Seuraa meitä somessa:

Tuomas Alatalo WoVo Rovaniemen uusi päävalmentaja

17.04.2019

WoVo Rovaniemen valmistelut ensi kauden Mestaruusliigaan ovat jo hyvässä vauhdissa. Tulevaan kauteen WoVo lähtee uuden päävalmentajan johdolla, kun joukkueen peräsimeen hyppää Pölkky Kuusamosta tuttu Tuomas Alatalo.

Tuomas Alatalo, 38, aloittaa tehtävänsä WoVo Rovaniemen päävalmentajana tulevalla kaudella. Alatalo valmensi viimeksi Pölkky Kuusamoa kolmen ja puolen kauden ajan, johdattaen kuusamolaiset muun muassa Suomen Cupin hopeaan kaudella 2018. Mestaruusliigasta päävalmentajakokemusta Alatalolla on lisäksi Oriveden Ponnistuksesta sekä LP Kangasalta. Pirkanmaan kausilta mukaan tarttui kaksi SM-mitalia sekä Suomen Cupin voitto.

Päättyneellä kaudella päävalmentajana toiminut Teemu Mäkikyrö jatkaa seuran leivissä valmennuspäällikkönä, koordinoiden seuran valmennusta edustuksen ja junioripuolen osalta. Tuoreeseen valmentajasopimukseen Mäkikyrö on erittäin tyytyväinen.

–Valmennuskuvioita on valmisteltu jo jonkin aikaa ja nyt kaikki palaset on saatu kohdalleen. Saimme Tuomaksesta pitkän ja menestyksekkään kokemuksen omaavan valmentajan, jolla on nuorten pelaajien kehittäminen hyvin hallussa, Mäkikyrö toteaa.

Tammikuussa valmennuspestinsä Kuusamossa päättänyt Alatalo odottaa motivoituneena uuden projektin aloitusta.

–Olen kiitollinen, että WoVo osoitti kiinnostuksensa minua kohtaan. Muutamasta seurasta oltiin aiemmin yhteydessä, mutta kun WoVon sarjapaikka alkoi varmistua, niin asiat etenivät lopulta nopeasti.

–Salille on tehnyt mieli jo pitkän aikaa, joten kovasti odotan intoa puhkuen, että pääsemme joukkueen kanssa hommiin kesäkuusta alkaen, tuore päävalmentaja kommentoi.

Alatalon oma tavoite on palauttaa WoVo takaisin pudotuspelijoukkueeksi ja pidemmällä tähtäimellä valmistaa joukkue sellaiseksi, joka taistelee vuosittain mitalipeleistä.

–Rovaniemellä tehdään hyvää juniorityötä, joten on hienoa päästä työskentelemään lupaavien nuorten pelaajien kanssa. Tarkoitus on viedä pelaajia yksilötasolla eteenpäin, sillä mitä paremmat yksilöt on, sitä parempi on myös koko joukkue, Alatalo kaavailee.

Mäkikyrön mukaan pelaajastrategia tulee pysymään samankaltaisena, mitä aikaisempinakin kausina. Mestaruusliigajoukkue tulee koostumaan pääosin nuorista pelaajista, joita pyritään vahvistamaan ensisijaisesti kotimaisilla pelaajilla, mutta myöskin parilla ulkomaalaispelaajalla. Tällä hetkellä pelaajasopimuksia on tekeillä puolenkymmentä ja niistä tiedotetaan sopimusten varmistuttua.

Seura kaavailee myös taustaorganisaation vahvistamista tulevalle kaudelle.

–Tarkoitus on vahvistaa staffia muutenkin, sillä viime vuodet ollaan menty pienellä organisaatiolla. Juha Keihäskoski jatkanee tuoreen päävalmentajan aisaparina ja urheiluopistoyhteistyötä pyritään jatkamaan siten, että meillä olisi ammattimainen tiimi koossa kaikilla osa-alueilla, Mäkikyrö valottaa tulevia taustoja.

WoVo Rovaniemi toivottaa Tuomaksen lämpimästi tervetulleeksi seuraan ja onnea tulevaan kauteen!

  Takaisin