Seuraa meitä somessa:

VaLePa Sastamala Tampere julkaisi joukkueensa

26.06.2019

Hallitseva miesten Suomen mestari VaLePa Sastamala Tampere julkaisi keskiviikkona joukkueensa tulevalle kaudella. Uusi kasvoja ovat mm. ruotsalainen keskipelaaja David Petersson ja libero Aleksi Mutlka.

Janne Kangaskokko on joukkueen tuore päävalmentaja ja apuna hänellä on Rovaniemellä mainiota työtä tehnyt Matti Alatalo. Mikko Korpela palaa parin vuoden tauon jälkeen tilastomieheksi. Jaro Nieminen on joukkueen fysioterapeutti ja on joukkueen mukana myös vieraspeleissä. Ja mikä parasta Manu Soro jatkaa joukkueen huoltajana.

Nuorilla maajoukkuemiehillä Mikko Karjarinta ja Aaro Nikula oli jo valmiiksi 2-vuotiset sopimukset, joista toinen vuosi käynnistyy. Ilari Toimela teki jo keväällä 2-vuotisen sopimuksen ja Mikko Esko jatkaa VaLePassa seuraavat kaksi kautta. Vuoden jatkosopimuksella jatkavat Niko Suihkonen, Arttu Lehtimäki sekä Olli Kunnari. Olli on aloittanut seurassa uuden tehtävän ja hän on JunnuVaLePan valmennuspäällikkö. Myös Markus Kaurto on tehnyt jatkosopimuksen, mutta hänellä on sopimuksessa ulkomaalaispykälä. Erik Sundbergillä oli siirtomahdollisuus toukokuun alkuun asti. Hän saikin houkuttelevia tarjouksia, mutta päätti jäädä VaLePaan. Pelaajistoon on tulossa myös muutoksia tuttujen pelureiden lisäksi.

David Pettersson on ruotsalainen 205 cm pitkä, 25-vuotias ulottuva keskitorjuja, jonka kurotuskorkeus on peräti 362. Hän on pelannut kaksi kautta Belgiassa ja kauden Saksassa Loimusta tutun Ruben Wolochinin valmennuksessa ja pelannut myös Ruotsin maajoukkueessa. Viime kauden hän pelasi Ruotsissa Hylte Halmstadin joukkueessa. Pettersson kuvaa itseään rauhalliseksi ja itsenäiseksi persoonaksi. Vapaa-ajalla hän pitää lukemisesta ja seuraa tv-sarjoja. Hän pitää parhaana puolenaan hyökkäystä ja mielenkiintoista nähdä yhteistyö Mikko Eskon kanssa.

Pettersson perustelee valintaansa, miksi halusi pukea ylleen pukkipaidan. -Olen kuullut paljon hyvää VaLePasta ja sen organisaatiosta. Se on harvinaista lentopallossa näinä päivinä. Tietysti myös siksi, että se on seura, joka haluaa kaiken aikaan kehittyä. Uskon, että siellä on hyvä ympäristö kehittyä. – Odotan innoissani pelikaverien, seuraihmisten ja fanien tapaamista, päättää Petersson.

VaLePan tuore libero 24-vuotias Aleksi Mutka on tamperelaista lentopalloperheestä. Isä Petri on pelannut maajoukkueessa ja ammattilaisena Ranskassa. Veli Tomi pelasi Iskussa ja Hurrikaanissa, sisar Emma pelaa LP Kangasalan riveissä. Mutka aloitti liigauran jo 18-vuotiaana Iskussa, jossa pelasi kolme kautta. Sen jälkeen on vuorossa kaksi kautta Sampo Volleyssa. Kaudella 2016-17 Mutka oli runkosarjan paras vastaanottaja ja valittiin liigan All Stars miehistön liberoksi.

-Olen luonteeltani positiivinen ja rakastan voittamista. Haluan tehdä asiat mahdollisimman hyvin myös vapaa-ajalla pystyäkseni kehittymään ja saisin itsestäni kaikki irti joukkuetta ja myös itseäni varten, Mutka arvioi itseään. -Kun kuulin mahdollisuudesta päästä VaLePaan, innostuin heti. Uskon, että pystyn kehittymään paljon ensi kaudella. Odotan kovasti tulevaa kautta ja pelejä kotimaassa ja ulkomailla. VaLePa on vahva myös ensi kaudella ja mielenkiintoista nähdä millaisia joukkueita muut seurat kasaavat. Taistelu mestaruudesta tulee olemaan kovaa, Mutka pohdiskelee.

Aleksi Mutka asuu Sastamalassa kihlattunsa Mila Viljasen kanssa. Hän on tehnyt ensi kaudessi sopimuksen LP Vampulan kanssa.

Paavo Kaski, 18-vuotias VaLePan oman juniorikoulun kasvatti on noussut mukaan liigajoukkueen harjoitusrinkiin.

Joukkue
Passarit: Mikko Esko, Arttu Lehtimäki
Keskitorjujat: Markus Kaurto, David Petersson, Mikko Karjarinta
Yleispelaajat: Erik Sundberg, Niko Suihkonen, Olli Kunnari, Ilari Toimela, Paavo Kaski
Hakkuri: Aaro Nikula
Libero: Aleksi Mutka

Päävalmentaja Janne Kangaskokko, apuvalmentaja Matti Alatalo
Tilastot Mikko Korpela
Huoltaja Manu Soro
Fysioterapia ja hieronta: Jaro Nieminen

Yhteistyö Rantaperkiön Iskun kanssa jatkuu ja VaLePa pelaa viime vuoden tapaan korkeintaan viisi peliä Tampereella.

Liigajoukkue käyttää ensi kaudella italialaisia Macronin peliasuja. 1971 Bolognassa perustetun Macronin asuja käytetään maailmalla yli 10 000 seurassa. Suomessa toiminnasta vastaa Athleron Oy – Macron Finland. VaLePan ilme muuttuu jonkun verran uuden peliasun myötä.

VaLePa yhteistyöhön Trenton kanssa

VaLePa on tehnyt uraa uurtavan päänavauksen kansainväliseen yhteistyöhön. Italialaisen huippuseura Trenton kanssa on käyty keskusteluja jo vuoden verran. VaLePan menestyminen kansainvälisissä peleissä on helpottanut kontaktien luomista. Ensimmäiset konkreettiset askeleet otettiin kesäkuun alussa. Toiminnanjohtaja Hanna Arve-Talvitie oli keskustelemassa seurajohdon kanssa ja Janne Kangaskokko oli viikon mukana Trenton kesäleirillä. Leirin vetäjänä oli Trenton legendaarinen päävalmentaja Angelo Lorenzetti. Tarkoitus oli, että VaLePan nuoret Aaro Nikula, Mikko Karjarinta ja Ilari Toimela osallistuisivat myös leirille, mutta maajoukkuepelien vuoksi se ei ollut mahdollista. Yhteistyötä kehitetään edelleen kauden aikana.

Henri Tuomilehto on 15 vuoden ajan hoitanut uniongelmista kärsiviä ihmisiä. Tällä vuosikymmenellä hän on erikoistunut auttamaan urheilijoita ja urheiluseuroja.

Tuomilehto on tehnyt yhteistyötä muun muassa HJK:n, Suomen olympiakomitean yksilöurheilijoiden sekä useamman jääkiekkojoukkueen kanssa. Tuomilehto on NHL:n ensimmäinen unilääkäri ja opastaa Columbus Blue Jacketsin pelaajia uniasioissa.

Nyt Tuomilehto on myös ohjaamassa VaLePan pelaajia uniasioissa.

  Takaisin