Seuraa meitä somessa:

Yleispelaaja Jere Heiskanen jatkaa Savo Volleyssä

31.05.2019

Viime kaudella Savo Volleyn kotiyleisöä ilahduttanut ja ihastuttanut Casanova, ruusujen jakaja, nuori pallotaituri Jere Heiskanen jatkaa Savo Volleyssä siitä, mihin hän viime kaudella jäi. 192-senttinen yleispelaaja Heiskanen, 18, on allekirjoittanut vuoden mittaisen sopimuksen, mihin sisältyy optio kaudesta 2020-2021.

- Jere on kehittynyt kahden viime vuoden aikana fyysisesti ja lajitaidoiltaan harppauksin eteenpäin. Vastaanotto ja puolustus pelaaminen ovat tähän mennessä olleet Jeren vahvuudet ja nyt tulevan kesän aikana kehitämme hyökkäyspeliin kovuutta ja monipuolisuutta. Alku kesän treenit osoittavat, että Jere taistelee tosissaan kuusikkopaikasta, arvioi yleispelaajaa Savo Volleyn päävalmentaja Jukka Tuovinen.

Pelaaja itse odottaa, että hän kehittyisi edelleen pelaajana ja valtaisi valmentajan mainitseman kuusikkopaikan. Joukkueensa tavoitteista Heiskasella on selkeä näkemys:

- Joukkueelta odotan parempaa menestystä Suomen cupissa, ja eiköhän me lähdetä tavoittelemaan Suomen mestaruutta, sanoo Heiskanen

Viime kaudella Heiskanen pelasi runkosarjassa 26 ottelua. Hän sai paljon vastuuta vastaanotossa, ja selviytyi siitä kunnialla, sillä runkosarjassa hän nosti aloitukset 52 prosentin tarkkuudella.

Hän pelasi kahdeksassa pudotuspelissä, ja niissä vastaanotto pysyi miltei yhtä hyvin kuosissa kuin runkosarjassakin (49 prosenttia).

Heiskasen meriittilistaan tuli viime kaudella komea lisäys, kun hän oli voittamassa A-nuorten Suomen mestaruutta Pielaveden Sammon riveissä.

  Takaisin