Seuraa meitä somessa:

Viikon ottelu: Etta naarmuttamaan VaLePan kotikilpeä

13.01.2021

Mestaruusliigan ja Ruutu+ Viikon otteluna nähdään torstaina sarjakakkosen VaLePa Sastamala Tampereen ja seitsemäntenä olevan Ettan välinen mittelö Vexve Areenasta Sastamalasta.

Kotijoukkue VaLePa on hävinnyt kauden aikana vain kerran yhdestätoista liigapelistään ja se lähtee torstai-illan otteluun yhdeksän voiton putkessa.Etta puolestaan pelaa vasta kolmannen vierasottelunsa hakien avausvierasvoittoaan mahdollisimman hankalasta paikasta.

Etta on viimeksi voittanut liigassa VaLePan sen kotikentällä hieman vajaat yhdeksän vuotta sitten 21.1.2012. Tämän jälkeen VaLePa on vienyt nimiinsä kaikki 19 kotiotteluaan oululaisia vastaan. Viimeisen kymmenen kauden ajan keskinäisten voitot ovat VaLePalle 31-6.

VaLePa on viimeksi pelannut liigaa 29.11., kun taas Etta ehti avaamaan vuoden jo viikonloppuna kotonaan Hurrikaani-Loimaan kanssa (1-3 tappio).

Illan taistelupareista katse kiinnittyy erityisesti erinomaisen alkukauden pelanneisiin nuoriin hakkureihin Aaro Nikulaan ja Aleksi Muukkoseen. 21-vuotias Nikula on mättänyt 4,3 pistettä erää kohden ja 18-vuotias liigatulokas Muukkonen koko liigan toiseksi komeimman määrän 5,2 erää kohden.

Kokeneemman kaartin ihastelua voi puolestaan suorittaa liigalegendojen suhteen: 39-vuotias Juha Ahon, 33-vuotiasJesse Mäntylä ja 42-vuotias Mikko Esko kuulunevat tämänkin ottelun avainpelaajiin.

Ottelu pelataan ilman yleisöä ja sitä voitte seurata Ruutu+ Viikon otteluna. Selostamossa Jussi Poutala ja VaLePan äänenä tunnettu Ilkka Nykänen. Lähetys alkaa kello 18.15. Henkilökuvassa pitkällä tauolla vieraana VaLePan nykyinen junioripäällikkö ja ex-libero Aleksi Mutka.

VaLePan otteluennakko Mestaruusliigan sivuilla: https://mestaruusliiga.sivuviidakko.fi/liiga/miehet/ottelut/valepa-etta-10.html

VaLePaa voit tukea maksamalla virtuaalilipun 15 euroa: FI02 5660 0640 0365 13

  Takaisin