Seuraa meitä somessa:

Toiviainen jatkaa Hurrikaanissa

13.05.2019

Tapio Toiviainen (23v) jatkaa Hurrikaani- Loimaan riveissä 1+1- mallisella sopimuksella. Kuusi kautta ja 198 liigaottelua pelannut Jankko- kasvatti teki viimeistään viime kaudella läpimurron liigaeliittiin.

32 runkosarjan ottelussa Toiviainen saldosi 302 pistettä ja pudotuspelien 11:sta ottelussa Toiviainen oli Hurrikaanin toiseksi tehokkain.

– Tapsa pelasi hyvän kauden ja otti paikkansa kuusikosta, Jussi Heino myönsi.

Heino valmensi jo aikaisemmin Toiviaista Iskussa, joten miehet tietävät toisensa läpikotaisin. 

– Myös se on hienoa, että Tapsa on loimaalainen, mutta ennen kaikkea todella kova urheilija ja johtajatyyppi.

Vaikka Heino kehuu vuolaasti yleispelaajaa, päävalmentaja näkee miehessä vielä paljon kehitettävää.

– Jokaisella osa- alueella voidaan kehittyä. Sellaista yleistaitavuutta lisää, Heino pohtii.

Myös Toiviainen oli sopimuksen syntyyn tyytyväinen.

– Alla on hyvä kausi. Sain pelata paljon ja sitä kautta tuli sitten tulostakin. Pikkasen harmittaa välieräsarja Ettaa vastaan, mutta nyt katseet on jo käännetty tulevaan kauteen ja sen eteen tehdään kovasti hommia, maajoukkuerinkiin valittu Toiviainen analysoi. Toiviainen viettää ainakin alkavan viikon vielä maajoukkueringissä Kuortaneella. Sen jälkeen ratkeaa, viettääkö pelaaja lähes koko kesän maajoukkueen vai Hurrikaanin matkassa.

Jos mies liittyy ensi viikon jälkeen Hurrikaanin kesärinkiin, luvassa on tuttua heinomaista harjoittelua.

– Kerran päivässä treenataan ja pitkään. Ihan perusasioita tehdään ja siihen hiukan jotain oheisharjoittelua, Heino valaisee alkavaa kesäharjoituskautta.

Toiviaisen pitää lentopallon lisäksi kiireisenä opinnäytetyö, joka valmistunee jo syksyn aikana.

– Mitään ihmeempiä kesäsuunnitelmia en ole tehnyt, ”oppari” valmistunee puolta vuotta etuajassa, tuleva metsätalousinsinööri toteaa.

  Takaisin