Seuraa meitä somessa:

Iida Paananen LP-Vampulan passariksi

27.06.2018

LP-Vampula Huittinen ja maajoukkueessakin vaikuttava Iida Paananen ovat allekirjoittaneet kauden 2018-2019 kattavan sopimuksen. Iida on neljä edellistä kautta edustanut Pölkky Kuusamoa, toimien joukkueen kantavana voimana ja kapteeninakin.

Hän on ollut useampana vuotena myös maajoukkueen kokoonpanossa mukana. Maajoukkue kutsuu nytkin 1994 syntynyttä passaria 19. heinäkuuta alkavan leirityksen merkeissä, jossa valmistaudutaan EM karsintoihin.

Viime kaudelta muistoksi jäi hopea Suomen Cupista ja varsin hyvä Mestaruusliigan runkosarja. Välierissä tie kuitenkin kaikkien yllätykseksi nousi yllättäen pystyyn. Keväällä Iida jätti Kuusamon taakseen ja suunnitteli tulevaa kautta ulkomaille, mutta mieluista kokonaisuuta ei sieltä lopulta auennut. Power-cupin tiimellyksessä alkaneet neuvottelut johtivat sopimukseen ja nyt on edessä muutto Huittisiin ja tulevaan kauteen valmistautuminen.

- Kausina 2014-2017 meillä on ollut ulkomaalainen ykköspassari. Ensimmäisen liigakauden ykköspassarina toimi erittäin taitava Tatsiana Myslichuk ja kahtena seuraavana sympaattinen joukkuepelaaja Taylor Bruns. Viime kaudella koko seuran liiga-ajan mukana ollut Susanna Sutki jakoi passausvastuuta Veda Mansikkaviidan kanssa. Nyt Iida tulee pelinpyörittäjän rooliin ja odotamme häneltä vahvaa panosta joukkueen hyökkääjien ruokkimisessa.

Iida on Savonlinnasta kotoisin ja on lentopallo-oppeja ammentanut paljon isältään Ismo Paanaselta. Lempiruoakseen mummun lihapullat maininnut passari pelasi ennen Kuusamo vuosiaan LP Viestissä. Tulevalla kaudella suurin osa pelimatkoista on huomattavasti lyhyemmän matkustuksen takana kuin neljänä edellisenä kautena.

- Neljä vuotta takana Kuusamoa. Siellä oli ihmisen ja pelaajan hyvä olla. Tuli vain aika uusien tuulien. Ensisijaisesti oli keväällä mielessä ulkomaat mutta sieltä tulleet sopimusehdotukset eivät ole olleet tarpeeksi miellyttäviä. Tämä vaihtoehto tuntui nyt ja tässä minulle sopivimmalta.

- Vampulassa tuntuu olevan kova pöhinä päällä uuden hallin valmistumisenkin tiimoilta. Tykästyin heidän tulevaisuuden visioihin ja haluun rakentaa tosissaan iskukykyinen joukkue ensi kaudelle. Neuvottelut soljuivat helposti ja rakentavassa hengessä.
Huittisissa hengitetään lentopalloa yhtä antaumuksella kuin Kuusamossakin. Siellä vieraillessa on hallissa aina ollut hyvä tunnelma.

- Vampula on ollut edelliskausilla varsin ärsyttävä vastus, kiusannut jokaista joukkuetta haastajana ja ottanut päänahkoja liigan kestomenestyjiltäkin. Toivon, että ensi kaudella otetaan seurana se seuraava askel ja kiusataan ”isompia” vielä ihan loppukevään kahinoissakin.

- Mielenkiinnolla odotan uutta seuraa ja uusia joukkuekavereita. Valmentajanvaihdos sopivin välein lienee hyväksi kelle tahansa, joten serbikomennuksessa mennään siis ensi kausi. Katsotaan mitä saadaan yhdessä aikaiseksi. Uskon, että hyvää. Pieni takaportti vielä jätettiin hetkeksi auki, jos jotain mullistavaa ilmaantuu ulkomailta, mutta sellainen fiilis tässä on, että erittäin suurella todennäköisyydellä ensi kaudella mie huitelen pitkin Huittisten huudeja.

LP-VAMPULA HUITTINEN 2018-2019
(Liigan tilanne 26.6.2018):

Passari Iida Paananen
Passari Susanna Sutki
Keskipelaaja Jenni Jantunen
Keskipelaaja neuvottelut kesken
Keskipelaaja neuvottelut kesken
Yleispelaaja Kia Bright (USA)
Yleispelaaja Nayara Ferreira (Brasilia)
Yleispelaaja Oona Pennanen
Yleispelaaja/hakkuri neuvottelut kesken
Hakkuri Iina Andrikopoulou
Libero Emilia Sipilä
Libero Petra Sahlberg
Libero Rita Timonen (kehityspelaaja)

Päävalmentaja Darko Dopreskov (Serbia)
Apuvalmentaja Jani Lindgren
Apuvalmentaja/huoltaja Reijo Mäkelä
Fysiikkavalmentaja Kari-Pekka Lax
Tilastot Santeri Mäkelä
Manageri Timo Talvitie

  Takaisin