Seuraa meitä somessa:

TUTO Volleylle makea voitto Kokkolassa, Hurmos kuittasi VaLePalle, Loimu palasi voittokantaan ja Hurrikaani venyi voittoon Iissä

26.11.2022

Mestaruusliigan miesten lauantai tarjosi neljä erittäin mielenkiintoista kohtaamista, joissa TUTO Volleylle otti makean 3-0 -voiton Kokkolassa Tiikereistä, Hurmos kuittasi VaLePalle maanantain murskatappion, Loimu palasi takaisin voittokantaan ja Hurrikaani venyi voittoon pitkän kaavan mukaanIissä

TUTO Volleylle komea voitto Kokkolasta

Tiikereillä oli takana muutama erittäin hyvä ottelu, mutta lauantaina vierasjoukkue TUTO Volley oli askeleen edellä ja otti ansaitun voiton. Tiikerit hävisi suoraan kolmessa erässä: 23-25, 21-25 ja 21-25.

Oulun Ettan valmentajana Olli Kuoksa oli aina vaikeuksissa, kun joukkue vieraili Kokkolassa. Lauantaina kaikki oli toisin.

-Piti vaihtaa miehiä, että täällä pärjätään, Kuoksa vitsaili ottelun jälkeen kahdelle entiselle ETTA-pelaajalle, Anssi Hakalalle ja Markus Väisäselle.

TUTO oli kaksi erää niskanpäällä. Jos ei selvästi, niin ainakin sen verran että erävoitot olivat täysin ansaittuja. Kolmanteen erään tuli ärsytetty tiikerilauma, joka parhaimmillaan johti peräti 17-8, mutta niin vaan sieltä TUTO nousi, erä- ja otteluvoittoon.

Avauserän alku oli tasaista ja vuorotelleen joukkueet pisteitä poimivat. Tiikerit kävi johdossa, 18-16 ja 19-17. Antti Leppälä iski Tiikereille 22-21. Hakkuri Matias Tihumäki nosti vieraat johtoon, 23-22. Leppälä tasoitti, mutta sitä seurasi kotijoukkueen syöttövirhe ja TUTO johti 24-23. Erä päättyi ex-tiikeri Roope Keskisen ässäsyöttöön.

Toisessa erässä molemmille tuli useita virheitä. TUTO pääsi karkuun, kun Tihumäki iski kaksi pinnaa, 16-11. Tatu Vuorenmaan ässällä vieraat johtivat 20-15. TUTO oli lopussa vahvempi.

Tiikerit tuli vahvasti pitkältä erätauolta. Kentälle vaihdettu Arttu Tupeli esitti hyviä otteita. Arttu syötti ässän: 11-5. Jere Mäkinen syötti kaksi ässää putkeen, 16-8. Daniel Thiessen ja Antti Leppälä torjuivat 17-8. Siinä vaiheessa kotiyleisö uskoi neljänteen ja ehkä vielä viidenteenkin erään.

Mutta, TUTO halusi toisin. Pirteä vierasjoukkue paransi koko ajan. Joonas Kontio syötti ässän, 19-21. Vieraat ottivat pari torjuntapistettä. Tiikerit sortuivat virheisiin ja yhtäkkiä tilanne oli vieraille 25-21 ja homma selvä.

TUTO otti loppuun mahtavat pisteputken.

Matias Tihumäki, TUTO Volley:

-Oli selkeä taktiikka, miten saadaan Tiikereiden keskihyökkääjät kuriin. Hyökättiin reippaasti ja hyvin kaksi erää. Kolmoserän alku vaikea, mutta hienosti noustiin. Tänään myös puolustettiin hyvin.

Jere Mäkinen, Tiikerit:

- 0-3 harmittaa. Tuntui että olimme hyvin valmistauduttu, mutta kun tuomari vihelsi pilliin, ei oltukaan valmiita. Kolmannen erän alku oli hyvä. Homma kääntyi. Se oli vastustajan hyvyyttä, toki me teimme paljon virheitä.

-Ei saatu palloja kuolemaan ja turhauduttiin.

Olli Kuoksa, TUTO Volley:

-Tyytyväinen olen. Pisteitä täältä Ettan aikana tuli harvoin. Pelattiin ehjä kaksi erää, kauden tiiveintä ja parasta peliä. Ei tässä nyt hirveästi taktikoitu. Pojat löi palloa ja katsoi mihin menee.

Mikko Keskisipilä, Tiikerit:

-Vastustajalla kaikki kunnia. Ei saatu palloja kuolemaan. Aika härskisti TUTO pelasi meidän peliä vastaan. Vähän turhautumisia tuli.


Tiikerit – TUTO Volley 0-3
23-25, 21-25, 21-25
Koti: Thiessen 16/+8, Mäkinen 12/+4, Tupeli 6/+6.
Vieras: Tihumäki 18/+8, Keskinen 13/+7, Vuorenmaa 7/+7.

Ässät: 5-4
Syöttövirheet: 9-7
Torjunnat: 9-6
Hyökkäys%: 32-45

Joukkueiden MVP:t
Tiikerit Jere Mäkinen
TUTO Volley Matias Tihumäki

PROlibero
Ville Sihvonen TUTO Volley

Yleisöä: 420

Ottelutilasto

Kuvat: Viivi Turunen

Hurmokselle historiallinen voitto – VaLePa nurin Joensuussa

Karelian Hurmos ja VaLePa kohtasivat toista kertaa vajaan viikon sisään, tällä kertaa Joensuussa. Hurmoksella oli revanssin paikka maanantaina Sastamalassa kärsityn tappion jälkeen ja VaLePa:lla oli tähän sanansa sanottavana.

Ensimmäisessä erässä VaLePa vei peliä melko lailla täysin. Timanttinen vastaanotto antoi passari Joel Laaksolle kaikki mahdolliset avaimet käteen, ja vieraiden hyökkäys toimikin tehokkaasti. Hurmoskin hyökkäsi kyllä hyvin, mutta vastaanoton takkuillessa vaihtoehdot jäivät vähiin. Eetu Häyrinen pelasi erinomaisen erän tehoilla 6/+5, mutta jäi melko lailla yksin tehojensa kanssa. Hurmoksen neljä syöttövirhettä eivät myöskään helpottaneet kotijoukkuetta, ja VaLePa voitti erän selvin lukemin.

Toisen erän alussa Hurmos oli vielä purjeessa ja VaLePa johti 5-2. Tästä eteenpäin pelin suunta kääntyi noin 180 astetta ja Hurmos otti sen roolin, mikä kotijoukkueelle Joensuussa kuuluu. Vastaanottoon tuli tarvittavaa rauhallisuutta ja Häyrisen lisäksi pisteitä takoivat Janne Marttila ja Nuutti Niinivaara. Hurmoksen torjunta piti myös erinomaisesti johtotähtenään passari Niko Haapakoski, joka otti kaksi koppia. VaLePa:n sortuessa vielä virheisiin merkittiin erävoitto kotijoukkueelle.

Kolmannessa erässä nähtiin jälleen vakuuttava Hurmos. Vastaanotto toimi virheettömästi, hyökkääminen oli erittäin tehokasta ja peli kulki kokonaisuudessaan hyvin. Häyrinen tuikki ykköstähtenä kuudella pisteellä, kolmeen ylsivät Marttila, Niinivaara ja Petteri Härkönen. Pisteiden makuun pääsi myös libero Tatu Hakkarainen puolustuspallon pudotessa ValePa:n kenttään. Tähtihetkiin lukeutui myös Härkösen yksi torjunta, jonka jälkeen Hurmos tuuletti jo pistettä ja VaLePa saikin pallon varmistettua. Hurmos voitti pallon kuitenkin hetkeä myöhemmin ja tunnelma oli katossa. VaLePa:n yksinäinen sankari oli hakkuri Urpo Sivula, joka ei kuitenkaan saanut riittävästi tulitukea. Erävoitto kirjattiin kotijoukkueelle.

Neljännessä erässä Hurmoksen vastaanotto nousi vieläkin paremmalle tasolle VaLePa:n ollessa kyseisellä osa-alueella vastaavasti vaikeuksissa. Järkevä ja ennen kaikkea monipuolinen hyökkäyspeli antoi Hurmokselle mahdollisuuden hallita kentän tapahtumia ja niin myös tapahtui. Onnistujia löytyi koko joukkueellinen Häyrisen johdolla, eikä VaLePa kyennyt enää nousemaan voittokamppailuun. Vieraiden loppukiri alkoi auttamatta liian myöhään, ja lopulta Häyrinen naulasi torjunnan käsistä Hurmokselle seurahistorian ensimmäisen voiton VaLePa:sta virallisessa ottelussa.

”Kaksijakoinen fiilis. Eka erä aloitettiin aika hyvin ja pelattiin aika maltilla. Sitten alkoi tulla malttamattomuutta ja mentiin pallojen edelle. Pitää pelata yksi pallo kerrallaan ja loppuun asti. Kaikki kunnia Hurmokselle, oli nälkäisempi porukka. Tyydyttiin vähän siihen ensimmäiseen erään, olisi pitänyt kiristää vauhtia ja pitää fokus. Näin tänään” analysoi VaLePa:n MVP:nä palkittu Sivula.

”Ensimmäisessä erässä kyllä katseltiin kun kaveri syötti hyvin, ei saatu vastaanotolla mitään aikaan. Sen jälkeen saatiin onneksi käännettyä peli ja oli hyvää omaa tekemistä. En usko, että hirveästi mikään muuttui maanantaista, toki kotisali on aina kotisali. Vähän parannettiin joka osa-aluetta” tiivisti Hurmoksen MVP Haapakoski.

”Me lopetettiin oman tyylinen pelaaminen kuten aggressiivinen hyökkääminen toisessa erässä. Kun tuli tiukempi paikka, niin Upi jäi vähän yksin hyökkäyksessä. Hurmos levitti paremmin peliä. Ei pysynyt kärsivällisyys. Pelaavat miehet oli suurin piirtein päätetty etukäteen. Ei meidän joukkueelle ole väliä ketkä pelaa, joka paikalle on hyviä äijiä” sanaili VaLePa:n päävalmentaja Janne Kangaskokko.

”Harmitti ensimmäinen erä, ei pystytty toteuttamaan mitä piti. Vähän yliyritettiin ja unohdettiin sovitut jutut vähän niin kuin maanantaina. Pelaajat ottivat hyvin vastuuta, tehtiin yksinkertaisia asioita ja rauhoitettiin peliä. Vastaanotto parani alun jälkeen, se helpottaa tietysti pelaamista. Pieni petraus pitää saada siihen, että pystytään toteuttamaan sovittuja asioita heti alusta lähtien. Osattiin odottaa, että kokoonpano vaihtuu, mutta opeteltiin kaikki 12 pelaajaa. Matiaksen onnistuminen lämmittää, yleispelaajaosasto on tosi tasainen ja kiva nähdä, että uusi kaveri tulee kehiin ja auttaa voittamaan. Tunnelma oli hyvä, hieno kotiyleisö” tuumi Hurmoksen päävalmentaja Matti Alatalo.

Hurmoksen kotiotteluputki jatkuu viikon kuluttua. Lauantaina 3.12. Joensuuhun saapuu Vantaa Ducks, jonka Hurmos voitti edellisessä kohtaamisessa suoraan kolmessa erässä. VaLePa:n matka jatkuu Joensuusta hieman länteen, kun se pelaa Siilinjärvellä Savo Volleytä vastaan sunnuntaina.

Karelian Hurmos - VaLePa 3-1
18–25, 25–20, 25–22, 25–21
Koti:Häyrinen 12/+7, Marttila 8/+5, Niinivaara 4/+2
Vieras:Sivula 12/+8, Bonin 6/+1, Allik 5/+3

Ässät: 6-2
Syöttövirheet: 17-14
Torjunnat: 9-8
Hyökkäys%: 49-47

Joukkueiden MVP:t
Niko Haapakoski, Hurmos
Urpo Sivula, VaLePa

PROlibero
Tatu Hakkarainen, Hurmos

Yleisöä: 407

Ottelutilasto

Kuvat: Santeri Mattinen

Loimu otti väkevällä otteella kaikki jaossa olleet sarjapisteet Vantaalla

Vantaa Ducks – Raision Loimu 1-3 (25-15, 22-25, 24-26, 17-25)

E-18 -tien derby oli Vantaa Ducksin ja Raision Loimu taistelu tärkeistä lentopallon Mestaruusliigan sarjapisteistä. Illan otteluisäntänä toimi Sjöman. Lumoon oli saapunut lauantaita ja derbyä juhlistamaan 339 katsojaa. Vaikka Vantaa Ducks otti ensimmäisen erän näytöstyyliin, niin esitys ei kantanut läpi ottelun. Raision Loimu oli parempi ja näytti vahvalla esitykselleen miksi se johtaa Mestaruusliigaa.

Vantaa Ducks lähettää jokaisesta ottelusta suoran TV-lähetyksen Ruutu-kanavalla. Tuotantoyhtiönä toimii Mobile-TV ja selostajana tänään kultakurkku Mika Rajala. Ensimmäistä kertaa ankkojen Tosifanit olivat omalla taloudellisilla panostuksellaan Pelissä mukana teemalla lähetyksen otteluisäntinä. Ducks kiittää ja kumartaa.

Ensimmäinen erä alkoi lievästi sanottuna murhaavasti. Ducks tuli tulistuneena ja hetkessä erä oli lukemissa 11-3. Aloitussyöttö toimi kuin Korson aseman ohittavan kaukojunan huippumoderni vessa. Vantaa Ducksin syötössä oli potkua ja ässiä tuli. Loimu sai pikkuisen otetta Väinö Rahkon syöttövuorolla ja tilanne kaventui 12-8. Ankkojen torjunta toimi ja Loimukin teki omia virheitä. Kalle Kattelus oli tehokas kuutospaikalla ja tilanne 20-12. Loppu kulki ankkojen ohjaimissa ja Sergej Dropnic päättää erän lukemiin 25-15.

Toinen erä alkoi Ducksin tahdissa. Tilanteessa 11-8 Loimu otti syöttövaihdon ja Janne Pyhävuoron syötöillä vieraat saivat kirivaihteen päälle. Loimu paransi jatkopallopelaamista ja Joonas Jokela paransi kakkospaikan pelaamistaan. Loimun johto kasvoi hiljalleen kolmen pisteen mittaiseksi ja siinä se pysyi erän loppuun asti. Lauri Lehtosen paluu pelaavan kuusikkoon piristi keskipelaamista. Seth Golleher todellinen huippuhidastettu hyökkäys toi erän Loimulle pistein 22-25.

Kolmas erä lähti Loimun tahtiin. Piste pisteeltä ero kasvoi ja Loimu johti jo 6-10. Sergej oli muutaman pallon ajan todellinen maailmantähti. Syötto kulki ja kuutospaikalta lähti maailmanluokan lyöntejä. Tilanne 11-11. Loimu kiri taas eroa ja sitten tuli Alek Rastamon syöttövuoro. Rotaatiossa Joonas Jokela oli Loimulta nelospaikalla. Piste pisteeltä Ducks hoiti pallot kotiin ja ankkojen johtaessa 16-15 Mika Rantasen oli pakko kutsua kauden ehdottoman tähden kuusikko aikalisälle. Loimu saa taas otteen ja passari Tomi Saarinen otti käyttöön tehotykkinsä, Joonas Jokelan. Parilla Ducksin hyökkäysvirheellä Loimu taas johtoon 21-22. Kalle Katteluksen torjunnalla ankat tulevat tasoihin 23-23. Jatkopisteille mentiin. Ensin Alek Rastamo syöttää piirun verran yli. Tilanne 24-25. Sitten Sebastian Pozo Hernandez syöttää ässän ja naulaa erän Loimulle pistein 24-26.

Neljäs erä oli tasaista vääntöä. Alku mentiin Ducksin tahdissa. Lauri Lehtonen väläytti torjunnallaan, 5-3. Jokela otti jällen tahtipuikon hyökkäyksessä käteensä. Ässäkin tuli. Loimu lähti hiljalleen karkumatkalle Ducksin hyökkäysvirheiden avittamana. Rajala otti toisen aikalisänsä tilanteessa 8-13. Erän lopussa Loimu otti kunnolla kuskin paikan ja erä lopulta helposti Raision Loimulle pistein 17-25. Samalla koko ottelu sarjan kärkipaikalle siirtyneelle Varsinais-Suomen ylpeydelle erin 1-3.

Ottelun parhaina otteluisäntä Sjöman valitsi Raision Loimusta Joonas Jokelan ja Vantaa Ducksista Sergej Dropnicin. Pro Liberoksi valittiin Loimun Esko Vuorinen.

Joonas Jokela, Raision Loimu:

“Kiva oli tulla Lumoon. Nyt on yhden kauden pelannut tässä hallissa, niin nyt osaa tässäkin hallissa pelata. Ettan vuosina oli todella hankala paikka, mutta nyt olen oppinut tämän hallin metkut. Ducks syötti ekan erän tosi hyvin ja mentiin oltiin varmaakin siinä erässä jossain Salon korkeudella vasta tulossa. Sitten kerättiin pelin osa-alueet hiljalleen käsiimme ja eikös se syöttö ja vastaanotto ole kuulemma avain onneen. Oon tyytyväinen omaan kauteeni. Ei siinä montaa ohipeliä ole ollut.”

Sergej Dropnic, Vantaa Ducks:

“Sama tuttu tarina. Hyvä startti jälleen peliin. Sitten tuli meille muutamia virheitä ja siinä tuli ero voittaneeseen joukkueen Raision Loimuun. Meidän täytyy vain ottaa oppia virheistämme ja parantaa tuleviin peleihin. Meidän täytyy vain jaksaa harjoitella ja laittaa kunnolla fokus peliin erien lopussa. Olen tyyliltäni pelaaja, joka syttyy peliin ja tilanteisiin. Tykkään Vantaasta ja arvostan kannattajia, jotka käyvät katsomassa pelejämme ja antavat meille tukensa. Toivottavasti pystymme antamaan heille kauden edetessä hyviä esityksiä.”

Päävalmentaja Mika Rantanen, Raision Loimu:

“Saatiin ekan erän jälkeen syöttöpeli jotenkin toimimaan. Ekassa erässä se oli luokatonta. Peli olisi voinut myös kääntyä toisin. Me ei oltu ekassa ja tokassa erässä ihan valmiita pelaamaan. Me hävittiin pitkiä palloralleja ja niiden häviäminen syö pelaajaa. Meidän kaari oli kuitenkin pelillisesti nouseva ja saatiin pelin edetessä lisää malttia omaan pelaamiseemme. Pojista tuli pelin edetessä ihan voittajan näköisiä. Tottakai se helpottaa meidän peliä, että meillä on kova pelaaja tossa ristipaikalla. Muutkin onnistui laidassa hyvin ja Tomi Saarinen pelasi tänään hyvän passipelin.”

Päävalmentaja Juho Rajala, Vantaa Ducks:

“Täällä on lapsia paikalla, niin en viitsi sanoa ensimietteitä häviön jälkeen. En edes tiedä mistä sain keltaisen kortin. Harmittaa jätkien puolesta. Samaa tarinaa viime peleissä. Hyvää yritystä ja hyvää puolustuspelaamista. Siihen sitten välillä muutama hölkkäri väliin. Me pystytään pelaamaan meidän vahvuuksilla, mutta sitten muutamat munaukset eli hölkkärit ja erävoitto menetetään. Kyllä uskomme, että tämä kääntyy, mutta matka on kivulias, mutta se on tehtävä ja kuljettava ja sen on kasvun paikka. Toivottavasti tulee niitä positiivisia tien pätkiä."

Vantaa Ducks - Raision Loimu 1-3
25–16, 22–25, 24–26, 17–25
Koti:Kattelus 20/+7, Drobnic 19/+7, Lehtonen 12/+11
Vieras:Jokela 23/+16, Rahko 10/+5, Mäki 9/+7

Ässät: 3-5
Syöttövirheet: 14-15
Torjunnat: 11-8
Hyökkäys%: 42-47

Joukkueiden MVP:t
Ducks Sergej Drobnic
Loimu Joonas Jokela

PROlibero
Esko Vuorinen, Loimu

Yleisöä: 339

Ottelutilasto


Hurrikaani Loimaa vahvempi Perpoa viisieräisessä kamppailussa Iissä

Perungan Pojat ja Hurrikaani Loimaa iskivät yhteen maakuntaottelussa Iissä ja tarjosivat paikkakunnan lentopallonjanoiselle väelle viisieräisen jännitysnäytelmän. Joukkueiden edellinen kohtaaminenkin ratkaistiin vasta viidennessä erässä Perpon toimesta, mutta tänään Hurrikaani Loimaa oli viidennessä vahvempi.

Ensimmäisessä erässä lähdettiin hyvin tasaisista lähtökohdista ja erää tahkottiin pitkälle Perpon komennossa, kunnes erän puolivälin jälkeen Hurrikaani Loimaa löysi rytminsä.

“Peli oli todella ilahtelevaa molemmilta joukkueilta. Perpo aloitti vahvemmin meitä taas, mutta meidän peli aukes 1,5 erän ajaksi taas. Pitkän erätauon jälkeen jäätiin taas odottelemaan, että peli tulisi meille ilmaiseksi. Taas kerran nähtiin ettei se tullut ja Perpohan ei meitä tas 100-0 kaksi erää. Siitä saatiin jotenkin ihmeen kaupalla puristettua tuo viides erä ja siitä ollaan nyt tyytyväisiä. Muuhun ei oikein voi olla tyytyväinen tällä hetkellä”, ottelua kommentoi Hurrikaani Loimaan passari Santeri Välimaa.

Toisessa erässä loimaalaiset saivat hyökkäys ja torjuntapelinsä kuntoon, ja Perpolla taas peli takkusi. Perpo päästi Hurrikaanin erän puolessa välissä liian kauas, eikä saanut eroa kurottua kiinni. Pitkälle erätauolle mentiin Hurrikaani Loimaan johtaessa 2-0.

Pitkän erätauon jälkeen Perpo löysi taas ensimmäisen erän vireensä ja Hurrikaanin ollessa unessa. Kolmannessa erässä Perpon keskitorjuja Alexander Berggren loukkasi nilkkansa ja paikalle tuli nuori keskitorjuja Jeremia Heinonen. Hän paikkasi tiukassa paikassa ruotsalaiskeskitorjujaa hyvin ja iskikin erän hyökkäyspisteellä Perpolle 25-18.

“Me aloitettiin ensimmäinen erä hyvin, mutta sitten homma karkasi. Kentälle pääseminen tuli vähän yllätyksellä ja harmillisella tavalla Alexanderin loukkaannuttua, mutta olihan se mukava päästä pelaamaan. Pyrin oman tonttini aina hoitamaan ja sen paikan täytinkin”, kommentoi mestaruusliigakasteensa saanut Perpon keskitorjuja Jeremia Heinonen.

Neljännessä erässä Perpo ja Hurrikaani pelasivat tasaisesti loppuun asti, mutta erän loppuvaiheilla Perpo kuroi eronsa loimaalaisiin tavoittamattomiin ja vei erän 25-20. Oltiin siis valmiita viidenteen erään.

“Keskityttiin alussa vähän pelirytmiin ja sitten meillä olikin puolitoista erä erinomainen kontrolli peliin. Mutta erätauon jälkeen kolmannen erän alussa ei päästy siihen samaan rytmiin ja tehtiin pieniä virheitä. Päästettiin samalla Perpo niskan päälle, joten luultavasti oli yleisöä sen verran viiden erän peliin. Se oli varmaan suurimmalle osalle hallissa olleille hieno juttu, joten yleisö varmasti tykkäs” kommentoi Hurrikaani Loimaan valmentaja Jussi Heino

Viidennessä erässä mentiin todella tasaisesti, kunnes 12-11 Perpon johtaessa Hurrikaani sai Perpolta lahjaksi kaksi pistettä virheillänsä ja loput otettiinkin Mikko Suomalaisen torjunnalla sekä suoralla hyökkäyspisteellä. Erä ja ottelu oli taputeltu. Mikko Suomalainen otti ottelussa muuten 8 torjuntaa, joka on eniten, mitä tällä kaudella on yksittäisessä ottelussa otettu.

“Aloitettiin kyllä hyvin, mutta harmittaa vaan kun ei saatu pidettyä samaa tasoa koko ajan. Arvostus myös vastustajalla, joka painoi hyvin syötöllä meitä erien lopussa. Toisessa erässä meidän hyökkäyspeli ei ollut hyvää, mutta olen tyytyväinen joukkueen noustua kuitenkin tasoihin. Voitaisiin kuitenkin olla kovempia syötöissä ja tehdä vähemmän virheitä. Hyökkäyspeli ja passipeli on parantunut. Huonoa oli kun Alenxander rikkoi nilkkansa ja nyt meillä on yksi pelaaja vähemmän joukkueessa” peliä pohti Perpon Guntis Atars.

PerPo - Hurrikaani Loimaa 2-3
23–25, 17–25, 25–18, 25–20, 12–15
Koti:Gustavsson 23/+10, Shurdhi 17/+4, Wetter 14/+10
Vieras:Dardzans 29/+15, Vanhanen 15/+9, Suomalaine 13/+7

Ässät: 6-3
Syöttövirheet: 14-17
Torjunnat: 7-12
Hyökkäys%: 48-52

Joukkueiden MVP:t
Perpo: Fredric Gustavsson
Hurrikaani: Kristers Darzans

PROlibero
Miro Rasinperä

Yleisöä: 320

Ottelutilasto

  Takaisin