Seuraa meitä somessa:

Etta - Lakkapaa.com

27.10.2020

Ensimmäiseen arkipeliin vieraaksi monellakin tapaa uudistunut Lakkapaa.com

Kausi avattiin Oulussa lauantaina 3.10., ja heti perään kuun viimeisenä tiistaina kausi jatkuu kotiottelulla. Lakkapaa.com on karanteeninsa selättänyt, ja onneksi ilman tartuntoja. Joukkue on harjoitusotteluista vahvistunut kahdella ulkomaalaispelaajalla, ja sairastupakin on ainakin tällä hetkellä tyhjänä. Lisäksi suurimman osan viime kaudesta kattanut tappioputki Mestaruusliigassa on saatu poikki kahdella peräkkäisellä voitolla. Etta on puolestaan ollut viimeiset kaksi kautta niskan päällä keskinäisissä kohtaamisissa. Lapin Äijien viimeisin Mestaruusliiga-voitto Ettasta on kauden 2017-2018 puolivälieristä, mutta kuinka käy tiistai-iltana? Pilliin vihelletään kello 18.00.

Nimensä tälle kaudelle verkkokauppamuotoon muuttanut Lakkapää.com kävi läpi melko myllerryksen viime kauden mahalaskun jälkeen niin joukkueen kokoonpanon kuin taustavoimien osalta. Viime kauden valmentaja Henri Tuomi siirtyi urheilutoimenjohtajaksi, ja päävalmentajaksi onnistuttiin haalimaan melkoisen meritoitunut konkari, kun Jukka Tuovinen palaa 17 vuoden tauon jälkeen takaisin ruoriin. Jeren näytöt Rovaniemellä ovat häkellyttävät; kaudella 2000-2001 Perungan Pojat nousi liigaan, kaudella 2001-2002 joukkue juhli jo hopeaa, ja Tuovisen urakka joukkueen peräsimessä huipentui kauden 2002-2003 Suomen mestaruuteen. Kahdesti myös kauden parhaaksi valmentajaksi valitun Tuovisen valmentaja-ura hakee Suomessa vertaistaan, lähes 650 ottelua 25 vuoden aikana.

Mitenkään pienellä mylläyksellä ei selvinnyt myöskään joukkueen kokoonpano. Edelliskaudesta joukkueeseen jäi ainoastaan Miikka Lemola, Niko-Matti Koskela ja Toni Katajamäki. Uusina miehinä joukkueeseen saapuivat kolme nuorta junioria Sodankylästä, kaksi ulkomaalaista, kaksi liigatauolta palaavaa ja kaksi Savo Volleyssa vaihtopenkkiin kyllästynyttä.

Passariosasto on osoittautunut kauden alla ja alussa odotettua tasaisemmaksi. 28 liigaottelua Saimaa Volleyn paidassa kaudella 2013-2014 passannut Jonne Väisänen on osoittautunut erittäin taidokkaaksi pallonjakelijaksi, ja on onnistunut täsmähankinta Lakkapään rosteriin. Muutaman vuoden tauon jälkeen viime kauden kasvattajaseuransa East Volleyn riveissä pelannut Väisänen on noussut sarjaportaan ylemmäs ilman suurempia kasvukipuja, ja on ollut tärkeä hengenluoja sekä taidokkaalla passipelillä että eläytymisellä. Karvan verran pienemmälle peliajalle jäänyt, viime kaudella jämävaihdoille Savo Volleyssa jäänyt toinen passari Lasse Jäntti, taistelee tällä kaudella tiukasti aloittavan passarin roolista. Juurikin suuremman roolin perässä Rovaniemelle muuttanut Jäntti on 182 sentin pituudellaan hieman pienempi torjuntapelote, mutta sitkeydessä ja puolustuspelaamisessa sitäkin ärhäkämpi. Molemmilla on omat vahvuutensa, tosin aloituskuusikon paikka näyttäisi hieman kallistuvan Väisäsen puolelle.

Lakkapään selkeä ykköshakkuri on alkukauden kovin nimi. Eetu Häyrinen muutti Jäntin tavoin Rovaniemelle isomman roolin toivossa, ja tähän mennessä juuri sitä on ollut tarjolla. Ensimmäisissä peleissä kovia tehoja takonut Häyrinen on jo kokenut pelaaja, mutta vasta tällä kaudella on päässyt ansaitsemalleen vastuulle, ja tähän mennessä on vastannut huutoon erinomaisesti. Viime kauden seuraa Savoa vastaan loukkaantuminen oli lähellä, mutta pelimiehen elkein Eetu ravisteli jalkavamman harteiltaan muutamassa päivässä. Kahdessa viimeisessä voitokkaassa ottelussa kovia tehoja tahkonnut hakkuri pistää kroppaa likoon joka pallossa, ja saa Tuovisen valmennuksessa itsestään kaiken irti. Varamiehenä Häyriselle toimii yksi Lakkapäähän nousseesta Napan kolmikosta, 19-vuotias ja 197-senttinen Sodankylän Tähti-Volleyn kasvatti Sampsa Lokka. Nuorukainen kasvaa tämän kauden vielä korkoa, mutta edellytykset ovat sille tällä kaudella erinomaiset.

Toisena aloittavana yleispelaajana jatkaa jo seitsemättä kauttaan Miikka Lemola. Yhden kauden syrjähyppy Akaa-paidassa on taakse jäänyt, kun viimeistään perheenlisäys on miehen lopullisesti juurruttanut Rovaniemen pakkasiin. Kaudesta toiseen joukkueen kantaviin voimiin kuuluva Lemola on tasaisen varma jä vähävirheinen suorittaja, jonka kikkapankista löytyy jekkua joka tilanteeseen. Vaikka jo lähes tavaramerkiksi muodostunut naamakarvoitus onkin harventunut tälle kaudelle, Lemolan suoritusvarmuus on ja pysyy. Toisen yleispelaajan paikan on ottanut omakseen tasan kaksimetrinen ukrainalainen Borys Zhukov. Jos kauden alla ulkomaalaiset olivatkin hieman kysymysmerkkejä, varsinkin kun joukkueeseen liittyminen venyi aivan kauden alun kynnykselle, ovat molemmat osoittautuneet hyvin kilpailukykyisiksi hankinnoiksi. Zhukov on kauden alun perusteella tasaisen varma ja vähillä virheillä pelaava yleispelaaja enemmän kuin mikään moukari, ja varmasti kauden edetessä tämä osoittautuu kullanarvoiseksi. Viime kaudella liigapelien makuun päässyt Toni Katajamäki on toistaiseksi jäänyt vähemmälle peliajalle, mutta saa varmasti kauden edetessä näytön paikkoja. Viime kauden perusteella rahkeet riittävät haastamaan kumman vain aloittavista yleispelaajista. Toinen Napan ykkössarjajoukkueesta nousseista Tähti-Volley-kasvateista, parikymppinen Jere Salmela, esiintyi pirteästi ja ennakkoluulottomasti harjoituspeleissä, mutta jäänee auttamattomasti hajavaihdoille vielä tällä kaudella. Tuovisen valmennuksessa tähtäin on varmasti oman pelin kehittämisessä, ja vuosia huipulla on varmasti nuorukaisella luvassa.

Keskitorjujien osastolta löytyy onneksi vielä ainakin tämän kauden ajan, Rovaniemen tuorein lentopalloilun grand old man Niko-Matti Koskela. Pohjoiskalotin monipuolisin lentopalloilija on edustanut liigassa lähes kaikilla pelipaikoilla, ja oletettavasti hoitelee ammattimiehenä myös joukkueen virkaatekevän fysioterapeutin hommia. Hurmosta vastaan kolmeen erään napatut viisi torjuntapistettä eivät valehtele, miehen alaa eivät ole ainoastaan kalaverkot. Tärkein joukkueelle tuotu asia lienee silti henkisellä puolella, päätä ei nimittäin nahkaverhoilusta huolimatta kovinkaan herkästi palele. Hengenluoja ja joukkuepelaaja henkeen ja vereen, ja syö vaikka kaksi eri pelipalloa jos se auttaa joukkuetta. Toinen joukkueen aloittavista keskareista tuleekin ulkomailta 202-senttisen venäläisen Dimitriy Baranovin muodossa. Alkukauden perusteella herrasta saattaa kuoriutua Lakkapäälle perinteinen keskiverkon kuningas, kuusi torjuntapistettä kolmeen otteluun ja hyökkäystehotilaston kolmostila 60% tehoilla ainakin lupailevat hyvää. 26-vuotiaalla keskitorjujalla on uraa takana jo Azerbaidzanin ja Espanjan liigoista. Jo viime kaudella liigadebyyttinsä tehnyt Atro Berg täydentää täksi kaudeksi Napan ykkössarjajoukkueesta nousseen Tähti-Volley-trion. Viime kaudella näytöt jäivät vähäisiksi, vaikka ensikosketus kentälle jo tulikin. Tälle kaudelle odotettavissa voisi olla jo vaikkapa aloituskuusikon paikka, vaikka edellämainittu kaksikko päävastuun varmasti kantaakin.

Täksi kaudeksi passari Väisäsen tavoin East Volleyn ykkössarjajoukkueesta liigaan noussut libero Teemu Silventoinen on joukkuekaverinsa tavoin pitänyt hieman taukoa liigakentiltä, mutta laji ei ole pääasyt unohtumaan. Lähes sadan liigapelin kokemuksella operoiva pantapää on Leka Volleyn riveissä hankkinut kannuksensa liigassa nimenomaan liberona, mutta ykkössarjassa teki tuhoisaa jälkeä myös yleispelaajan paikalla. Tarvetta pelipaikan vaihdolle ei tähänastisilla esityksillä ole kuitenkaan tarpeen edes miettiä, sen verran vakuuttavaa esiintymistä on nähty. Sekä vastaanotto- että puolustuspelaamisessa Silventoinen kuuluu liigan kärkeen, ja tekee iloisella ja varmalla olemuksellaan kanssapelaajien työstä helpompaa.

Oletetut avauskokoonpanot:

Etta: Laakso, Muukkonen, Helenius, Vuorinen, Niinivaara, Väisänen, Mäntylä.
Lakkapaa.com: Väisänen, Häyrinen, Lemola, Zhukov, Koskela, Baranov, Silventoinen.