Seuraa meitä somessa:

VaLePa jatkaa miesten lentopallovaltiaana

30.03.2021

Lentopallon miesten Suomen mestari kaudella 2020-2021 on kolmen edellisen finaalisarjan voittamisen tapaan VaLePa Sastamala Tampere. VaLePalle mitali on jo seurahistorian 12:s: kuusi kultaa, kaksi hopeaa ja neljä pronssia.

VaLePa otti mestaruuden voittamalla finaalisarjassa sen ensikertalaisen Savo Volleyn otteluvoitoin 2-1. Avausflinaalin Savo Volley vei vahvalla syöttöpelillään 3-1, toinen finaali Sastamalassa päättyi lauantaina VaLePalle 3-1 ja nyt ratkaiseva kolmas finaali tiistaina Pielaveden liikuntahallissa vieraille 3-0 (25-13, 25-21, 25-20).

Näin miesten mestaruuspokaali ei vielä palannut siis Savoon 12 vuoden odotuksenkaan jälkeen, mutta Savo Volleyn lyhyeen seurahistoriaan saatiin kirjoitettua nyt enemmäinen mitaliluku: hopeinen sellainen.

Pielaveden Sampon 2009 mestaruuden jälkeen pokaali on talvehtinut Savon sijaan Oulussa, Rovaniemellä, Sastamalassa ja Kokkolassa.

VaLePan pelaajista Anssi Vesaselle kulta oli jo uran seitsemäs ja SM-mitali peräti neljästoista. Mikko Esko otti viidennen mestaruurensa ja Romans Sauss kolmannen. Toinen mestaruus oli puolestaan kolmikolle Mikko Karjarinta, Aaro Nikula ja Ilari Toimela.

VaLePan mestaruuteen valmentaneelle 37-vuotiaalle Janne Kangaskokolle Suomen mestaruus oli jo kuudes, mutta ensimmäinen päävalmentajana. Kangasakokko voitti mestaruuden pelaajana PerPossa 2008 ja Sun Volleyssa 2010 sekä VaLePan apuvalmentajana 2017, 2018 ja 2019.

Kotitappio oli samalla kohtalokkaaseen paikkaan Savo Volleyn kauden ensimmäinen ja ainoa. Kolmatta finaalia ennen joukkue oli hävinnyt 13:ssa kotipelissään yhteensä vain neljä erää.

Savo Volleyn päävalmentajalle Timo Tolvaselle mitali oli päävalmentajana toinen (pronssia Sampossa 2018). Pelaajana Tolvanen voitti viisi mestaruutta esiintyen finaaleissa peräti yhdeksän kertaa.

Ruudun ottelulähetys

Ottelutilasto

Finfanteamin ässäkassaan 1050 euroa

Lentopallon virallinen faniyhdistys Finfanteam maksaa jokaisesta miesten ja naisten ratkaisufinaalisdsa tilastoidusta ässäsyötöstä 50 € käytettäväksi EM-kisoihin tähtäävien nuorten maajoukkuepelaajien omakustannusosuuksien pienentämiseen.

Perjantain naisten finaalissa nähtiin yhdeksän ässää eli summaksi muodostui tuolloin 450 euroa ja tiistaisessa miesten finaalissa 12 eli 600 euroa. Summaa on yleensä vielä pyöristetty yhdistyksen toimesta ylöspäin, jos ässät ovat jääneet vähiin.

VaLePa Sastamala Tampere, Suomen mestari 2021:
1 Anssi Vesanen
2 Romans Sauss
4 Paavo Kaski
5 Matias Tihumäki
7 Mikko Esko
8 David Pettersson
9 Juho Kaunisto
10 Mikko Karjarinta
11 Aaro Nikula
14 Ilari Toimela
15 Risto Ruohola
16 Aaro Pihlajamäki
23 Sakari Mäkinen

Päävalmentaja: Janne Kangaskokko
Apuvalmentajat: Olli Kunnari
Huoltaja: Mauno Soro
Fysioterapeutti Jaro Nieminen
Tilastot: Djorde Nahod
Toiminnanjohtaja: Hanna Arve-Talvitie
Puheenjohtaja: Jarmo Nieminen

Savo Volley, SM-hopeaa:
3 Markuss Cielavs
4 Antti Siltala
5 Petteri Penttinen
8 Fedor Ivanov
9 Tommi Siirilä
10 Severi Savonsalmi
11 Niklas Breilin
12 Arttu Reijonen
13 Olli Saarenmaa
14 Lelu Ojansivu
15 Ilja Ivanov
16 Mikko Räsänen
21 Malachi Murch AUS

Päävalmentaja: Timo Tolvanen
Apuvalmentajat: Pekka Seppänen
Fysiikkavalmentaja: Risto Savolainen
Joukkueenjohtaja: Olli Seppänen
Huoltaja: Aki Ollikainen
Huoltaja: Jasse Puikko
Manageri: Timo Perälä
Tilastot: Sergei Ivanov

  Takaisin