Seuraa meitä somessa:

Värikäs ja kuuma jännitysnäytelmä kääntyi TUTO Volleylle Nunnavuoressa

15.01.2023

Mestaruusliigan viikon päättänyt TUTO Volleyn ja Vantaa Ducksin kohtaaminen ei jättänyt ketään kylmäksi. Kotijoukkue nousi Nunnavuoressa pelatussa kamppailussa kahden erävoiton ja vieraiden ottelupallonkin takaa lopulta 3-2 -voittoon. Lisäksi ottelussa nähtiin harvinainen pelaajan ottelusta poistaminen, kun TUTO Volleyn William Groffier sai nähdäkseen käytöksestään kentällä punaisen ja keltaisen kortin samanaikaisesti päätuomarin eri käsissä.

Mestaruusliigassa yhdeksäntenä oleva TUTO Volley ja kymmenes Ducks tarjoilivat sunnuntaina Nunnavuoren palloiluhallissa isäntäjoukkueen superpäivän kruunuksi pitkän ja vaiherikkaan liigapelin, joka oli todellinen tahtojen taisto. Kentällä tunteet kuohuivat useaan otteeseen ja tuomarit saivat kaivaa taskustaan erivärisiä kortteja roppakaupalla.

Yleisö kohahti toisen erän lopussa, kun TUTO Volleyn 18-vuotias William Groffier ajettiin suoraan ulos väkivaltaisen käytöksen vuoksi. Ottelun päätuomari Kenneth Aro selvitti ulosajotilannetta lehdistötilaisuudessa

- Kyseessä oli väkivaltainen käytös ja siihen ei tarvita erillisiä varoituksia. Toisen erän lopussa 23-24 tilanteessa Ducksin passi tuli hyvin lähelle verkon pintaa 2-paikalle ja Drobnic ajautui hyökätessään alastulossa TUTO Volleyn puolelle, josta vihellettiin keskirajarikko varmistusten jälkeen. Tämän jälkitilanteessa Groffier otti pallon ja heitti sen kohti Drobnicia, tämä johti lopulta ulosajoon, Aro täsmensi.

Itse ottelussa Ducks vei avauserän niukasti tehokkaalla keskipelillä. Toista erää vantaalaiset hallitsivat pittkään selvästi, kun kotijoukkue sortui virheisiin. TUTO Volley nousi vielä kuitenkin rinnalle, mutta Ducks siirtyi tauolle 0-2-johdossa. Pitkän erätauon jälkeen TUTO Volley piristyi ja vei kolmannen selvästi nimiinsä. Neljäs ja viides periodi olivat trillerieriä, jossa molemmat joukkueet johtivat peliä vuorotellen. TUTO Volley oli kummassakin lopulta pienin marginaalein edellä ja 224 hengen hyvin tunnelmaa luonut kotiyleisö pääsi juhlimaan kahta pistettä ja neljättä peräkkäistä kotivoitto Ducksin napatessa yhden pinnan erin 3-2 (22-25, 24-26, 25-17, 25-23,17-15). TUTO Volley nousi voiton myötä tasapisteisiin kahdeksantena majailevan Perungan Poikien kanssa.



Ducksin Joona Väänänen oli pettynyt tasaisen pelin päätyttyä tappioon

- Aika vaiherikas pelihän tämä oli, monia käänteitä pelin sisällä ja marginaalit ovat ikävän pieniä. Tänään se sitten pomppi lopuksi TUTO Volleylle, summasi Väänänen.

TUTO Volleyn Matias Tihumäki korosti joukkueen sitkeyttä.

- Ducks on ärsyttävän samanlainen joukkue kuin me, niin pelistä tulee tasaista vääntämistä.Se pitää vain jaksaa vääntää. Kaksi ensimmäistä hävittiin ja kolme seuraavaa voitettiin, se on lentopalloa, totesi Tihumäki.



Ducksin päävalmentaja Juho Rajalan kasvoilta paistoi harmitus niukan tappion päätteeksi

- Tiukkaa vääntöä oli, kuten numeroista näkee. Kaksi erää me olimme parempia ja kotijoukkue kolme, joka vaaditaan lentispelin voittoon. Meille jokainen peli on tärkeä ja turpaan on tullut riittävästi, eikä se ole hauskaa. Täytyy arvostaa joukkueen taistelua. Kahdesta voittoerästä huolimatta toisessa alkoi jo näkyä pientä tuskastelua. TUTO Volley tarttui tilaisuuteensa. Meilläkin oli päätöserässä pari paikkaa, mutta ne eivät onnistuneet, Rajala harmitteli.

TUTO Volleyn käskijä Olli Kuoksa oli hyvillään joukkueen noususta voittoon.

- Samantyylinen peli, mitä Ducksia vastaan oli alkukaudesta, he ovat meille vaikea joukkue. Kaksi ensimmäistä erää hävittiin Ducksin hyvällä esityksellä. Olemme kauden aikana kasvaneet ja pystyimme nousemaan ahdingosta ja olen ylpeä siitä, se ei syksyllä onnistunut. Olemme olleet lyhyen aikaa joukkueena yhdessä ja syyskaudella luotiin pohjia. Kehityskäyrän pitääkin olla nouseva ja kiva, että nyt pystytään tekemään tulosta. Tämä oli hieno tapahtuma ja itselle tiettyä nostalgiaakin pienessä salissa, mutta kyllä Kupittaa on meidän kotiluola, Kuoksa sanaili.

TUTO Volley - Vantaa Ducks 3-2
22–25, 24–26, 25–17, 25–23, 17–15
Koti:Karttunen 23/+13, Tihumäki 18/+7, Vuorenmaa 9/+8
Vieras:Drobnic 25/+12, Rastamo 22/+9, Kattelus 13/-3

Ässät: 4-6
Syöttövirheet: 10-10
Torjunnat: 7-9
Hyökkäys%: 44-42

Joukkueiden MVP:t
Matias Tihumäki TUTO Volley
Joona Väänänen Ducks

PROlibero
Louis Pineau, Ducks

Yleisöä: 229

Ottelutilasto

  Takaisin