Seuraa meitä somessa:

LP-Vampulalle uusia sopimuspelaajia

29.05.2018

LP-Vampula on hankkinut uuden yleispelaaja Yhdysvalloista ja ryhmään tulee mukaan myös nuoria. Kari-Pekka Lax mukaan fysiikkavalmennukseen.

Rohkea, voimakastahtoinen, vahva ja aito. Näin amerikkalaispelaajan ystävät LP-Vampulan ensi kauden yleispelaajaa, Kia Brightia kuvailevat. Vuonna 1995 syntynyt amerikkalaispelaaja on 1,80 metriä pitkä ja hän omaa varsin vahvan hyökkäyksen lisäksi myös hyvän vastaanotto ja puolustuspelaamisen. Viime kaudella hän pelasi UCF Knights -nimisessä yliopistojoukkueessa, tehden siellä seuran piste-ennätyksen, 552 pistettä kahdeksaantoista otteluun.

- Kia Bright sopii hyvin suunnitelmiin pelillisen tason nostamisessa ja tulee olemaan Nayaran kanssa erittäin kova kaksikko, sillä osastolla, seurassa uskotaan.

Kia pelaa tällä hetkellä Filippiineillä, Banko Perlas- nimisessä joukkueessa. Viimeisessä pelissä hänet palkittiin joukkueensa parhaana, tehtyään 25 hyökkäyspistettä ja puolustaen lisäksi 22 vastustajan hyökkäystä.

Kiukaisista kotoisin oleva Jenni Jantunen kehittyi viime kaudella seuran matkassa aimo harppauksen ja hän olikin kauden edetessä yhä useammin liigakentällä. Vahvaa kehitystä osoitti myös Jennin valinta U19 maajoukkueeseen ja hän oli aloituskuusikossa edustamassa Suomea kevään EM- karsinnoissa. Tulevina kausina Jenni on LP-Vampula Huittisen

Mestaruusliigajoukkueen keskipelaaja. Harjavaltalainen Iina Andrikopoulou on myös kehittynyt huimasti ja lähtee kahden vuoden suunnitelmalla kohti unelmaansa. Muita uusia kehityssopimuksia on tehty Orivedeltä ykkössarjasta tulevien Rita Timosen ja Emilia Lahden sekä Oulun ETTA:sta Huittisiin muuttavan Oona Pennasen kanssa.

- Seuran strategia ykkössarjan sekä Mestaruusliigan kombinaation kautta mahdollistaa pelaajien kehittymistä. Pyrimme aina tekemän kehityspelaajien kanssa pidempiä sopimuksia, että saisimme rauhan kokonaisuutta rakentaa. Nyt kun liigassa tavoitteita nostetaan, niin kilpailu pelipaikoista siellä tulee olemaan entistä kovempaa ja vaatii pelaajalta paljon. Asenne ja tahtotila ovat tärkeimpiä asioita tällä polulla menestymiseen, seurassa analysoidaan. Vielä on neuvottelut kesken muutamien pelaajien kanssa ja tiedotamme asioista, kun ne viimeistelty.

Huittislainen Kari-Pekka Lax ja LP-Vampula ovat sopineet fysiikkavalmennusyhteistyöstä. Tutummin KP:ksi kutsutulla urheilun fysiikkaosaajalla on ollut valmennettavanaan useita huippu-urheilijoita. Mm. Stanley Cup voittaja Antti Raanta on useampana kesänä ollut hänen fysiikkavalmennuksessaan. KP valmensi poikansa Petteri Laxin pituushypyssä EM- tasolle asti. Lentopallon puolelta Oivasen Mikko ja Matti sekä lukuisat muut urheilijat ovat olleet jossain kohtaan KP:n valmennuksessa. Lax on itsekin urheillut Suomen huipulla edustaen Lauttakylän Lujaa ja saavuttanut hienoja tuloksia. Mm. Suomen Mestaruuden 10- ottelussa 1980- luvulla. Lentopallokaan ei ole hänelle lainkaan vieras laji, vaan hän on ollut lentopallon parissa pitkään, pelaten itsekin 1-sarjaa.

- Olemme erittäin tyytyväisiä, että kovan luokan osaaja tulee vahvistamaan fysiikan kehittämistä. KP:lla on valtavasti annettavaa pelaajille ja hänen mukaan tulonsa tuo aimo annoksen ammattimaisuutta valmennukseen lisää, seurajohdosta iloitaan.

- Kesän fysiikkatreenit on jo aloitettu. Liigajoukkueen päävalmentaja saapuu vasta myöhemmin kesällä paikkakunnalle, joten alkukesän fysiikkapainotteiset treenit vetävät ykkössarjan päävalmennusvastuussa jatkava Juhani Leppänen ja KP:n yhteistyössä, saaden apuja Mäkelän Repalta ja Santerilta sekä Lindgrenin Janilta. Kesä treenataan yhdessä sekä ykkösen, että liigan pelaajien kanssa, tosin erityyppisillä henkilökohtaisilla kokonaisuuksilla.

Neljä kautta LP-Vampula Huittista edustanut, Raision urheilijoista Huittisiin pelaamaan siirtynyt Julia Porsanger lähtee Hämeenlinnaan paikkaamaan heiltä lähtenyttä Saana Koljosta.

- Noustuamme liigaan vuonna 2014 otimme Julian mukaan liigan kakkosliberoksi silloisen ykkösliberon Hillaelina Hämäläisen oppiin. Joka vuosi Julle on tullut paremmaksi ja vahvan puolustuksen lisäksi kehittynyt myös vastaanottopelaamisessa. Harmi, että hän päätti siirtyä pois, mutta ymmärrämme, että tarjottu tilaisuus oli houkuttava, etenkin kun emme ole vielä liigan kärkikahinoihin päässeet ja Hämeenlinnassa odottaa kotimaisten pelien lisäksi myös Euroopan CEV- Cupin ottelut.

  Takaisin