Seuraa meitä somessa:

WoVo kiristi kisaa nelospaikasta

24.01.2016

Naisten lauantain täydellä ottelukierroksella kärkikolmikko voitti ottelunsa ja WoVo Rovaniemi tiivisti voitollaan OrPosta taistelua runkosarjan nelospaikasta.

Pieksämäelle pitkästä aikaa täysi potti

Edellisottelussaan 3-2-voitollaan LiigaPlokista seitsemän pelin tappioputken katkaisuut Pieksämäki Volley (6-13) otti pitkästä aikaa täydet kolme sarjapistettä, kun se voitti Kuortaneen (1-4) vieraissa erin 0-3 (20-25, 17-25, 16-25).

Kuortane, Pasi Palonen

- Vastustaja pelasi tänään hyvin ja kärsivällisesti, jonka takia parempi joukkue voitti. Meidän peli toimi hyvin vain ajoittain, etenkin syöttö-torjunta-puolustus-pelissä. Emme pystyneet painostamaan vastustajaa kuin hetkellisesti ja lyhytaikaisesti. Vastustajan piti kuitenkin pelaamalla ansaita voittonsa, kaikesta huolimatta. Omassa pelissä oli liikaa suoria hyökkäysvirheitä. Joukkueestamme etenkin Yasmine Madsenin syöttöpeli oli tänään hyvällä tasolla.

Pieksämäki, Satu Natunen

- Tärkeät kolme pistettä meille pitkään aikaan. Pelin taso ei ollut hirveän korkea mutta siinä oli paljon hyviä ralleja. Nikolina Alterin tehokas hyökkäyspeli miellytti eniten. Outi Polso passasi heikostakin vastaanotosta hyviä hyökkäystilanteita pelaajillemme, ja yhteistyö etenkin Nikolan kanssa oli tehokasta. Muutoinkin Outin passipelaaminen on parantunut parin viime pelin aikana. Tästä on hyvä jatkaa. Joukkueen tavoite on päästä runkosarjasta jatkopeleihin, jonka takia seuraavat pelit ovat meille tärkeitä.

Kuortane Ruuska 9/+1, Kokkonen 8/+3, Madsen 7/+4
Pieksämäki Alter 14/+13, Shevchuk 11/+5, Bulajic 9/+6

Yleisöä: 87
T 5-5, Ä 5-7, VO% 41-35, H% 35-45

LähiTapiolan pisteet
3 Shevchuk Pieksämäki
2 Polso Pieksämäki
1 Kärkkäinen Pieksämäki

Ottelutilasto

WoVo nousi takaisin taistoon nelospaikasta

OrPo (12-6) kärsi jo toisen 3-0 tappionsa seitsemän ottelun voittoputken jatkoksi. Tänään OrPolla ei ollut mitään mahdollisuuksia, kun WoVo (11-7) rummutti palloja kenttään toisensa jälkeen. Jokaisessa erässä kotijoukkue piti turvallista piste-eroa vastustajaansa nähden eikä päästänyt vieraitaan edes haistamaan erävoittoa. 3-0 (25-19, 25-14, 25-21)

Hillaelina Hämäläinen (OrPo):

- Ei oltu tänään valmiita otteluun ollenkaan, ei henkisesti eikä fyysisesti. Tietysti vastustaja oli parempi kaikessa mutta meidän peli-ilme oli tänään todella huono niin kuin oli edellisessäkin ottelussa. Se on ollut isoin puute verrattuna taannoiseen voittoputkeen.

Iida Eskonmaa (WoVo):

- Tänään oli hyvää taistelua. Torjunta ja puolustus oli hyvällä tasolla. Hyvä harjoitusviikko takana ja parannettiin viikon takaisesta Pölkky-tappiosta melkoisesti ja se oli tarkoituskin. Pidettiin hauskaa kentällä ja taululla se näkyi.

Teemu Oksanen (OrPo):

- Asenne pelaamiseen puuttui tänään täysin, samoin kuin edellisessä HPK-pelissä. Ja kun vastustaja saa pelin edetessä jatkuvasti lisää itseluottamusta niin se peli on sitten juuri tuon näköistä. Kyllä tämä nyt käännetään sillä päivittäisellä harjoittelulla.

Teemu Mäkikyrö (WoVo):

- Erittäin tyytyväinen täytyy olla tämän päivän esitykseen. Hyvät harjoitusviikot takana ja se kyllä näkyi tänään taululla. Perusasioita lähdettiin hiomaan viikon takaisen kyykkäyksen jälkeen ja halu parantaa näkyi kentällä. Arvokkaat kolme pistettä taistelussa kolmannesta sijasta. Tappiolla oltaisiin jo ulkona taistelusta.

Yleisöä: ?
T, Ä, SV, VO%, H%

LähiTapiolan pisteet
3 Kosonen WoVo
2 Nassar WoVo
1 Miilen WoVo

Ottelutilasto

LP Viesti käänsi tiukat erät itselleen Kuusamossa

LP Viesti (17-1) otti 3-0 vierasvoiton Pölkky Kuusamosta (9-10). Kaikki kolme erää päättyivät tiukasti kahden pisteen eroon. Halliiseva Suomen Mestari oli piirun verran rohkeampi ja taitavampi viimeisten eräpisteiden tekemisessä. Erä kirjattiin 23-25, 23-25 ja 25-27.

LP Viesti voitti joukkueiden kaikki kolme kohtaamista tämän kauden runkosarjassa ja otti otteluista täydet yhdeksän pistettä erin 9-2. Voitto oli LP Viestille yhdeksäs perättäinen liigassa.

LP Viestin liberolle Roosa Koskelolle ottelu oli pääsarjauran 200.

Noora Kosonen, LPViesti:

- Todella tiukka peli. Hieno huomata, että oltiin jokaisen erän lopussa kotijoukkuetta parempia. Itseltäni ihan tasainen peli. Parannettavaakin kyllä jäi, varsinkin torjuntoihin.

Tomi Lemminkäinen, LPViesti:

- Odotetun tiukka peli. Oltiin ehkä vähän enemmän niskanpäällä pelissä. Viestiltä rauhallista pelaamista, ei kuitenkaan parasta joukkueen osaamista. Välillä menetettiin selkeä johto, mutta hienosti noustiin tasoihin ja ohikin kolmannessa erässä. Koko joukkueen voitto. Erityisesti vaihdosta tulleet pelaajat tekivät tärkeitä suorituksia erien loppupuolilla.

Amanda Love, Pölkky:

- Parannettiin paljon viime viikonlopusta. Hyvällä syötöllä haastettiin Viestiä. Puolustamiseen olen tyytyväinen. Joukkueemme hyvä torjunta antoi selvät sektorit puolustajille.

Tuomas Alatalo, Pölkky:

- Harmittaa, kun ei saatu hyvän haastamisen jälkeen yhtään erää kotiin. LP Viestin rutiinitaso on ihailtavaa. Erien loppujen tyhmät virheet sattuivat yleensä meidän puolelle. Välillä meillä oli vaikeuksia omassa syöttöpelissä. Kuitenkin olin ohjeistanut, että Viestille ei kannata mitään ”pullasyöttöjä” syötellä, hyvin pelaajat tämän virheistä huolimatta muistivat. Klimova - Nicholson keskitorjujapari oli hyvin pelissä mukana, niin torjunnassa kuin hyökkäyksessäkin.

Parhaat pelajaat:
Pölkky: Amanda Love
LPViesti: Noora Kosonen

Pölkky: Klimova 14/+10, Piesanen 10/0, Nicholson 9/+6
LPViesti: Lymareva 14/+2, Kosonen 13/+8, Rakic 7/+5

Yleisöä:459
T 10-11, Ä 5-6, SV 14-7, H% 34-35, VO% 33-45

Yleisöä: 459
T, Ä, SV, VO%, H%

LähiTapiolan pisteet
3 Kosonen LP
2 Lymareva LP
1 Love Pölkky

Ottelutilasto

LP Kangasala vei kolmannenkin paikallispelin

LP Kangasala (13-6) otti kauden kolmannen kolmen pisteen arvoisen voittonsa paikallisvastustaja Mestosta (4-15). Tällä kertaa liigakolmosen voittonumerot olivat 3-0 (25-20, 25-16, 25-23).

Ensimmäinen erä alkoi tasaisena, mutta kotijoukkue alkoi erän loppua kohti kiristää. Erä päättyi 25-20 kaksikon Dalton –Laakkonen komeaan torjuntaan. 

Toiseen erään kotijoukkue pääsi heti alusta lähtien karkumatkalle ja voitti erän selkeästi 25-16.

Pitkän erätauon jälkeen kolmas erä alkoi jälleen tasaisena, tekniselle aikalisälle tosin mentiin vierasjoukkueen 10-14 johdossa. Pelaajavaihtojen myötä kotijoukkue pääsee taas peliin mukaan pelin edetessä kuitenkin tasaisena loppuun saakka.

Mesto Viktor Circhenko

- Vaihtelevaa peliä, vastassa oli kova joukkue. LP Kangasalalla on hyvin organisoitu ja korkea torjunta. Nostopeli ei onnistunut ja jouduimme hyökkäämään liikaa vain laidoista. Kangasalan pelaajavaihdot vaikeuttivat meidän peliämme.

Saara Lepistö, Mesto

- Tahmea alku, pitkän tauon jälkeen päästiin vähän paremmin peliin kiinni. Paikallispelissä on aina kiva pelata.

LP Kangasala Ismo Tahvanainen

- Tyytyväinen olen kolmeen pisteeseen, saatiin käytettyä koko pelaaja-arsenaalia. Kolmannessa erässä meinasi ote lipsua. Keskareihin (25p) ja torjuntoihin olen myös tyytyväinen. 18 pistettä annettiin vastustajalle omilla virheillä, tämä on enemmän mitä vieraat tekivät omia virheitä. Syötöt onnistuivat hyvin, tämän jälkeen saimme rakennettua hyvän torjunnan. Outi passasi hyvin mutta hyökkäys oli löysä. Emilialla hyvä treeniviikko alla, sai tämän vuoksi paljon peliaikaa ja täytti hyvin paikkansa.

Emilia Sipilä, LP Kangasala

- Kivalta tuntui pelata paljon. Kaksi erää oli rentoa peliä, mutta kolmas erä oli vähän hankala. Odotetunlainen vastustaja.

Parhaat pelaajat
MesTo Saara Lepistö
LP Kangasala Eveliina Vilponen

Yleisöä: 212
T, Ä, SV, VO%, H%

LähiTapiolan pisteet
3 Vilponen LP
2 Dalton LP
1 Öhman LP

Ottelutilasto


HPK:n kotivoittojen putkelle jatkoa

Sarjajumbo LiigaPlokista (2-17) ei ollut HPK:n (14-4) kotivoittojen putken katkaisijaksi. HPK on nyt voittanut kaikki yhdeksän Mestaruusliigan kotiotteluaan ja LiigaPloki kaatui tällä kaudella kolmannen kerran täyden pistepotin arvoisesti 3-1 (25-22, 25-15, 20-25, 25-20). LiigaPlokin vierasvoittojen tili on vielä avaamatta (0-10).

Luca Chiappini, HPK:

- Olen aika tyytyväinen, vaikka olimme henkisesti pelin alla kolmannessa erässä. Pystyimme kuitenkin nousemaan ja kontrolloimaan peliä melko hyvin.

Michaela Madsen, HPK:

- Henkilökohtaisesti on ollut ylä- ja alamäkiä kauden aikana. Ihan perustasaista, mutta ainahan pystyy antamaan enemmän. Kun koko hallin tunnelma on hyvä, niin silloin aina syttyy. Oli tilanne mikä tahansa."

Koljonen, LiigaPloki:

- HPK on tunnetusti kova. Toiseen erään olen pettynyt, mutta muuten OK peli meiltä. Tuntui, että tänään pallo kuoli hyvin. Kaikki hyökkääjät tappoivat palloa tasaisesti. Vastaanotto ja oma syöttö olisi voinut olla parempi.

Jukka Koskinen, LiigaPloki:

- Syöttö oli huonoimpia osa-alueita tänään. Virheitä tuli ja ässiä kauhean vähän. Toisessa erässä vastaanotto romahti liikaa. Kuitenkin kolme erää yllättävänkin hyvää. Selkeä tavoite on kahdeksan joukkoon nousu. Paljon kuuden pisteen pelejä jäljellä.

HPK Burdine 27/+19, Korhonen 18/+13, Madsen 10/+8
LiigaPloki Felinski 19/+11, Tooker 11/+5, Matalamäki 10/0

Joukkueiden parhaat:
LiigaPloki Courtney Felinski
HPK Keao Burdine

Yleisöä: 411
T, Ä, SV, VO%, H%

LähiTapiolan pisteet
3 Korhonen HPK
2 Madsen HPK
1 Koljonen HPK

Ottelutilasto

Kuvat:
Tapani Kuoksa / WoVo
Jouni Ronkainen / Pölkky
Jyri Kivimäki / LP Kangasala
Veli-Matti A. Pitkänen / HPK

  Takaisin