Seuraa meitä somessa:

Lupaavat nuoret monivuotisiin sopimuksiin Savo Volleyn kanssa

26.06.2018

Pielaveden Sammon kasvatit, Fedor Ivanov (17) ja Severi Savonsalmi (17) ovat tehneet pelaajasopimukset Savo Volleyn kanssa. Passarin tontilla viihtyvä ja miesten maajoukkueessakin jo tänä kesänä debytoinut Ivanov on tehnyt seuran kanssa 3+1 - mallisen sopimuksen. Peräti 208 senttiseksi virahtanut Savonsalmi pelasi vahvan edelliskauden Maaningan Mahdissa keskipelaajana ja on tehnyt kaksivuotisen sopimuksen Savo Volleyn kanssa.

- Fede ja Severi, nämä nuoret miehet halusin ehdottomasti tähän joukkueeseen. Fede on kehittynyt määrätietoisesti isä-Sergein opissa ja haistellut jo miesten maajoukkueilmapiiriä. Passarikaksikosta löytyy siis sekä kokemusta että nuorta haastajan intoa. Severi on kehittynyt viimeisen vuoden aikana harppauksen eteenpäin ja pituuttakin on tullut kunnioitettavat 208 cm. Tulee varmasti haastamaan meidän kokeneet sentterit Jukan ja Aleksin, kertoo Savo Volleyn päävalmentaja Jukka Tuovinen.

Molemmat junnut pelasivat viime kaudella vastuurooleissa miesten ykkössarjaa Maaningan Mahdin riveissä. Jälleen erinomaisen kauden pelannut Mahti sijoittui sarjassa toiseksi ja eteni aina liigakarsintoihin asti. Kaksikko lähtee nöyrin mielin ja kovalla asenteella hakemaan kuusikkopaikkaa kokoonpanosta.

- Hyvillä mielin kohti ensimmäistä liigakautta. Erittäin hienoa olla osa näin kovaa joukkuetta. Kiva kun kummatkin passarit ovat Pielavedeltä niin on ekstralataus taistella pelipaikasta, velmuilee Fedor Ivanov.

- Sopparista todella hyvät fiilikset ja intoa on tosi paljon päästä näin kovaan joukkueeseen. Konkarit ovat kovilla, kun haastan heitä, komppaa Severi Savonsalmi.

Fedor Ivanov
passari
Syntynyt: 1.12.2000
Pituus: 193 cm
Viime kauden seura: Maaningan Mahti (1-sarja)
Miesten maaotteluita: 8

Severi Savonsalmi
keskipelaaja
Syntynyt: 21.8.2000
Pituus: 208 cm
Viime kauden seura: Maaningan Mahti (1-sarja)

Savo Volleyllä on nyt 10 pelaajasopimusta:
Lelu Ojansivu, Miro Määttänen, Petteri Penttinen, Aleksi Kaatrasalo, Eetu Häyrinen, Jukka Lehtonen, Jere Heiskanen, Antti Siltala, Fedor Ivanov ja Severi Savonsalmi.

  Takaisin