Seuraa meitä somessa:

VaLePa, Sampo Volley ja Team Lakkapää välieriin

26.03.2017

Kolme joukkuetta varmisti lähes samanaikaisesti sunnuntaina välieräpaikan miesten Mestaruusliigassa. VaLePa, Sampo Volley ja Team Lakkapää etenivät kaikki välieriin 3-0 -otteluvoitoin.

Kun VaLePa nousi ensimmäisessä pudotuspelistä sillasta 0-2 tappioasemasta 3-2 voittoon ja otti puhtaan 3-0 vierasvoiton, ei LEKAn yllätysmahdollisuuksia pidetty enää kovin suurina. Toisin kävi, LEKAn nuori joukkue tuli peliin ennakkoluulottomasti ja pistikin VaLePan tiukoille. Kauniissa kevätsäässä oli paikalle saapunut hienosti 834 katsojaa.

Ensimmäinen erä oli kotijoukkueelta hermostunutta peliä. LEKA aloitussyötti rohkeasti ja kotijoukkueen vastaanotto oli vaikeuksissa. Erä oli pitkien syöttöputkien erä. VaLePa kiri 4-8 tappioasemasta tasoihin, mutta LEKA eteni taas 12-8 johtoon pukkipaitojen kolmen peräkkäisen hyökkäysvirheen myötä. Seuraavaksi Akseli Lankinen lähetti vaikeita aloitussyöttöjä ja LEKA eteni jo 19-10 johtoon. VaLePa ei antanut periksi vaan nousi Urpo Sivulan syöttövuorolla 16-22 tappioasemasta tasoihin 22-22. LEKA oli kuitenkin lopussa terävämpi ja Jukka Lehtonen päätti erän keskihyökkäyksellä 25-23.

Toisessa erässä sitten vastapainoksi tehtailtiin pisteitä vuorotahtiin. Kotikatsomo oli jo tulisilla hiilillä, kun ratkaisevaa eroa ei meinannut tulla. Lopulta Jacob Guymerin syöttövuorolla Peetu Mäkinen hyökkäsi eräpalloon ja Tommy Carmody päätti erän moukaroimalla vastapallon omista korkeuksistaan kenttään, 25-20.

Kolmannessa erässä LEKA taas uhkaili VaLePaa ihan tosissaan johtaen jo 15-11. Jesus Chourio tuli hakkuriksi ja VaLePa aloitti loppukirin. Pukkipaidat alkoivat saada otetta Samuli Kaislasalosta ja Eelis Karisesta. Ei edes kentälle tullut Timo Leikas pystynyt tuomaan riittävästi hyökkäysvoimaa LEKAlle. Olli Kunnari oli vahvana viimeisissä hyökkäyksissä. VaLePa erävoittoon 25-22.
Jo kolmannessa erässä VaLePan vastaanotto nousi hyvälle tasolle ja sama jatkui neljännessä erässä. Erän lopussa Jesus Chourio teki neljä viimeistä pistettä kolme hyökkäämällä ja yhden torjumalla. VaLePalle voitto 3-1 (23/25 25/20 25/22 25/14).

Sanotaan, että keskimiehet eivät ratkaise pelejä, mutta nyt Tommy Carmody 14/+14 oli voitossa suuressa roolissa. Torjuntojen ja hyökkäysten lisäksi tuli iso joukko vaimennuksia, joista VaLePa pääsi vastahyökkäyksiin. Sami Kurttila on tehnyt koko kauden onnistuneita vaihtoja, niin tänäänkin. Peetu Mäkinen tuli hienosti peliin jo eka erässä. Peetulle tuli paljon vastuuta vastaanotossa ja onnistui erityisesti kahdessa viimeisessä erinomaisesti. Myös hyökkäykset torjunnan käsistä ilahduttivat. Jesus Chourion mainio peli tuo vaihtoehtoja välieräpeleihin. Mikko Esko nappasi peräti 6 torjuntaa ja libero Korhonen on taas mies paikallaan.

LEKA on todella lahjakas joukkue, joka pelasi ennakkoluulottomasti. Akseli Lankinen pelasi ottelusarjan parhaan pelinsä ja osoitti, että hänellä on mahdollisuus kehittyä huippupassariksi, perusasiat ovat hallinnassa. Henrik Porkka esiintyi hienosti keskimiehenä. Porkka ja Lankinen saavat vastustajan vaikeuksiin myös aloitussyötöillä.

Välierät alkavat kotiottelulla 2.4. klo 17.00 todennäköisesti Sampoa vastaan ellei Vantaa Ducks järjestä jättiyllätystä ottelusarjassa Hurrikaania vastaan. Tilanne nyt Hurrikaanille 2-0.

Tapio Nissi, LEKAvolley:

- Ei voi painaa päätä vaikka tappio tulikin, joukkue on nostanut koko ajan tasoaan vuoden alusta saakka. Joukkueena annoimme kaikkemme ja ihan se ei riittänyt VaLePan kaatamiseen. Nuorta joukkuetta rakennetaan tulevaisuutta varten, Leka tulee vielä taistelemaan tulevaisuudessa mitaleista. Tuleva Lekan valmentaja saa käsiinsä hyvän ja motivoituneen joukkueen

Sami Kurttila, VaLePa:

- Hyvä, että saatiin tänään sarja poikki. Hatun nosto Lekan esitykselle Peli lähti nihkeästi käyntiin, laitatehot olivat aluksi köykäiset. Usko omaan peliin pysyi koko ajan vahvana, ei tullut kiire. LEKA organisoi puolustuksen hienosti. Vaihdosta tulleet Mäkinen ja Chourio hoitivat tonttinsa hienosti, pelaajat näyttivät motivaationsa, vaikka ei aina pelaamaan pääsekään.

VaLePa - LEKA Volley 3-1
23-25, 25-20, 25-22, 25-14
VaLePa: Carmody 14/+14, Mäkinen 14/+7, Kunnari 14/+6
LEKA Volley: Kaislasalo 17/+6, Karinen 10/+5, Porkka 10/+5
Katsojia: 834

Ottelutilasto

Sampo Volleykin kolmessa pelissä välieriin

Sampo Volley onnistui katkaisemaan puolivälieräsarjan Siilinjärvellä sunnuntaina voittamalla vierailleen ETTAn 3-1
(25-20, 21-25, 25-13, 25-20). Peli oli toista erää lukuunottamatta kotijoukkueen hallinnassa ja perusasiat toimivat, joka kuljetti junaa vääjäämättä kohti ottelun voittoa.

Toinen erä oli monella tapaa erikoinen, kun erän alussa sähkökatko keskeytti pelaamisen kymmeneksi minuutiksi. Lieneekö se vienyt virran myös kotijoukkueen pelaajista, sillä katkoksen jälkeen virheitä kertyi kosolti. Etta käytti tilaisuuden hyväkseen ja vei erän nimiinsä. Yleisön tuella kotijoukkue nousi mukaan taisteluun ja sai käännettyä seuraavat kaksi erää itselleen.

Olli Kuoksa, Lentopalloseura Etta:

- Ensiksikin kiitokset Sammolle ja Sammon organisaatiolle urheilullisesta käytöksestä niin pelikentällä kuin pelejä sovittaessakin. Arvostan kovasti tällaista organisaatioita. Se fiksuus ja se käytös on vienyt heidän pelinkin tuollaiseksi konemaiseksi. Kun tunne pysyy kurissa ja se on järkevää, on pelaaminen juuri tuollaista, se kantaa vaikeuksienkin yli. Aika saappaat jalassa kaaduttiin tänään kuitenkin. Se peli ja sarja oli jo kääntymässä meille, mutta aivan ei kuitenkaan riittänyt vaikka saatiinkin syötyä Sammon side out peliä. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä mitä olisi tapahtunut jos sarja olisi jatkunut. Ihan ansaittu voitto kuitenkin Sammolle.

Jukka Tuovinen, Sampo Volley:

- Tosi tyytyväinen jatkopaikasta pelaajien ja seurankin puolesta. Me tehtiin kova sarja tästä, pelattiin hyvällä tasolla ensimmäisestä pallosta viimeiseen. Hyökkäyspelissä olimme Ettaa edellä, me pystyimme nostamaan tasoamme runkosarjasta. Näihin peleihin tultiin selkeästi laajemmalla rintamalla kuin runkosarjassa. Tässä tilanteessa kun sanon olevani tyytyväinen, se ei lopeta meidän kehittymistä. Iso kiitos täytyy tänään antaa yleisölle. Sitä piti vähän piiskata mukaan mutta kun se lähti, sillä oli iso merkitys meille ja se vapautti meidän peliä. Olimme hetkellisesti vähän kuin kusi sukassa mutta kun yhdellä syöttövuorolla saatiin yleisö mukaan ja siitä jatkopallopiste, se periaatteessa ratkesi siihen. Tästä on hyvä jatkaa.

Pielaveden Sampo - Etta 3-1
25-20, 21-25, 25-13, 25-20
Pielaveden Sampo: Heiskanen 21/+16,Raadik 19/+9,Häyrinen 18/+10
Etta: Ronkainen 20/+15,Kaurto 9/+7,Väisänen 9/+6
Katsojia: 905

Ottelutilasto

Lakkapää pudotti hallitsevan mestarin

Kuten koko kauden ajan, Kokkolan Tiikereiden pelin taso on heilunut kuin kirkonkellot ja nyt soivat ”kuolinkellot”. Team Lakkapää voitti kolmannenkin puolivälierän numeroin 1-3 (25-18, 18-25, 18-25, 22-25).

Molemmat joukkueet jatkoivat muilta osin samoilla avauksilla, kuin aiemmissa puolivälieräotteluissa, paitsi Team Lakkapään passari. Loukkaantuneen Arash Dosanjh:n tilalla pelasi Matti Toivola.

Ensimmäinen erä alkoi tyypillisen tasaisena. Tilanteessa 17-16, Tiikerit alkoi repiä eroa. Enderwin Herreran ja Antwain Aguillardin syöttövuoroilla tilanne muuttui lukemiin 21-17. Sitä myöten erä Tiikereille.

Toinenkin erä alkoi tasaisesti. Ensimmäinen kahden pisteen ero syntyi, kun Robert Walsh syötti ässän, ns. ”oravapallon”. Siitä eteenpäin Tiikerit oli liki koko erän takaa-ajajana; kolme kertaa neljän pisteen päässä, viimeisin tilanteessa 13-17. Sitten Lakkapää siirtyi jo kuuden pisteen johtoon. Erän hahmoja olivat libero Jordan Or, joka poimi useita Tiikereiden 4-paikan viistolyöntejä ja Fredric Gustavsson, joka tappoi palloja Orin puolustusten jälkeen.

Kolmannessa erässä Team Lakkapää otti komennon jo aikaisemmassa vaiheessa. Gustavssonin ässä vei Lakkapään johtoon 4-7 ja heti perään tilanteeksi 4-8 Tiikerivirheen seurauksena. Tiikerit kavensi tilanteeksi 11-11 kahden torjunnan myötä: Antti Ropponen torjui Chris Vothin ja Antti Leppälä Andre Brownin. Hetken jatkettiin tasatahtia, kunnes oli jälleen Gustavssonin syöttövuoro. Syöttöputken jälkeen tilanne olikin 14-20, joukossa yksi ässä. Loppu olikin erän lopun odottelua.

Neljännessä erässä mentiin tasatahtia pidempäänkin. Lakkapää käväisi välillä muutaman pistten johdossa, mutta tasoissa oltiin tultaessa tilanteeseen 18-18. Walshin syöttövuorolla Tiikerihyökkäyksiä torjuttiin pariin otteeseen ja yksi Tiikeri-isku päätyi verkkoon. Syntynyt piste-ero riitti erän loppuun saakka ja ottelu sekä välieräpaikka meni Team Lakkapäälle.

Henri Tuomi, Team Lakkapää’:

- Olen oikeastaan tyytyväinen myös ensimmäiseen erään ja sen ilmeeseen. Toivolan Matilla meni se erä tunnelmaan totutellessa. Sitten Matti nosti huimasti tasoaan. Tänään joukkue osoitti, että voidaan vaihtaa pelaajia. Ei olla vain seitsemän miehen joukkue. Meillä oli rauhallinen ja odottava tunnelma. Keskityimme olennaiseen. Rovaniemen peli oli Tiikereiltä parasta pitkään aikaan mutta pystyimme vastamaan. Tultiin sarjan toiseksi viimeiseltä paikalta viidenneksi sarjassa ja nyt jatketaan välieriin. Hurrikaani tullee seuraavaksi vastaan. On aika hieno tarina, ainakin tähän mennessä. Uskon että Dosanjh toipuu välieriin. Tavoitteena on pelata mahdollisimman pitkälle. Pidetään fokus pelissä.

Jukka Mäkihannu, Tiikerit:

- En voi muuta sanoa kuin että urheilu on hienoa. Saatiin mitä ansaittiin. Taisteltiin kaksi peliä ja vieras oli hiukan parempi. Tänään oli hyvä alku, mutta sitten joukkue ei toiminut. Ruvetaan kiukuttelemaan. Asiasta juteltiin, mutta terävöinti ei onnistunut. Tehtiin juttuja mutta peli ei lähtenyt toimimaan tarpeeksi hyvin. Se oli koko tämän kauden kuva. On katsottavaa peiliin. En saanut joukkuetta pelaamaan paremmin ja tulos on ansaittu. Jos yksilöt haluaa voittaa, se ei onnitu. Joukkue voittaa aina yksilön. Lakkapää meille täydellinen vastustaja, myös inhottavin vastustaja, vaan ei pärjätty. Jatkosta en osaa sanoa vielä. Haluaisin ehdottomasti jatkaa. Saatuani päävalmentajan pestin, olin älyttömän kiitollinen mahdollisuudesta. Painolasti viime kauden joukkueesta on ollut taakkana.

T 10-8, Ä 2-6, SV 14-16, H% 47-49, VO% 57-59
Yleisöä: 707

Palkitut:
Fredric Gustavsson, Team Lakkapää
Antwain Aguillard, Kokkolan Tiikerit

Kokkolan Tiikerit - Team Lakkapää 1-3
25-18, 18-25, 18-25, 22-25
Kokkolan Tiikerit: Hunt 18/+10,Aguillard 13/+9,Ropponen 11/+0
Team Lakkapää: Gustavsson 24/+11,Voth 12/+6,Brown 11/+8
Katsojia: 707

Ottelutilasto

Kuva:
Tommy Lågland / Tiikerit
Hannu Moilanen / VaLePa

  Takaisin