Seuraa meitä somessa:

Vierasvoittojen sunnuntai

01.12.2019

Vierasjoukkueet veivät voiton kaikissa sunnuntain kolmessa miesten Mestaruusliigan ottelussa. Hurrikaani jätti yhden pisteen Ouluun, mutta Akaa vei kaikki niukasti mukaansa Joensuusta ja VaLePa Vantaalta.

Akaa-Volleyn voittoputkelle jälleen lisäosa

Akaa Volley jatkaa voittokulkuaan. Voittoputki on nyt jo seitsemän pelin mittainen, kun Karelian Hurmos kaatui Joensuuss erin 1-3 (20-25, 23-25, 25-22,26-28).

Hurmos haastoi vieraat mainiosti ja viides eräkään ei ollut kaukana, kun Hurmos pääsi kahdesti yrittämään eräpalloakin.

Libero Lasse Kukkonen teki paluun liigakentille parin vuoden tauon jälkeen esiintyen ns. puolustavana liberona kotijoukkueen riveissä. Akaan tehokkain oli 18/+13 yleispelaajan roolissa tehnyt Joni Mikkonen.

Karelian Hurmos Marko Räsänen:

- Vastustaja oli tänään laidasta parempi. Tehot jäivät laidasta heikoiksi. Vastaanotto toimi meillä hyvin, joten olisi suonut tehokkaamman hyökkäyksen. Vastustaja puolusti tänään todella hyvin. Neljännessä erässä meillä oli kaksi eräpalloa, mutta emme onnistuneet käyttämään tarjottua mahdollisuutta.

Parhaina pelaajina palkittiin Tuomas Karjalainen ja Eetu Pennanen.

LähiTapiolan pisteet
3 Mikkonen Akaa
2 Lankinen Akaa
1 Louhela Akaa

PROlibero
Köykkä Akaa

Ottelutilasto

Ankat panivat hanttiin, mutta VaLePa korjasi sarjapisteet


Lentopalloilun Mestaruusliigassa Vantaa Korson Lumo-hallissa kohtasivat sunnuntain viihdykkeeksi Vantaa Ducks ja VaLePa. Yleisöä oli paikalle tullut 306 katsojaa. Otteluisäntänä oli NHP Yhtymä Oy. Ottelu oli näiden joukkueiden välillä jo neljäs tällä kaudella. VaLePa vei tämänkin kuten aiemmatkin ottelut erin 0-3 (20–25, 19–25, 24-26), kovaa tekemistä viime vuoden mestarilta. Ankat eivät olleet täysin aseettomia, mutta tiukoissa paikoissa kovuus ja kokemus puuttuivat. VaLePan jälkeen kohtaavat ankat Akaa Volleyn 4.12. vieraissa ja Karelian Hurmos tulee Lumoon vieraaksi 8.12. klo 17.00.

Ankkakuusikossa aloitti yleispelaajina Kalle Kattelus ja Marko Määttänen sekä passarina Joona Väänänen. Muuten kuusikko oli tuttua ankkalaatua ja liberona Pasi Hyvärinen. VaLePa laittoi parasta mestarilaatua. Ainoastaan liberoksi Janne Kangaskokko laittoi liigatasolla untuvikon Risto Ruoholan. Hyvin haastoivat ankat erän alkupuolella mestarillisen vierasjoukkueen. Valmentaja Juho Rajala otti aikalisät tilanteissa 12 – 15 ja 16 – 20. Kalle Katteluksen syöttövuoro pakotti Kangaskokon ottamaan ensimmäisen aikalisänsä tilanteessa 18 – 21. Ankat kävivät jo iholla 19 – 21, mutta valitettavasti erän loppuun tuli pientä ankkavirhesumaa, joten erä VaLePalle pistein 20 – 25.



Toisen erän alussa ankkojen fokus katosi. VaLePa puski tehokkaasti ja Rajala joutui ottamaan aikalisän tilanteessa 2 – 7. Mikään ei tuntunut Ducksilla onnistuvan ja Määttänen vaihtui tilanteessa 3 – 10 Kyrölään. Lauri ”Räystäs” Lehtonen kavensi torjunnalla tilanteeksi 6 – 12. Joona Väänäsen syöttövuorolla alkoi ankkojen kiri. Oivanen kypsyi vaihtoon. Hyvärisen tähtipelastus pakotti Kangaskokon ottamaan aikalisän tilanteessa 12 – 15. Katteluksen syöttövuorolla pääsi ankat ihan iholle 16 – 17. Sitten pientä sähläämistä ja syöttövirheitä ja Rajala otti aikalisän tilanteessa 17- 20. VaLePa taas vahva erän lopussa, 19 – 25.

Ankat saivat pidetty itsensä lähes VaLePan iholla kolmannen erän alkupuoliskolla. Kunnarikin intoutui välillä Eskon kanssa kuin nuoruusvuosinaan. Rajala otti erän ensimmäisen aikalisän tilanteessa 8 – 13. VaLePan vastaanotto pysyi kasassa, vaikka Ruohola oli pommituksen kohteena. Tilanteessa 13 – 17 Kangaskokko otti ensimmäisen aikalisänsä. Nikulakin lämpeni hyvään hakkuripeliin Eskon tarjoilussa. Kyrölä voitti muuten painopallossa itse Mikko Eskon ja tilanteeksi 16 – 19. Ducks kävi parhaimmillaan jo yhden pisteen päässä. Silloin Kangaskokko otti aikalisän tilanteessa 20 – 21. Vallin torjuu ankat tasoihin 22 – 22. Suihkosen ässän jälkeen tilanteessa 22 – 24 otti Rajala toisen aikalisänsä. Ankat tulivat jälleen tasoihin 24 – 24. Erä lopulta vieraille 24 – 26.

Otteluisäntä NHP Yhtymä Oy palkitsi ottelun parhaana pelaajana Vantaa Ducksista Kalle Katteluksen ja VaLePasta Mikko Eskon. PRO Liberoksi arvovaltainen raati valitsi Pasi Hyvärisen.

Ottelun parhaat pistemiehet:
Vantaa Ducks: Bojan Strugar 16/+5, Kalle Kattelus 8/-1, Atte Kyrölä 7/+6
VaLePa: Niko Suihkonen 13/+7, Olli Kunnari 12/+7, Mikko Karjarinta 8/+6



Kalle Kattelus, Vantaa Ducks

”Peli maistui oikein hyvältä, kun olin parista pelistä kokonaan pois tätä ennen. Kolmas erä olisi voinut kääntyä toisinkin, mutta tänään meni näin. Syötössä oli tänään mulla hyvä veto”.

Valmentaja Juho Rajala, Vantaa Ducks

”Oikeastaan iso positiivinen asia oli tänään VaLePaa vastaan torjuntapeli. Saatiin enemmän torjuntoja kuin VaLePa. Lähellä tuo taas oli yhden erän ottaminen. Noita vaan pitäisi pystyä kääntämään. Mutta mennään työn kautta eteenpäin”.

Passari Mikko Esko, VaLePa

”Kaksi ensimmäistä erää tuli helposti, mutta kolmannessa erässä jouduttiin vääntämään tosissaan. Oli kivaa, että Olli oli takaisin kuusikossa ja pelasi heti tosi hyvin. Ollin vierellä on aina tuttua ja turvallista pelata. Me tarvitaan paljon kunnossa olevia pelaajia, kun kausi on pitkä”.

Valmentaja Janne Kangaskokko, VaLePa

”Ei nämä mitään helppoja matseja, nämä kuitenkin ovat niitä matseja, jotka meidän on pakko kaikki hoitaa. Ajoittain oli ihan positiivisia juttuja. Kunnarin Olli pelasi viimeksi täysipainoisen ottelun ja näin on tapahtunut viimeksi noin vuosi sitten 21.12. Toinen todella positiivinen juttu oli nuoren, vuonna 2000 syntyneen, Risto Ruoholan upea peli liberona. Risto on ollut ykkössarjan liberona kolme vuotta. Erittäin motivoitunut harjoittelija ja kaveri naulasi hienosti tuolla tavalla”.

LähiTapiolan pisteet
3 Esko VaLePa
2 Karjarinta VaLePa
1 Ruohola VaLePa

PROlibero
Hyvärinen Ducks

Ottelutilasto

Ettalle viisieräisestä yksi piste sarjakärki Hurrikaania vastaan

Oulussa pelattiin pitkän kaavan mukaan täydet viisi erää, kun sarjaa johtava Hurrikaani saapui Urheilutalolle Ettan vieraaksi. Hurrikaani onnistui venyttämään voittoputkensa viiteen otteluun, mutta Etta onnistui aiheuttamaan Hurrikaanille vasta kauden kolmannen pistemenetyksen lukemin 2-3 (25-19, 22-25, 25-23, 6-15).

Etta aloitti ottelun rytinällä. Ettan syöttö tuotti varsinkin ottelun alussa pahoja vaikeuksia Hurrikaanin maailmanluokan vastaanotolle, etenkin ottelun syötöt aloittanut Janne Marttila ehti syöttöruudussa viihtyä aina tilanteeseen 4-0 saakka. Apua tuli tähän toki myös Jesper Jylhän uskomattomista puolustuksista ja Tuomas Hännisen kahdesta peräkkäisestä torjuntapisteestä. Tuomaspa ehti ottelun alkuun vielä syöttää ässänkin. Tilanteeseen 9-3 päästiin, kun Ville Sorvoja syötti jo ottelun toisen ässän. Hurrikaani piristyi tästä hieman, ja yhden Lähitapiola-pisteen arvoisesti tänään 7 torjuntapistettä napanneen Karri Kutinlahden torjuttua tilanteeksi 10-6, otti Etta ensimmäisen aikalisänsä. Toisen aikalisän Olli Kuoksa otti kotijoukkueelle, kun Sakari Mäkinen syötti joukkueensa ensimmäisen ässän tilanteeseen 15-11. Etta onnistui pitämään johtonsa aina yhden liigan kärkisyöttäjistä, Antti Ropposen, asteltua syöttöruutuun. Hieman alavireisesti tänään syöttänyt Rane pisteli muutaman pahan syötön, mutta onneksi vuoro päättyi syöttövirheeseen. Tilanteeseen 21-15 päästiin, kun molemmilta joukkueilta nähtiin todellista puolustustaistelua yli puolen minuutin pallorallin aikana, jonka Etta onnistui kääntämään itselleen. Tämä pakotti Jussi Heinon Hurrikaanin peräsimessä ottamaan aikalisän. Vuorotahtiin asteltiin loppuun asti, kunnes Janne Marttilan upea kuutospaikan hyökkäys päätti erän lukemiin 25-19.

Toinen erä alkoi tasaisemmissa merkeissä, hieman enemmillä virheillä. Etta suuntasi syöttönsä selkeästi kohti Tapio Toiviaista, joka olikin silminnähden vaikeuksissa Ettan painavan syötön kanssa. Etta käy muutaman pisteen karkumatkalla, mutta Hurrikaanin huima tehokaksikko Mäkinen-Ropponen taistelivat lähes kahteen mieheen tilanteen tasoihin 10-10. Tämän jälkeen eritoten Sakari Mäkinen teki hyvin pitkälti kaiken oikein, ja Hurrikaani pääsi parin pisteen karkumatkalle. Tilanteessa 14-12 nähtiin Oulun Urheilutalolla tälle kaudelle harvinainen mutta lupaava näky. Ettan kapteeni, ikänestori ja kaiken kokenut Markus Väisänen, kävi tekemässä syöttövaihdon, joka valitettavasti jäi yhden syötön mittaiseksi, mutta herätti toivoa eritoten katsomossa Maken pelikunnosta tulevaisuudessa. Etta jatkaa Tapio Toiviaisen pommittamista, ja valmentaja Jussi Heino näkeekin parhaaksi vaihtaa Toiviaisen tilalle pelikuntoon toipuneen Eemeli Koukin. Tämä piristikin Hurrikaanin vastaanottoa, ja Hurrikaani marssi kovilla ratkaisuilla eräpallotilanteeseen 19-24. Tämän jälkeen Etta käänsi itselleen pitkän pallorallin, sai toisen lahjapisteen Hurrikaanin heppoisesta virheestä ja kolmannen Jan Heleniuksen ässäsyötöstä. Etta taisteli urhoollisesti, mutta kentän kunkku Antti Ropponen päätti tulisella ratkaisullaan Ettan pyristelyn tilanteeseen 22-25.

Kolmannen erän aloittivat Ettan puolelta aloittavan liberon Jesper Jylhän paikalle vaihdettu Miro Rasinperä, ja Tapio Toiviaisen korvannut Eemeli Kouki. Etta aloittaa kolmannen erän hermostuneesti, ja Hurrikaani pääsee rutiinisuorituksilla 1-4 -tilanteeseen. Tämän jälkeen Miro Rasinperän huikeista puolustuksista sisuuntunut Etta saa laajalla rintamalla isoja onnistumisia, ja kiskoo eron väkisin kiinni. Tilanteeseen 6-7 Ettan yleispelaaja Janne Marttila kiskaisee hirmuisella kanuunalla liigauransa tuhannennen liigapisteen, ja päättää jatkaa samalla linjalla napaten kaksi peräkkäistä torjuntapistettä pistepörssin kärkimieheltä Antti Ropposelta. Tilanteessa 11-9 tuomari vihelsi Hurrikaanin passarin Inoslav Krnicin passin kosketusvirheenä, josta Hurrikaaniluotsi Jussi Heino ei ollut alkuunkaan samaa mieltä. Niin vähän itse asiassa, että tuomari katsoi mielipiteen ilmaisun olevan keltaisen kortin arvoinen. Etta ei tästä syntyneestä tauosta häkeltynyt, vaan jatkoi sisulla eteenpäin. Ottelun tähän asti pisimmän pallorallin onnistui voittamaan Etta, tuoden tilanteeksi 14-12, jolloin Pieksämäen lahja lentopallojumalilta, Markus Väisänen, pääsi uudelleen kokeilemaan syöttönsä purevuutta. Ihan yhtä pureva oli kuin edellisellä kerralla, mutta pisteputki jäi kuitenkin syntymättä. Yleisöstä pääsi jo innostunut kohahdus, kun meidän oma Jan Helenius koppasi kolme eri kertaa saman pallon aikana kolme puolustusta Ropposen lyönneistä, mutta viimeinen pääsi sen verran karkaamaan verkon päälle, että tämän illan verkon kuningas Karri Kutinlahti kiitti ja kuittasi pallon Ettan kenttään ja tilanteeksi 16-16. Tästä huolimatta Etta ei vain päästä Hurrikaania ohi, vaan Nuutti Niinivaaran upea torjuntapiste tilanteeseen 19-17 pakottaa Hurrikaanin aikalisälle. Ottelun komeimmaksi suoritukseksi valitsen tänään, kun meidän 186-senttinen pomppuihme Jan Helenius tykitti pallon Hurrikaanihakkuri Antti Ropposen torjunnan yli. Siis YLI! Tuoden näin tilanteeksi 20-18. Tilanteeseen 22-20 Etta ottaa aikalisän, ja Hurrikaanin nuori yleispelaaja Lauri Vanhanen saapuu syöttämään. Vanhasen syöttö leijailee pitkäksi, ja Etta vuorostaan vaihtaa eräpalloa syöttämään Mikael Kyllösen, mutta Ropposen hoideltua ensimmäisen eräpallon, ottaa Etta aikalisän. Aikalisän jälkeen Hurrikaanin vastaanotto hieman notkahtaa, ja Sakari Mäkinen joutuu hankalasta paikasta hyökkäämään, ja sortuu virheeseen, joka varmistaa Ettalle ensimmäisen sarjapisteen eräpisteilla 25-23.

Neljännessä erässä Hurrikaani päätti taistella jäljelläolevasta pisteestä tosissaan, ja pakottikin vahvoilla suorituksillaan Ettan aikalisälle jo tilanteessa 1-4. Hurrikaani jatkaa erittäin vahvasti ja kasvattaa eroa. Mäkinen torjuu yksinään Ettan hakkurin Ville Sorvojan, joka saakin tämän jälkeen tehdä tilaa Matias Sosunoffille. Etta virittelee takaa-ajoa peräkkäisillä pisteillä aina tilanteeseen 9-14 asti, kunnes Karri Kutinlahti jälleen tekee kovaa jälkeä keskihyökkäyksellä. Sakari Mäkinen syöttää vielä ässän, ja Etta ottaa aikalisän. Aikalisän jälkeen Jan Helenius lyö hänelle melko harvinaisesti suoraan torjunnasta omille varpaille, ja hänen tilalleen vaihdetaan loppueräksi Juuso Kontio. Hurrikaani etenee kohti vääjäämätöntä erävoittoa ässien ja eritoten Eemeli Koukin hienojen suoritusten avulla. Etta hieman kohentelee asemiaan Janne Marttilan todella pahan syöttövuoron aikana, ja Hurrikaani ottaa aikalisän tilanteessa 16-22. Ottelun hahmo, täydet Lähitapiola-pisteet kahminut Antti Ropponen katkaisee Ettan takaa-ajon, ja ottelu katkeaa lukemiin 18-15 Matias Sosunoffin syöttövirheestä.

Viides erä olikin aika puhtaasti Hurrikaanin erä. Eemeli Kouki hyökkää tilanteeksi jo 1-4, jolloin Etta käyttää aikalisän. Pastori Niinivaaran torjunta tuo Ettan mukaan taisteluun, mutta molempien tehtyä syöttövirheet Hurrikaani palasi kuskin paikalle. Kivikasvoisen Sakari Mäkisen ilme jo hieman värähti hymyn suuntaan hänen napattua jälleen yksin torjuntapisteen tilanteessa 4-9. Etta käytti tähän väliin toisen aikalisänsä, mutta sen jälkeen alkoi Karri Kutinlahti -show. Hänen kahdella peräkkäisellä pisteellään Hurrikaani pääsee ottelupalloon, ja ottelu päättyy Sakari Mäkisen torjuntaan numeroissa 6-15.

Ottelun parhaina palkittiin tänään Hurrikaanin Antti Ropponen ja Ettan Jan Helenius.

Jan Helenius, Etta:

- Hyvällä latauksella lähdettiin tänään, valmistautumisessa ei ollut ongelmia. Tiettyjen hyökkääjien kanssa, eli Ropponen ja Mäkinen, odotettiin ongelmia ja niitä oli. Hurrikaani myös syötti tänään paremmin. Yksi piste lämmittää mieltä, muttei siihen tyytyväinen voi olla.

Antti Ropponen, Hurrikaani:

- Vaikea alku oli meillä tänään, ei oikein saatu konetta käyntiin. Vaikeuksia oli eritoten vastaanotossa, ja tiedossa oli, että vahva puolustusjoukkue on aina täällä vastassa. Kärsivällisyys oli tänään koetuksella.

Olli Kuoksa, Etta:

- Iso työ tehtiin viikon takaisesta. Kova työ johtaa hyviin tuloksiin. Hyvä kasvojenpesu oli viime viikosta. Oppimisen paikka meillä on nyt siinä, että uskalletaan itse painaa, kun toinen joukkue notkahtamisen jälkeen alkaa parantaa. Kuten tänään nähtiin, teknis-taktisesti voidaan olla ihan liigan kärkijoukkeita. Pään sisältä on meillä paljon kiinni tällä hetkellä.

Jussi Heino, Hurrikaani:

- Kyllä Antti sieltä kentältä tietää mitä puhuu. Vaikea alku oli meillä, ja tehtiin ottelusta itselle vaikea. Peli parani, kun rytmi alko löytyä. Harmittaa tietysti, kun oli mahdollisuuksia tappaa peli, muttei onnistuttu. Mutta voitto on aina voitto.

LähiTapiolan pisteet
3 Ropponen Hurrikaani
2 Helenius Etta
1 Kutinlahti Hurrikaani

PROlibero
Mäntylä Hurrikaani

Ottelutilasto

Kuvat:
Sami Nurmi / Ducks
Marko Pennanen / Hurmos

  Takaisin