Seuraa meitä somessa:

VaLePa suomalaismiesten viimeinen oljenkorsi

18.12.2014

VaLePan vieraaksi Vexve Areenalle saapuu torstaina CEV Cupissa puolalaisjoukkue Zaksa Kedzierzyn-Kozle.

Avausosa eteläisessä Puolassa oli erittäin tasaista pelaamista. VaLePa voitti yhden erän, mutta joukkueella oli hyvät mahdollisuudet viedä toinenkin erä ja sen jälkeen ehkä koko peli. Tiukan ottelemisen jälkeen piti tyytyä Zaksan 3-1 (27-25,23-25,25-23,25-22) kotivoittoon. Näin VaLePa tarvitsee 3-0 tai 3-1-voiton jatkoerään päästäkseen.

VaLePan uskollisia katsojia on hemmoteltu aiemminkin kansainvälisen tason huippujoukkueilla. Andreoli Latina ja Fenerbahcen ovat päättäneet aiempina vuosina VaLePan EuroCup taipaleen ja etenivät lopulta Cupin loppuotteluihin. Torstaina vastaan asettuva Zaksan joukkue on vähintään samaa tasoa. Joukkue pelasi viime kaudella jopa Mestarien liigaa, jossa se jäi vain pisteen päähän jatkopaikasta alkulohkossa.

Nimekkäimmät pelaajat ovat tuoreet maailmanmestarit, kokenut passari Paweł Zagumny ja libero Paweł Zatorski, Hollannin maajoukkuemiehet, passari Nimir Abdel-Aziz, hakkuri Kay van Dijk ja yleispelaaja Dick Kooy sekä Brasilian maajoukkueessakin esiintynyt Lucas Loh. Myös Puolan kansalaisuuden saanut ex-ukrainalainen Jurij Gladyr kuuluu joukkueen kovaan miehistöön. Lisäksi joukkueessa oh hihaspesialisti Michal Ruciak, jolla myös on aiemmilta vuosilta kokemusta Puolan maajoukkueesta.

Zaksa on Puolan Plusligassa kuudentena voitettuaan yhdeksän ja hävittyään kuusi peliä.

Zaksan valmentajana toimii entinen huippupelaaja Sebastian Swiderski, joka seurasi tehtävässä Turkkiin viime kaudeksi siirtynyttä entistä Suomenkin maajoukkueen päävalmentajaa Daniel Castellania.

Ugis Krastinsin johdolla kotijoukkue janoaa voittoa ottelusta ja heti perään voittoa kultaisesta erästä. Isossa roolissa pelissä on VaLePan torjunta- ja puolustuspelin onnistuminen. Onnistuvatko VaLePan torjujat Pollockin ja Venskin johdolla tylsistyttämään Zaksan hyökkäyksen? Onnistunut torjuntapeli helpottaa takakentän puolustusta, jossa Jarmo Korhosella on iso rooli. Kyllä nimekkäämpikin peluri hermostuu ja turhautuu, jos pallo tulee takaisin varpaille ja tai puolustetaan peliin. Syksyn esitysten perusteella on lupa odottaa, että näin käy Tule kannustamaan VaLePa jatkoon ja mielellään punavalkoisissa.

VaLePa Sastamala - Zaksa Kedzierzyn-Kozle to 19.12.2014 klo 18.30 Vexve Areena. Otteluisäntänä UPM ja Metsäkuljetus Kranni Oy.

  Takaisin