueella kunnossa joten peruspaketti näyttää varsin hyvältä.

Tarkiaisella on lentopallossa pitkä ura pelaajana sekä Pieksämäen Tsempin poikien valmentajana. Peliuran parhaita saavutuksia on kolme SM-hopeaa Namikan riveissä. Tsempin B-poikien kanssa hän oli voittamassa SM-kultaa ja -hopeaa. A-pojat hän valmensi kolme kertaa SM-lopputurnaukseen.

Uusimmat uutiset

Jaa artikkeli

Lue myös

Kaikki artikkelit
Kameyama ja Aronen kauden liigapelaajat 18.9.2026 Naiset Mestaruusliigan tähdistöt julki 18.9.2026 Liiga Mestaruusliigakausi lähestyy – seuraa harjoitusotteluiden tuloksia tulospalvelusta 20.8.2026 Liiga