Seuraa meitä somessa:

WoVo horjutti ilman palkintoa hallitsevaa mestaria

11.01.2019

WoVo Rovaniemi haastoi vahvasti kaksi erää Hämeenlinnan Lentopallokerhoa perjantai-iltana Rovaniemellä ilman palkintoa.

Hallitsevien mestareiden voittonumerot olivat lopulta 1-3 (25-19, 24-26, 18-25, 19-25).

Hämeenlinnan riveistä olivat poissa Suvi Kokkonen ja maajoukkuetauolla loukkaantunut Ronja Heikkiniemi pitkäaikaispotilaiden lisäksi. Roosa Heikkiniemi ja Emmi Riikilä pelasivat nyt yleispelaajina, toki Kateryna Kalcehnko nähtiin tuossa roolissa pelin alussa.

Janelle Jordan oli kotijoukkueen tehonainen, 17/+12.

Emmi Riikilä, Hämeenlinna:

-Oli vähän nihkeä peli. Alku oli tosi vaikea meille, mutta onneksi nousimme sitten. Hieman oli tottumista uuteen kokoonpanoon, mutta sen taakse ei pelisuorituksia voi laittaa.

Janica Helenius, WoVo:

-Alku aloitettiin aggressiivisesti, kuten monesti aikaisemminkin, mutta pitkällä erätauolla tapahtuu aina jotain. Kolmannessa ja neljännessä erässä emme olleet enää niin aggressiivisia ja vastustajakin paransi tasoaan, niin se näkyi sitten tänään tuloksessa.

Matteo Pentassuglia, Hämeenlinna:

-Emme olleet joukkueena niin tasokkaita tänään. Olimme tänään vaikean paikan edessä, mutta se ei ollut ensimmäinen kerta tällä kaudella. Siltä kantilta katsottuna hyvä asia oli, että pystyimme ratkaisemaan tämän ongelman ja sopeutumaan tilanteeseen. On normaalia, että pelin uomiin saaminen vie aikansa, siihen pitää olla kärsivällisyyttä. Suurin virheemme oli tänään, että sorruimme tekemään virheitä liikaa.

Juha Keihäskoski, WoVo:

-Ehdottomasti kauden parasta WoVoa kaksi ensimmäistä erää, hallitsevaa Suomen mestaria vastaan. Okei, Suvi Kokkonen puuttui heidän rosteristaan, mutta heillä on hyviä pelaajia laajalla rintamalla, joten sillä ei sinänsä merkitystä. Peli ratkesi siihen, kun emme pystyneet vastaamaan vastustajan muutoksiin, joita he tekivät pitkän tauon jälkeen. Tänään olisi kuitenkin ollut Hämeenlinnan päänahka otettavissa.



Parhaat pelaajat:
WoVo: Janica Helenius
Hämeenlinna: Pauline Martin

WoVo Rovaniemi - Hämeenlinnan Lentopallokerho 1-3
25-19, 24-26, 18-25, 19-25
WoVo: Jordan 17/+12, Schoene 16/+11, Klimova 16/+9
Hämeenlinna: Principato 19/+9, Green 17/+15, Riikilä 14/+1

LähiTapiolan pisteet
3 Martin Hämeenlinna
2 Green Hämeenlinna
1 Helenius WoVo

PRO Libero
Porsanger Hämeenlinna

Ottelutilasto

  Takaisin