Seuraa meitä somessa:

Vallin jatkaa, Määttänen uutena Korsoon

16.06.2014

Kolmannen pelikautensa Korson Vedon mestaruusliigajoukkeessa aloittava 20-vuotias keskitorjuja/hakkuri Antti Vallin on tehnyt yhden vuoden jatkosopimuksen. Uutena miehenä kaksivuotisella sopimuksella KoVen riveihin astuu 18-vuotias monilahjakkuus ja superlupaus, yleispelaaja Miro Määttänen.

Antti Vallin, 1-vuotinen sopimus
Keskitorjuja/Hakkuri
Pituus 206 cm
Syntynyt 1994

Mestaruusliigan pisin suomalainen liigapelaaja Antti Vallin aloitti liigauransa Korson Vedossa B-juniori-ikäisenä kaksi kautta sitten. Ensimmäinen liigaottelu oli 8.10.2012 Pohjois-Karjalan Liiga-Rientoa vastaan. Antin peliaika liigajoukkueessa on kasvanut tasaisesti ja tulevalla kaudella nuorille harteille on varmasti tulossa runsaasti lisää vastuuta. Tämä vuoden keväällä oli Antti oli suuressa roolissa vantaalaisen Keimolan Kaikun voittaessa A-poikien Suomen mestaruuden. Antti sai keväällä myös kutsun miesten maajoukkueen leirille.

Antti Vallin suorittaa parhaillaan asepalvelusta Puolustusvoimien Urheilukoulussa Helsingin Santahaminassa.

”Mielelläni kyllä jatkan Korsossa, missä liigaurani myös aloitin. Vanhan tutun jengin kanssa on hyvä jatkaa, hyvällä hengellä. Kun luvassa on lisää vastuutakin itselle, on mukavampi taistella hyvien pelien kautta KoVe paremmille sijoille. Myös työpaikan saanti Puolustusvoimien Urheilukoulusta Santahaminasta puoltaa luonnollisesti Korsossa pelaamista. ”

Miro Määttänen, 2-vuotinen sopimus
Yleispelaaja
Pituus 192 cm
Syntynyt 1996

Superlupaus Miro Määttänen on kolmen lajin Suomen mestari ja maajoukkueurheilija. Kesällä 2013 Miro heitti sivulajissaan keihäässä maailman kärkituloksen 79,94 ja voitti Suomen mestaruuden ylivoimaisesti edellisten ikäkausien pronssin ja hopean jatkoksi. Suomen mestaruuksia on yleisurheilun lisäksi ollut sekä beach volleyssa että lentopallossa palloilulajien maajoukkuetehtävien lisäksi. Edustustehtäviä olisi mm. edellisenä kesänä ollut yleisurheilun Suomi-Ruotsi maaottelussa ja MM-kisoissa, lentopallon nuorten MM-kisat vetivät kuitenkin pidemmän korren. Tänä keväänä tuli lentopallon A-poikien SM-kultaa Keimolan Kaikun riveissä, SM-mitaleita on tullut C-, B- ja A-pojissa yhteensä kuusi.

Beach volleyn puolella Miro ja Vili Manninen voittivat kesällä 2013 U18 Suomen mestaruuden ja sijoittuivat EM-kisoissa Kroatiassa yhdeksänneksi. Tänä keväänä Miro ja Santeri Siren pelasivat voitokkaat nuorten olympiakarsinnat Turkin Antalyassa ja varmistivat paikan yhtenä kuudesta eurooppalaismaasta Nanjingissa Kiinassa 16.-28. elokuuta käytävissä nuorten Olympiakisoissa.

Kovakätinen yleispelaaja on ollut lentopallon maajoukkuevalmennuksessa vuodesta 2010, opiskellut Kuortaneen urheilulukiossa ja siirtyy tulevana syksynä Mäkelänrinteen urheilulukioon.

"Espoolaisena ja Märskyn lukioon siirryttyäni Korson Veto oli luonteva valinta. Odotan Korson Vedon riveissä kehitystä, kokemusta ja peliaikaa liigatasolla."

  Takaisin