Seuraa meitä somessa:

Hurrikaani-Loimaa täydensi välieräkvartetin

22.03.2018

Hurrikaani-Loimaa otti viimeisen jaossa olleen miesten Mestaruusliigan välieräpaikan kukistettuaan ratkaisevassa viidennessä puolivälierässä kotikentällään Loimaalla LEKA Volleyn 3-1 (25-23, 25-21, 22-25, 25-18).

Hurrikaani nappasi ratkaisupelin voiton ollen vahvempi erityisesti laitapelissään.

Akseli Lankinen (LEKAn paras):

- Samanlainen valmistautuminen ja taktiikka oli kuin ennenkin. Tänään ei vaan riittänyt. Hurrikaanin hyökkäystehot olivat paremmat. Oma syöttöpeli (neljä ässää) kulki, mutta passipeliini en ole tyytyväinen.

Max Staples (Hurrikaanin paras):

- Suuri päivä minulle sekä siksi, että tyttöystäväni oli tänään paikalla ja että voitimme tärkeän ottelun. Yleisö oli hyvin mukana ja auttoi meitä. Lonkat olivat ennen ottelua kipeät, mutta onneksi vaivat helpottivat, kun peli alkoi.

Jukka Tuovinen, LEKA Volley:

- Onnittelut Hurrikaanille. Käytiin rehti ottelusarja. Sen kuva oli tänään sama kuin aiemminkin. Hurrikaani voitti jokaisessa ottelussa hyökkäystehot, ja siinä osa-alueella hävisimme ottelun tänäänkin. Parhaat pelaajat olivat keskellä. Laidoista ei kuollut. Jokaisen pisteen eteen jouduimme tekemään valtavan määrän töitä. Oma tulevaisuus on vielä epätietoisuuden vallassa. Toivottavasti valmentaminen jatkuu jossain ensi kaudella.

Lauri Rantanen, Hurrikaani:

- Vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Tehtiin itsellemme homma hankalaksi, kun syöttö ei toimi. Paineita oli, mutta tästä tuli oppia sekä itselle että joukkueelle. Iso kiitos komeasti kannustaneelle yleisölle. Nyt oli kotietu, ja tulos näkyy taululla.

Hurrikaani Loimaa - LEKA Volley 3-1
25-23, 25-21, 22-25, 25-18
Hurrikaani Loimaa: Ropponen 24/+9,Staples 16/+9,Oivanen 14/+8
LEKA Volley: Lehtonen 12/+9,Kaislasalo 12/+3,Reijonen 10/+9
Katsojia: 901

Ottelutilasto

  Takaisin