Seuraa meitä somessa:

VaLePan valmennusjohto jatkaa Janne Kangasakokon johdolla

11.05.2021

VaLePan toiminnanjohtaja Hanna Arve-Talvitie on varsin tyytyväinen, että joukkueen perusta, valmennus, on hyvinkin laadukas kokonaisuus.c- Valmennuskokonaisuus on erittäin tärkeä saada kuntoon ennen kuin voidaan aloittaa joukkueen rakentaminen. Meillä on koossa pääosin nuori staffi valmennuksessa, mutta silti varsin kokenut ja menestynytkin. Kun tämän lisäksi Vexve Areena tarjoaa erinomaiset kokonaispuitteet harjoittelulle, ei ole ihme, että VaLePa kiinnostaa pelaajia.

Päävalmentaja Janne Kangaskokko

Janne Kangaskokon kausi päävalmentajana päättyi huippumenestykseen, Suomen mestaruus ja Finnish Teknikum Cupin voitto. Suomen mestaruus oli ensimmäinen päävalmentajana. Kaikkiaan Janne on nuoreksi mieheksi saavuttanut jo tosi paljon. Pelaajana hän voitti PerPossa kullan, hopean ja pronssin sekä Sun Volleyssa SM-kullan ja Suomen Cupin voiton, VaLePassa kakkosvalmentajana 3 kultaa ja Cup-mestaruutta sekä päävalmentajana 2 Suomen Cupia ja 1 SM.

Menestyksekkään kauden jälkeen Kangaskokko ja VaLePa ovat tehneet kaksivuotisen jatkosopimuksen.

- Olen tyytyväinen jatkosopimukseen. Saamme koottua tulevalle kaudelle mielenkiintoisen joukkueen ja innolla odotan tulevaa kautta. Toivottavasti olisi ”normaali” kausi näin rajoitusten puolesta. Kahden vuoden päävalmentajuus on opettanut todella paljon lajista, ihmisistä ja johtamisesta. Koen, että pystyn kehittymään paljon lisää, kun nyt tietää paremmin mihin keskittyä ja mitä kehittää.

Ennen kauden alkua VaLePa ei ollut ykkössuosikki mestariksi. Joukkue koki melkoisen nuorennusleikkauksen. Suurimmalla osalla ykköskuusikon pelaajista ei ollut kokemusta playoff- tai finaalipeleistä, samoin Kangaskokko oli ensimmäistä kertaa päävalmentajana pudotuspeleissä.

- VaLePa on erinomainen paikka tehdä ammattivalmentajan työtä ja kehittyä siinä. Menneen kauden voitto on saanut nyt kauden jälkeen omassa ajatuksissa paljon lisäarvoa ja koen, että se oli todellinen työn ja joukkuepelin voitto. Toivon, että saamme luotua samaa joukkuehenkeä ja tekemisen meininkiä myös tulevalla kaudella.

Kakkosvalmentaja ja tilastomies Djordje ”Djole” Nahod

Djordje Nahod kotoisin lentopallon suurmaasta Serbiasta. Tilastomiehen uran hän aloitti miesten ja naisten nuorten maajoukkueissa voittaen mm. maailmanmestaruuden.

- Kun siirryin aikuisten lentopalloon, minulla oli kunnia työskennellä Zoran Gajicin kanssa. Gajic on voittanut Serbian päävalmentajana kultaa Sydneyn olympialaisissa, toiminut Venäjän päävalmentajana yms. Seurajoukkueista merkittävin kokemus tuli Saksassa Berlin Recycling Volleys joukkueessa, päävalmentajana Stelian Moculescu. Suomessa olen nauttinut, kun olen saanut seurata läheltä Meskon työskentelyä koko kauden.

- VaLePassa on loistava joukkuehenki, seura tarjoaa hyvät olosuhteet ja Sastamala on kaunis kaupunki. Muitakin tarjouksia tuli Euroopan huippujoukkueista. Tärkeintä minulla on saada työskennellä seurassa, jossa viihdyn. Rakastan Suomea ja viime talvi oli kaunein, minkä olemme puolisoni kanssa kokeneet.

- Viime kausi oli mahtava. Voitimme mestaruudet ja teimme uusia lentopallonimiä; Risto, Aaro, Mikko K. ja myös Jannelle ensimmäinen mestaruus päävalmentajana. Tavoite on sama, voittaa liiga ja tehdä uusia lentopallonimiä.

Päävalmentaja Kangaskokko sai jo viime kaudella tehdä yhteistyötä tilastomies Nahodin kanssa. Tästä on helppo jatkaa, koska miehet jo tuntevat toisensa. Tulevalla kaudella Nahod on myös kakkosvalmentaja ja erityisen paljon hänellä on annettavaa vastustajan analysointiin yhdessä päävalmentajan kanssa.

- Olen erittäin iloinen, että Djole jatkaa seurassa ja uutena apuvalmentajanani. Djole on erittäin ahkera ja motivoitunut työmyyrä. Kommunikaatiomme oli hyvällä tasolla edellisellä kaudella ja luottamus häneen kasvoi pitkin kautta. Hänellä on kokemusta eurooppalaisesta lentopallosta noin 15 vuoden ajalta, joten näkemystä ja näkökulmaa lajiin löytyy. Uusi rooli myös apuvalmentaja luo uusia haasteita hänellekin.

Fysioterapeutti, hieroja Jaro Nieminen

Jaro Nieminen on pitkän linjan valepalainen, sillä hän aloitti viitisentoista vuotta sitten äänekkäänä rumpalipoikana fanijoukoissa. Nyt Nieminen aloittaa kolmannen vuoden VaLePan fysioterapeuttina ja hierojana. Fysioterapia- ja hierojakoulutuksen lisäksi Nieminen on personal trainer ja hän opiskelee työn ohessa urheilufysioterapeutiksi.

- Urheilijan huippukunto ja menestys on nähtävä hyvin kokonaisvaltaisesti. Fysioterapialla on suuri merkitys kokonaisuudessa. Harjoituksen kuormitus ja rytmitys on säädettävä oikein. Yhteistyö päävalmentajan kanssa on tiivistä. Vammojen ennaltaehkäisy on tärkeää. Olen mukana kaikissa harjoituksissa ja voin heti alkuvaiheessa auttaa, jos pelaajalla on joku vaiva.

Päävalmentaja Janne Kangaskokko on innostunut Niemisen jatkosopimuksesta. Hän näkee selkeästi fysioterapian tärkeän roolin valmennuksessa.

- Olen saanut seurata Jaron pyyteetöntä työtä joukkueen eteen nyt pari vuotta ja homma on saatu toimimaan erittäin hyvin. Jaro on erittäin innostunut valmentamisesta ja ihmiskehosta, ja jos on jotain mitä ”professori” ei tiedä niin se selvitetään. Koko ajan joukkueen kanssa toimiva fysioterapeutti on ammattimaisen valmentautumisen kulmakiviä.

Huoltaja Mauno ”Manu” Soro

- Sehän meni yli odotusten niin kuin Hakalan hidas valssi.

Tämä on yksi Manun lukemattomista tyrvääläisistä kansaviisauksista ja sanonnoista, joita Manu viljelee sopivissa tilanteissa. Kuten fysioterapia myös huoltajan työ on hyvin kokonaisvaltaista. Joukkueen fyysisen hyvinvoinnin lisäksi Manu ylläpitää joukkueessa letkeää ilmapiiriä.

- No tästä joukkueen mukana olemisesta on tullut minulle elämäntapa. Olen tässä ehtinyt nähdä monenlaisia pelaajia VaLePassa vuosien varrella. Täytyy sanoa, että tosi hienoo porukkaa, koskaan ei ole tullut kenenkään kanssa mitään ongelmaa. Hieno on tavata lentopallofaneja Vexve Areenalla ja lentopalloihmisiä ympäri Suomen.

Manulla on VaLePassa erittäin pitkä ja ansiokas ura. Ensin linja-autokuskina ja sitten mukaan tulivat huoltajan. Mutta Manu ei ole pelkkä huoltaja, vaan Manu on brändi, joka tunnetaan ympäri Suomen. Manu on VaLePan joukkueen suosituin jäsen. Se kuuluu ja näkyy joukkue-esittelyssä ennen peliä. Asemansa Manu on saavuttanut kovalla työllä ja tinkimättömällä asenteella. Huoltoasiat on aina hoidettu viimesen päälle ja Manu on aina valmis auttamaan, missä miestä tarvitaan.

Kangaskokko on tyytyväinen, että tämä tärkeä palanen loksahti kohdalleen.

- Manu on kuningas! Hienoa että saatiin ”erittäin vaikeat” sopimusneuvottelut kuntoon jo tässä vaiheessa Manun kanssa. Todellinen luottomies, joukkueen sielu ja isoisä!

  Takaisin