Seuraa meitä somessa:

VaLePalle sopimukset neljän oman kasvatin kanssa

07.05.2025

VaLePan liigajoukkueen oman paikkakunnan kasvattien määrä nousee neljään, kun helmikuussa 18-vuotta täyttänyt Ville Vainio liittyy rinkiin Matti Maijalan, Anselmi Ryypän ja Juho Turrin rinnalle.

Kuortaneen Urheiluopistolla edelliset kolme vuotta opiskellut Ville Vainio urakoi viikonloppuna A-poikien SM-finaaleissa Pyynikin palloiluhallissa Oulunsalon Vasaman joukkueessa yleispelaajana. Tuloksena oli tasaväkisessä turnauksessa neljäs sija.

Välittömästi pelien jälkeen Ville lähti ajamaan kohti Kuortanetta. Siellä odotti maanantaina lukio-opinnot ja seuraavalla viikolla syyskesän MM-kisoihin valmistautuvan poikien U19 maajoukkueen leiritys. Kuortaneen vuosina Ville on pukenut aiemmin päälleen U16, U17 ja U18 maajoukkuepaidat. Seurajoukkueissa Ville on pelannut yleispelaajana, hakkurina ja aivan viimeksi mukaan on tullut liberon rooli.

Viime vuoden heinäkuussa U18 maajoukkue sijoittui EM-lopputurnauksessa Bulgarian Sofiassa viidenneksi ja sen Ville Vainio nostaa ainakin toistaiseksi päällimmäiseksi muistoksi pelaajauralta. Saavutus Ranskan, Italian, Puolan ja Espanjan takana takasi Suomelle paikan tämän kesän U19 MM-lopputurnaukseen.

- Haaveena tietysti on aina ollut liigapaikka, sitä on odottanut ja nyt se toteutuu. Mukava tulla VaLePaan, kun siellä on muita tuttuja pitkäaikaisia kavereita juniorivuosilta, viittaa Ville Vainio tämän jutun muihin sopimuspelaajiin. Lukio-opinnot hän siirtää Kuortaneelta Vammalan Lukioon ja ylioppilastutkinto on tavoitteena keväällä 2027.

U19 maajoukkue leireilee touko- ja kesäkuussa, maalina on Uzbekistanin Tashkentissa heinä-elokuun vaihteessa pelattavat MM-kisat.

- Kuortaneella ei lepäillä, homman kruunu tietysti kiehtoo, ensisijaisesti olen lähdössä MM-kisoihin liberon tontilla, mutta mahdollisuus on auttaa myös yleispelaajan paikalla, kertoo Ville Vainio kesän tärkeimmästä tavoitteesta.

Kiikoisten Kirma on Ville Vainion ensimmäinen seura, mihin hänelle on hankittu pelaajalisenssi.

- Kiikoisissa olen aina asunut ja pikkupoikana äiti vei harjoituksiin. Lentopallo on ollut suvussa lajina iät ja ajat.

Ensituntuman saatuaan Ville Vainio jatkoi JunnuValepan eri ikäluokkajoukkueissa. Keväällä 2023 JunnuVaLePa järjesti B-poikien SM-lopputurnauksen ja siinä ikäluokassa hän oli VaLePan joukkueen kantavia voimia yhdessä Matti Maijalan ja Anselmi Ryypän kanssa.

Viimemainitut jatkavat nyt toisen sopimusvuoden VaLePan liigajoukkueessa. Viime viikonloppuna he molemmat olivat VaLePan A-poikien kanssa Kauhavalla. Kauden päättäneessä turnauksessa pelattiin SM-sarjan sijoituksista 9-13 ja kahdella tasapelillä, yhdellä voitolla ja yhdellä tappiolla VaLePan lopullinen sijoitus oli 11.

Aamulla aikaisin alkaneen turnauspäivän iltana liigajoukkueen kakkosvalmentaja Sebastian Ortiz oli jo Anselmiin yhteydessä puhelimitse kesätreeniohjelman suhteen.

- Toukokuun loppupuolella alkaa kesätreeni ja jatkuu juhannukseen asti. Fysiikkaa, punttia ja palloa, kakkosvalmentaja tekee ohjelmat, heinäkuussa on sitten omatoimijakso ja pääsee nautiskelemaan kesästäkin, juttelee Anselmi Ryyppä.

Päättyneellä kaudella Anselmi Ryyppä sai peliaikaa kokeneen Eetu Pennasen tuuraajana ja sairastelujen vuoksi vastuuta tuli myös play off –peleissä. Alku oli lupaava vasta 17-vuotiaalle juniorille.

- On liigaan tosi iso haaste ja paljon täytyy treenata. Varsinkin play off –peleissä juteltiin Eetun kanssa aika paljon, hän antoi vinkkejä ja oli hyvä mentori, muutenkin oltiin kavereita, vaikka meillä ikäeroa onkin.

Anselmi edustaa kolmannen polven paikallista lentopallo-osaamista. Isoisä Lasse Ryyppä pelasi sekä valmensi  1960- ja 1970-luvuilla Vammalan Kisan joukkueissa ja isä Teemu Ryyppä oli VaLePan ensimmäinen varsinainen liberopelaaja, kun uudistus tuli voimaan kaudella 1998-1999. Teemu Ryypän peliura jatkui kevääseen 2003. Myöhemmin hän valmensi VaLePan SM-pronssille vuonna 2008.

Kolmen kauden ajan VaLePan luottoliberona pelannut Eetu Pennanen on jo muuttanut pois Sastamalasta ja liberovastuu on jäämässä kahden nuoren pelaajan harteille.

- Valmentaja Martin Nemec on katsonut videolta Anselmin otteita pudotuspeleistä TUTO Volleytä vastaan ja hän on vakuuttunut nuoren pelaajan potentiaalin suhteen. Anselmi kehittyi viime kauden aikana valtavasti, VaLePan toiminnanjohtaja Hanna Arve-Talvitie luottaa.

Nyt toukokuussa 19-vuotta täyttävä ja syksyllä abivuoden aloittava Matti Maijala jatkaa VaLePan liigajoukkueen passarina. Liigaryhmän kesäohjelma tuli hänelle tutuksi jo kaksi vuotta sitten.

- Siitä lähtien paikkailin kauden aikana treeneissäkin, jos oli poissaoloja.

- Päättyneestä kaudesta jäi itselle tosi hyvä maku, sai treenata kovatasoisessa porukassa ja peliaikaakin tuli odotettua enemmän, itseluottamuksen kannalta tosi tärkeitä hetkiä, summaa Matti Maijala. Ykköspassarin vastuun kantoi ranskalainen Matthieu Garcia.

- ”Maton” kanssa oli hyvä yhteys, häneltä sai vinkkejä ja oppeja ja hän kertoi jos huomasi jotakin parannettavaa tai pelitaktisia asioita.

Tulevan kauden suhteen nuoret pelaajat ovat kaikki lähes samoin sanoin liikkeellä.

- Odotan tietysti, että pääsee haastamaan itsensä entistä enemmän treeneissä ja peleissä. Meillä varmasti tulee olemaan nuori ja hyvähenkinen joukkue, kuten viime kaudellakin, miettii Matti Maijala.

VaLePan juniori-ikäluokkien, Vammalan lukion ja Saskyn lentopallolinjan kautta liigajoukkueeseen noussut Juho Turri tuli mukaan jo kaudella 2023-2024. Kolmas liigakausi sujunee varusmiespalveluksen ehdoilla, sillä huhtikuussa hän aloitti Helsingin Santahamissa urheilujoukoissa ja seuraava vuosi todennäköisesti kuluu armeijan harmaissa.
Opiskelut määrätietoisesti hoitanut Juho Turri on liigajoukkueharjoittelun ohella suorittanut ylioppilaan ja sähköasentajan kaksoistutkinnon. Viime kaudella käsivammaa haittasi lentopallon pelaamista ja hän oli pelaavassa kokoonpanossa vain muutamassa ottelussa.

Matti Maijala
17.5.2006, 195 cm, passari
Kasvattajaseura VaLePa

Anselmi Ryyppä
8. 10.2007, 178 cm libero
Kasvattajaseura VaLePa

Juho Turri
20.7.2004, 191 cm, yleispelaaja
Kasvattajaseura VaLePa

Ville Vainio
28.2.2007, 181 cm, libero
Kasvattajaseura Kiikoisten Kirma

VaLePan tiedotus

  Takaisin