Seuraa meitä somessa:

Tuovinen ei jatka Savo Volleyssa enää ensi kaudella

09.01.2020

Savo Volley ja päävalmentaja Jukka Tuovinen ovat yhteisymmärryksessä päättäneet, ettei Tuovinen jatka joukkueen päävalmentajana ensi kaudella.

Jukka Tuovisen nykyinen kaksivuotinen sopimuskausi päättyy 31.5.2020. Savo Volley ja päävalmentaja Jukka Tuovinen ovat sopineet yhteisymmärryksessä ettei Tuovinen jatka seurassa tulevalla kaudella 2020-2021.

- Jukka on tehnyt etenkin tällä kaudella loistavaa työtä. Olemme runkosarjan puolivälissä sarjakärjen kintereillä ja Suomen Cupissa ansaitsimme jo finaalipaikan. Nuoret pelaajamme ovat menneet näiden kahden vuoden aikana eteenpäin isoin askelin, Savo Volleyn toimitusjohtaja Timo Perälä kertoo.

Seuran katseet ovat positiivisilla odotuksilla Suomen Cupin finaalissa ja tulevissa Mestaruusliigan jatkopeleissä. Joukkueen ja seuran tavoite oli menestyä eurocupeissa, Suomen Cupissa ja Mestaruusliigassa. Kaksi tavoitetta on edelleen mahdollista saavuttaa.

- Savo Volleyn tarinassa on alusta asti kulkenut selkeä ajatus; ensin arvostus, sitten menestys. Seura suhtautuu kunnianhimoisesti mahdolliseen kilpailulliseen menestykseen, ja antaa parhaan mahdollisen tuen menestykselle. Siitä kertoo jo joukkueeseen palkatut profiloituneet huippupelaajat ja valmennus valtakunnan huipulta. Meidän missiossa kuitenkin lentopallokentän ulkopuoliset asiat saavat suuren painoarvon, haluamme ettei seuramme toiminta perustu menestykseen ja menestysfanittamiseen vaan paljon johonkin suurempaan, toteaa Savo Volleyn hallituksen puheenjohtaja Tatu Säisä.

Seura on aloittanut tulevan päävalmentajan kartoittamisen.

- Meillä on selkeä suunta mihin olemme tulevaisuudessa menossa. Haluamme kaikkien seuratoimijoiden sisäistävän arvomme. Haluamme kasvattaa savo-perhettä ja luoda kulttuurin, jossa huippu-urheilu, fanikulttuuri, media, seuratyö ja talkootyö paiskaa kättä hyvässä harmoniassa toinen toistaan tukien. Haluamme jatkaa positiivisuudella ja pehmeillä arvoilla ohjatun seurayhteisön tiellä, kertoo Säisä.

- Vuorovaikutus, yhteistyö, kommunikointi, verkostoituminen, mediaymmärrys – Savo Volley on vahvasti erilainen seura mm. sosiaalisessa mediassa. Haluamme tuoda joukkuetta esille rohkealla elämyksellisellä tavalla. Olemme onnistuneet siinä loistavasti jo kahden ensimmäisen kauden aikana. Haluamme edelleen kehittää kulttuuria, jossa urheilun ulkopuolisille asioille annetaan suurta painoarvoa. Haluamme edelleen tukea terveyttä edistävää elämäntapaa ja junioriurheilua, jatkaa Perälä.

- Savo Volley on aina halunnut luoda elämyksiä. Uudenkin valmentajan on ostettava arvomme ja haluttava toimia hiukan erilaisessa toimintaympäristössä, viittaa Säisä seuran tapaan tehdä tapahtumista viihdyttäviä ja sosiaalisesta mediasta yllättävää lähes reaaliaikaista sisältöä.

Seura haluaa antaa joukkueelle täyden tuen ja täydellisen työrauhan loppukauden ajaksi. Valmentajauutinen koettiin järkeväksi tiedottaa ennen kauden päätavoitteiden lähestymistä.

- Nyt lähdetään koko Savo Volleyn organisaatio ja sidosryhmät taistelemaan ensin Suomen Cupin mestaruudesta ja sitten Suomen Mestaruudesta. Tämän jälkeen jatkamme tarinamme kirjoittamista tavalla josta meidät jo tunnetaan – rohkeasti ja elämyksellisesti, lopettaa Perälä.

Tarinamme:

Kun katsot historiaan, näet juuremme. Kun katsot tulevaisuuteen, näet meidät.
Synnyimme kirjoittaaksemme uuden luvun savolaiseen lentopalloon. Eväiksemme otimme paljon vanhaa
ja paljon uutta. Meissä lyövät kättä kenttien legendat ja huomisen superstarat. Juuret ja asenne. Kunnia ja voima.
Perinteistä huolimatta meille tärkein on huominen. Missiomme on rakentaa savolaisen huippu-urheilun
uutta aikaa tuomalla hyvää ympärillemme. Teemme kaikkemme kasvattaaksemme nuorista untuvikoista
elinvoimaisia ja elämäniloisia liikkuvia aikuisia – tulevaisuuden tähtiä.
Teemme myös kaikkemme tarjotaksemme sinulle maan elämyksellisintä lentopalloa. Suurten tunteiden
tarinoita. Viihdettä ja yllätyksiä. Voimaa ja menestystä. Jotain mistä olla ylpeä.
Savo. Joukkue.

  Takaisin