Seuraa meitä somessa:

Vladimir Cedic jatkaa Hurrikaanissa

18.04.2014


Vladimir Cedic.

Serbialainen hakkuri Vladimir Cedic solmi vuoden mittaisen jatkosopimuksen Hurrikaanin kanssa. Molemmat osapuolet ovat tyytyväisiä syntyneeseen sopimukseen. Cedic kertoi viihtyneensä hyvin vaimonsa kanssa Loimaalla ja oli sopimusneuvotteluiden aloituksessa aktiivinen osapuoli.

– Itse asiassa Vallu otti itse ensimmäisen kontaktin ja halusi neuvotella jatkosta seurajohdon kanssa. Se kertoo jotain hakkurin sitoutumisesta tähän seuraan, Ville Kakko kertoi. Cedic lähtee pääsiäisenä kotiin Serbiaan ja palaa heinäkuun alussa takaisin ja aloittaa välittömästi joukkueharjoittelun muun joukkueen kanssa.

- Cedic tuli Loimaalle keskenkuntoisena, mutta kauden aikana saimme miehen tyydyttävään kuntoon. Uskon, että kova kesäharjoittelu saa miehen vielä parempaan kuntoon, joka kauden aikana tulee näkymään tuloksissa, Kakko suunnitteli.

Hakkuri oli Hurrikaanin tehokkain pelaaja päättyneellä kaudella. Runkosarjassa miehelle kirjattiin 468 pistettä, jolla hän sijoittui pistepörssin neljänneksi. Myös pudotuspeleissä serbi oli tehokas tehden yli 16 pistettä per peli.

– Vallu oli meidän tasaisin suorittaja myös pudotuspeleissä, valmentaja huomautti.

Hurrikaanilla on nyt koossa kolme sopimusta: Aivars Petrusevics ja Jesse Mäntylä sekä Cedic. Seuralla on vielä yksi ulkomaalaispaikka jäljellä, mutta sen suhteen ei ole kiire. Kakko myös epäili, että seuraavia sopimuksia saatetaan joutua odottamaan muutamia viikkoja, koska kausi on vielä kesken ja sen aikana ei saa neuvotella uusista pelaajasopimuksista.

– Meillä on myös se positiivinen ongelma, että tulijoita on paljon ja kovan luokan pelaajiakin on tarjolla. Näiden kanssa täytyy odotella, että Euroopan isommat seurat ottavat ensin päältä parhaimmiston ja sen jälkeen on meidän vuoro. Suomesta ei kuitenkaan löydy kuin yksi tai kaksi seuraa, jonne olisi yhtä kova pelaajaimu kuin Loimaalle. Olemme viime vuosina näyttäneet, että täältä saa menestystä ja ponnahduslaudan kovempiin liigoihin. Sen ovat huomanneet myös suurin osa kotimaisissa pelaajista, paalutti Kakko loppuun.

  Takaisin