Seuraa meitä somessa:

VaLePaan 19-vuotias italialainen Alberto Cavasin

09.06.2021

Alberto Cavasin täydentää VaLePan yleispelaajaosastoa. Enimmäkseen hakkurina pelannut kovakätinen Cavasin haluaa siirtyä yleispelaajaksi ja on valmis tekemään töitä vastaanoton kehittämiseksi. VaLePan ensi kauden miehistö alkaa olla koossa. Hakkuri Aaro Nikulalle haetaan vielä korvaajaa.

Alberto Cavasin on kotoisin Pohjois-Italiasta. Lentopallon pelaamisen Cavasin aloitti Sisley Trevison junioreissa. Viime kaudella hän pelasi yliopistojoukkueessa UniTrento Volley, mikä on osa Trentino Volleyta. Hanna Arve-Talvitie on iloinen, että Trentino Volleyn kanssa viritelty yhteistyö näkyy tässä siirrossa

- Trentino Volleyn kanssa aloiteltiin yhteistyötä muutama vuosi sitten. Korona hieman sekoitti suunnitelmia, mutta nyt maailman tilanteen vähitellen normalisoituessa on hienoa, että VaLePaan tulee Italiasta Trentosta ensimmäinen pelaaja. Yhteistyö Euroopan kärkiseuran kanssa on upeaa saada liikkeelle, informaatio Albertosta suoraan seurasta kertoo huomattavasti enemmän kuin pelkät videot. Alberto on kehittyvä nuori pelaaja ja näemme tulevalla kaudella tuulahduksen Italian juniorityön helmistä.

Alberto Cavasin halusi pitää välivuotta yliopisto-opinnoista. Viime kaudella hän aloitti yliopisto-opinnot. Hän ei ollut tyytyväinen opintosuunnan valintaansa eikä korona tehnyt tilannetta helpommaksi. Hän päätti pitää välivuoden ja pyrkiä hankkimaan kokemusta ulkomailta. Try out-viikon jälkeen VaLePan valmentaja Janne Kangaskokko vakuuttui italialaisen mahdollisuuksista.

- Alberto on mielenkiintoinen hankinta ja lisä joukkueeseen. Enemmänkin hakkurin tonttia pelannut "Cava" on tullut opettelemaan yleispelaajan paikkaa ja saamaan kokemusta. Alberto omaa loistavan fyysisen potentiaalin ja on erittäin oppimiskykyinen. Hän on ottanut isoja kehitysaskeleita jo lyhyessä ajassa. Miellyttävä ja hyvä persoona tuo lisäväriä VaLePan nuoreen joukkueeseen.

Nuorelle 19-vuotiaalle siirtyminen ulkomaille on rohkea valinta. Miehen iloinen ja ystävällinen luonne on helpottanut sopeutumista uuteen ympäristöön.

- Aluksi tuntui jännittävältä ja vähän pelottavaltakin. Kaikki on uutta: paikka ja kieli, eikä englantini ole kovin hyvää. Tunsin kuitenkin heti oloni kotoisaksi, kiitos kaikille, jotka olette ottaneet minut vastaan parhaalla mahdollisella tavalla. Lisäksi olen hyvin iloinen, VaLePa on hyvä seura, jossa voin harjoitella kovasti ja kasvaa pelaajana ja ihmisenä. Päämääräni on ensi kaudella kehittää tekniikkaani, samalla olla hyödyllinen joukkueelle ja auttaa joukkuetta saavuttamaan tavoitteensa. Vapaa-aikanani harrastan maalaamista. Uskon, että Suomessa on paljon hienoja maisemia, joita haluan maalata.

Alberto Cavasin
Kansallisuus: Italia
Pelirooli: Yleispelaaja
Syntymäpäivä: 19/06/2001
Pituus: 196 cm
Paino: 97 kg
Kurotuskorkeus: 354 cm
Torjuntakorkeus: 333cm

VaLePan joukkue 2021-2022
Passarit
Mikko Esko
Joel Laakso

Keskimiehet
Mikko Karjarinta
Severi Savonsalmi
Tuomas Hautala

Yleispelaajat
Sakari Mäkinen
Jiri Hänninen
Alberto Cavasin
Ville Järnvall

Hakkuri
Matias Tihumäki

Libero
Risto Ruohola

Päävalmentaja Janne Kangaskokko
Valmentaja ja tilastot: Djordje Nahod
Huoltaja: Mauno Soro
Fysioterapeutti: Jaro Nieminen

  Takaisin