Seuraa meitä somessa:

WoVo ja keskitorjuja Sara Niemi purkivat pelaajasopimuksen.

14.11.2014

Ikäviä uutisia WoVon pelaajarintamalta, kun nuori keskitorjuja Sara Niemi ja WomanVolley ovat yhteisenpäätöksen tuloksena purkaneet pelaajasopimuksen kaudelta 2014-2015.

Sara saapui Rovaniemelle Nurmon Jymystä. Nuori 1994-vuonna syntynyt pelaaja ehti harjoitella Wovon kanssa syksystä saakka ja kauden aikana liigakokemustakin tuli kartutettua. Pelaajasopimus päädyttiin kuitenkin purkamaan, sillä Sara ei kokenut vielä olevansa valmis liigakentille eikä asumaan kaukana perheestään ja ystävistään.

Sara kertoo muuttavansa takaisin keski-suomeen tulevana viikonloppuna. Hän haluaa ottaa hieman omaa aikaa ja miettiä tulevaa. Lentopallosta Sara ei kuitenkaan luovu, vaan toivoo pääsevänsä kotipaikkakunnalla piankin treeneihin. Liigaura saa vielä hetkisen odottaa. Womanvolley oli Saralle erittäin mieluinen joukkue ja hän koki kehittyneensä paljon Rovaniemellä pelatessaan.

Niemi teki seitsemässä liigaottelussa kaksi pistettä, yhden torjumalla ja yhden hyökkäämällä.

WomanVolleyn valmentaja Teemu Mäkikyrö oli harmissaan sopimuksen purkautumisesta. Pelaajarinki kapenee entisestään, mikä hankaloittaa mm. kuusikko-treenaamista. Ainakaan tällä hetkellä Saran tilalle ei ole tiedossa uutta pelaajaa, mutta apuja treenien vetoon löytyy onneksi Rovaniemen omista lentopalloilijoista.

Wovo pelaa ensi sunnuntaina Pölkky Kuusamoa vastaan uudella kokoonpanollaan.

  Takaisin